Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Alkoholistin tytär ja alkoholisti

Julkaistu 15.2.2016

Lapsuuttani ja nuoruuttani varjosti isäni juominen. Hän oli alkoholisti. Äiti hoiti paljon konkreettisia asioita, jotka jäivät isältäni hoitamatta. Työnsä isä hoiti. Äiti kävi töissä, hoiti kotityöt, maksoi laskut ja kävi ruoka-ja viinakaupassa.

Isä oli selvinpäin mukava ja hyvinkin kiltti heppu, joka rakasti eläimiä ja luontoa. Hän oli ujo ja arka. Isä ei oppinut viihtymään kaupungissa, olihan hän ikuinen maalaispoika. Pienessä kaksiossa isä tunsi varmaan olonsa häkkiin suljetuksi eläimeksi. Hän kulki huoneesta toiseen ja ikkunasta ikkunaan. Isä rakasti olla matkalla, ei perillä päämäärässä

Ilmapiiri kotona oli usein painostava, kireä, jännittynyt, salaileva, piilotteleva, pelokas ja tupakasta tunkkainen. Äiti pyöritti arkea ja isäni joi. Isä muuttui juodessa ihan eri ihmiseksi. Äänekkääksi, ilkeäksi, piikikkääksi ja riidanhaluiseksi. Kaikkien asioiden piti pyöriä vain isän ympärillä. Isän tunteet. Isän mielipiteet. Isä halusi. Nyt ja heti. Minä pelkäsin. Minä pelkäsin itseni ja äidin puolesta.

Yritin lapsena olla hyvä ja kiltti tyttö. Pärjäsin koulussa. Sukulaiset kehuivat miten kohtelias ja hyväkäytöksinen olin. Eivät olleet ikinä kuulleet minun kiroilevan tai kiukuttelevan. Soitin poikkihuilua, hain ja pääsin musiikkiluokalle, aloin laulamaan kuorossa ja kokeilin Jazz balettia. Harrastukset mahdollistivat sen, että olin poissa kotoa kuulemasta riitelyä ja myös poissa pahan teosta ja huonoilta teiltä.

Kotona ollessani yritin aistia tuntosarvet koholla millä mielellä kukin oli. Pitääkö nyt hauskuuttaa? Olla pelle? Kaipaako jompi kumpi kuuntelijaa? Onko isä vihainen äidille? Silloin piti nimittäin äkkiä suunnata isän huomio muualle. Rukoilin mielessäni:" Auta Jumala, äitiä ei saa satuttaa. Ei lyödä. Älä anna isän tappaa äitiä."

Olin ainoa lapsi ja tunsin olevani yksin ja yksinäinen. En puhunut kotiasioista kenellekään. Minua kehuttiin ikäistäni kypsemmäksi ja luotettavaksi pikku aikuiseksi. Luulin koko ikäni, että jos olisin ollut poika niin isä ei olisi juonut. Häpesin itseäni. Syytin itseäni siitä, että en pystynyt korjaamaan perhettäni. En pystynyt pelastamaan äitiä isältä enkä isää viinalta.

Minulla oli lapsuuteni ja nuoruuteni aikana monenlaisia rooleja joiden avulla selviydyin. Sovittelija, lahjakas lapsi, isin tyttö, välissä seisoja, etana tuntosarvet koholla, pikku aikuinen ja kiltti tyttö. Murrosiässä minusta tuli suvun musta lammas ja syntipukki. Ensin minun piti lapsena pelastaa isä ja murrosikäisenä minusta tulikin pelastettava.

Murrosiässä minusta kasvoi itsetuhoinen, aikuisille haistatteleva, viinaa juova ja tupakkaa ketjussa polttava nuori tyttö. Minulla oli musta nahkatakki ja paljon meikkiä. Yritin herättää huomiota käytökselläni ja ulkonäölläni. Aloin kapinoimaan, en välittänyt koulusta ja tulin usein humalassa kotiin. Haistattelin molemmille vanhemmilleni ja erityisesti yritin ärsyttää isää, joka oli tietysti humalassa. Yritin saada isäni käymään raivoissaan minuun kiinni. Nyt oli äidin vuoro roikkua meidän välissä ja huutaa isälle:" Et lyö sitä tyttöä, jos lyöt niin soitan poliisit."

Riidat kärjistyivät niin pahoiksi, että päätin vanhempieni olevan vain ihmisiä joiden kanssa asuin samassa huoneistossa. Minun perheeni oli muualla. Ulkona ja kadulla.

