Alkoholistiperheen kasvatti

Olen nähnyt alkoholin käytön äidiltäni sekä isäpuoleltani. Muistan jo 7-vuotiaana kuinka odotin äitiäni baarissa koska hän lähtisi kotiin. Ajoittain joudui pienenä tyttösenä jopa tukemaan äitiä kotiin päin mennessä. Tuli myös tilanteita jolloin olimme äitini kanssa kyläilemässä ja riidan tullen jouduimme lähtemään jopa aamuyöstä kotiin, jossa oli kylmä. Nukkuakin olisi pitänyt, mutta uni karisi silmistä ulkoilman myötä. Äidille maistui uni humalatilan vuoksi. Tietysti aloin myös itse reagoimaan koulusta poissaoloilla. Siitä seurasi lastenkoti, johon äitini minut laittoi kun ei pärjännyt kanssani. Silloin ajattelin, että äitini hylkäsi minut, mutta näin aikuisena olen ymmärtänyt, että se oli juuri oikea päätös.

Vuoden lastekotielämän jälkeen palauduin äidilleni ja ikää silloin oli 9 vuotta. Olihan tuo elämä rauhallisempaa vaikkakin alkoholi vaikutti ja äidillä miehiä riitti. Silloin olin kuitenkin viellä liian nuori ymmärtämään mikä oli normaalia ja mikä ei. Äitini ei koskaan ollut minulle paha vaan antoi paljon periksi kun oli humalassa.

Ollessani 10-vuotias äitini löysi miehen ja siitä alkoi täysi sekasorto. Siitä miehestä tuli isäpuoleni sekä sisareni isä. Alkoholi oli molemmilla mukana ennen kuin äitini alkoi odottamaan sisartani. Sitä ennen sain pelätä äitini vuoksi koska isäpuoli oli aggressiivinen. Kävin soittamassa poliisia naapurista ja menin monesti sinne turvaan. Jouduin myös karkaamaan puutalohuoneiston ikkunasta isäpuoleni riehuessa talon toisella puolella. Keskellä yötä menet puhelinkopista noin 800 metrin päähän soittamaan poliisia ja odotat keskellä pimeää yötä jolloin uskallat mennä kotiin takaisin. Näin jälkeen päin ymmärtää mitä kaikkea olisi voinut tapahtua sillä matkalla, silloin suurin huoli ja pelko oli se, ettei isäpuoli pääsisi sisälle. Monesti oli myös ikkunat lyöty sisälle ja talvipakkasella oli kylmä, vaikka huonetta olisi lämmittänyt koko yön.

Äitini odottaessa nuorinta sisartani näin monesti isäpuoleni väkivaltaisuuden äitiäni kohtaan. Silloin äitini on lopettanut lähes kokonaan alkoholin käytön. Äitini joutui myös odotusaikana sairaalaan pahoinpitelyn seurauksena. Silloin olin isäpuoleni armoilla ja voin sanoa, että olin kauhusta kankea. Jouduin myös isäpuoleni pahoinpitelyn kohteeksi näihin aikoihin ensi kerran.

Sisareni syntyi ollessani 12-vuotias. Jäin sisareni kanssa keskenään jo silloin kun äitini lähti hakemaan isäpuoltani baarista. Nämä hakureissut kestivät välillä tunteja. Välillä ne päättyivät väkivaltaan äitiä ja jopa minua kohtaan. Niihin aikoihin jouduin isäpuoleni väkivallan kohteeksi jo enemmän. Pahin oli silloin kun isäpuoli potkaisi puukengällä minua. Koko toinen puoli jalasta turvoksissa ja musta. Siihen puuttuivat jo viranomaiset, mutta elämä jatkui silti samana.

Muutimme monesti paikasta toiseen ja alle kolmivuotiaana sisarellani todettiin kehitysvamma. Siihen ei ikinä löydetty syytä, enkä itse asiaa käsitelleenä ole muuta löytänyt kuin isäpuoleni väkivaltaisuuden odotusaikana. Monesti toivoin, että isäpuoli poistuu elämästämme. Vihasin häntä. Tänä päivänäkin isäpuoli ei saa lähestyä sisartani ja olen myös estänyt hänen lähestymisensä minua kohtaan.

Se, mitä en itse ole vieläkään pystynyt kunnolla hyväksymään, on se, että isäpuoleni yritti raiskata minut, siinä kuitenkaan onnistumatta, onneksi. Sekin alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän tuli sen kieltämään, kun sen kerroin äidilleni ja kuinka ollakkaan niin äitini uskoi miestään. Liekö isäpuolen kieltämisen takana oli muistamattomuus ja äitini käytöksen takana pelko. Vaikea sanoa.

Niihin aikoihin aloin käydä myös Alateenissa, joka oli päihdeperheiden nuorille tarkoitettu ryhmä. Siellä ymmärsin ettei isäpuoleni alkoholismi ollut minun syyni. Minun ei myös tarvinnut hävetä sitä mitä isäpuoleni teki. Sain myös pienen kipinän hakeutua pois alkoholistiperheen ongelmista. Muutin siis 16-vuotiaana nuorisokotiin oma-aloitteisesti ja olen ollut erittäin onnellinen päätöksestäni.

Tänä päivänä olen jo yli 50 ja alkoholismi on seurannut minua pitkin elämää. Olen seuraillut sitä läheisenä niin edesmennyttä avopuolisoani kuin omaa lastani. Tänä päivänä tunnen olevani tasapainossa itseni kanssa ja sitä kautta haluan kertomuksillani auttaa muita kanssa sisaria ja veljiä.