Elämää peliriippuvaisen alkoholistinaisen kanssa

Naisystäväni on peliriippuvainen alkoholisti ja ollut sitä kohta kaksikymmentä vuotta kestäneen liittomme ajan.

Kaikki kävi ilmi pienissä paloissa alkutaipaleellamme, koska kyllähän ihmisen huonot piirteet ennemmin tai myöhemmin sieltä pinnan alta esiin tihkuvat. Tiivistettynä - näiden havaintojen jälkeen minun elämäni on ollut parempien aikojen odottelua.

Peliongelma johti ensimmäisen vuoden seurustelun jälkeen siihen, ettei hän osallistunut enää lainkaan kodin yleisesti yhteisinä pidettyihin kuluihin. Ja niin on jatkunut tähän päivään saakka. Olen työmaailmassa edennyt siihen pisteeseen, ettei sillä ole enää ollut mitään merkitystä vuosikymmeneen, mutta ennen sitä oli vaikea saada rahat riittämään. Muistan kun yritin epätoivoisesti saada häntä osallistumaan ja hänen vastaus oli täynnä halveksuntaa, että miten minä oikein edes kehtaan ehdottaa moista, kun minulla on vakituinen työ ja hänellä vain äitiyspäiväraha ja lapsilisä.

Alkuvaiheessa kuvittelin, että tämä on vain jokin kostea vaihe. Kyllä se elämä siitä asettuisi, tekisimme lapsia, ostaisimme omakotitalon, ottaisimme koiran, harrastaisimme yhdessä, matkustaisimme yhdessä ja vanhenisimme yhdessä elämästä nauttien.

Viinan juonti ei koskaan loppunut. Vuosikausia hain hänet aamuyöllä ravintolasta, kun hän oli sammunut pöytään. Talutin baarin kaikkien ihmisten edessä autoon.

Nykyään puolustelee juomistaan sillä, ettei ole enää ilkeä ja jättää minut omiin oloihin. Ennen tosiaan joka viikonloppu nousi teräase tai sitten ihan verbaalista pahoinpitelyä niin kauan, että tuli itku. Tuntuuhan se hyvältä, kun saa olla rauhassa, mutta olisi se parannus, jos olisi joku jonka kanssa tehdä noita edellä mainittuja asioita, eikä vain seurata talon toisesta päästä, kun joku yrittää hankkia haimatulehdusta.

Hän on viimeisen puolen vuoden aikana pelannut yli 50% kaikista minun nettopalkkatuloista. Siihen voi laskea päälle, että hän on pelannut kaikki lapsilisät ja omat tulonsa, mitä nyt sattuu työttömänä saamaan.

Tovi sitten aloin oireilemaan itse. Minusta tuntuu, että kaikki johtuu parisuhteestani. Aloin saada hirveitä paniikkikohtauksia öisin. Möykky rinnassa alkoi kasvaa ja tuntui, että jos en heti kuole, niin ainakin kohta. Elämästä meni melkein vuosi siihen, että veto oli täysin pois, en pystynyt oikein mitään tekemään. Hoidin velvollisuuteni ja kaikki muu aika meni sohvalla.

Tähän asti olen pystynyt olemaan iloinen, energinen ja ahkera oma itseni, mutta pelkään, että kohta viedään poikaa kohti pehmustettua huonetta. Ahdistaa.