Minä olen myös alkoholisti. Alkoholisti äiti. Raittiutta on kestänyt nyt 11v. Saadessani lapsia 17v. sitten yritin olla lapsilleni täydellinen äiti. Kaunis koti, hieno auto, täydelliset lapset ja täydellinen elämä. Menneisyydessä tapahtuneesta huumeiden käytöstäni ei puhuttu kenellekään. Häpeällinen, hirveä salaisuus.

Tunteitani ja herkkyyttäni olen aina turruttanut joko lääkkeillä, viinalla, huumeilla, työllä, kiireellä tai sairailla ihmissuhteilla.

Kotiäitiys ja alkoholismi. Itse tehtyjä soseita, leikkipuistoja, päikkäreitä ja Muskaria. Päiväkännejä, piilotettuja viinipulloja, krapuloita ja äänettömiä lupauksia lopettamisesta. Päässä kaikui huuto:"En halua olla kuin isä! Peli on vihellettävä poikki. Itse en pysty! Pelastakaa joku tervejärkinen lapseni minulta!"

Omassa elämässäni on siis myös asioita joita en voi saada tekemättömiksi, mutta myös asioita joista voin olla ylpeä.

Löysin 12 askeleen vertaistukiryhmän, ohjelman ja ihmiset.

Ryhmän tuella oivalsin ja uskalsin aloittaa oman toipumiseni. Ryhmässä uskallan tunnistaa ja tuntea erilaisia tunteita ja kokea niitä. Nyt uskon ettei minun tarvitse mielistellä eikä miellyttää ketään. Haluan ympäröidä itseni minua rakastavilla ja minut hyväksyvillä ihmisillä.

Tänään ajattelen, että olen ollut rohkea pikku tyttö ja sisukas nuori nainen. Kaikista vaikeuksista huolimatta tai juuri niiden vuoksi olen tänään se mikä olen. Olen ylpeä siitä mistä olen selviytynyt ja missä olen nyt. Kovasta elämästä ja rankoista kokemuksista huolimatta olen säilyttänyt uskoni huomiseen ja elämään. Opettelen rakkautta ja anteeksiantoa itseäni kohtaan.

En ymmärtänyt lapsena, että isän käytös ja alkoholismi eivät olleet minun vastuullani enkä myöskään aiheuttanut niitä. Ei ollut mitään väliä sillä mitä tein, ajattelin, sanoin, tunsin tai uskoin.Alkoholismi meidän perheessä pysyi ja sairastuttui meidät muutkin. Isä ei raitistunut vaan kuoli verensyöksyyn ja rasvamaksaan 59v. Kuoli viinaan.

Isän kuolemaa edelsi rankka ja jatkuva juominen. Aamiainen koostui kahvista, Jaloviinasta, oluesta ja punaisesta Nortista. Niin myös lounas ja päivällinen. Kuoleman jälkeen löysin jääkaapista lasten sosepurkkeja. Niitäkään ei oltu syöty.

Tänään minulla on ikävä isää. Sitä oikeaa, aitoa isää, joka oli humalaisen isän sisällä. Sekoitus ilkikurista pikku poikaa ja vanhaa, viisasta miestä. Minä sain siitä isästä kiinni, kun isä oli selvä.

Isä oli ylpeä minusta. Isä olisi ylpeä minusta nyt. Jos isä eläisi, kertoisin, että juomiselle on vaihtoehto. Elämässä voi valita eikä tarvitse olla yksin. Eläisin omaa elämääni ja antaisin isän elää omaansa.

Minulla on isästä muisto. Samanikäisenä kuin minä nyt (43v.)Isä oli selvä, siististi pukeutunut, partavedeltä tuoksuva, karismaattinen, komea ja hauska oma itsensä. Isään ihastuttiin ja isän vitseille naurettiin. Isä osasi hurmata kaikki hellyyttävällä ujoudellaan ja rauhallisuudellaan.

Onneksi saimme isän kanssa kaikki asiat puhuttua ja sovittua. Ei ollut mitään anteeksipyydettävää tai annettavaa. Kaikki oli selvää meidän välillämme.

Olisinpa saanut pitää isän kauemmin elämässäni. Loppuaikoina isästä kehittyi hyvä kuuntelija ja häneltä löytyi aina aikaa minulle ja lapsille. Vanhin poikani (17v.) muistuttaa minua päivittäin isästä. Sama tumma, paksu tukka. Ujo, hymyilevä olemus. Ilkikuriset silmät ja hassut jutut joilla saa kaikki nauramaan.

Muistan isää lämmöllä ja rakkaudella. Jos olin surullinen tai muuten allapäin niin isä sanoi:"Häntä pystyyn ja antaa kavion paukkua!"

Nimimerkki: 
Sirpa Johanna
+1
+433

Lisää uusi kommentti