Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Hän ja vaikutuksensa

Julkaistu 30.8.2018

Tanssiravintolassa tapaaminen johti suhteeseemme. Ei kauaa aikailtu, kun hän muutti luokseni. Alkoholinkäyttö lisääntyi ajan myötä. Ongelmia hillitä itseään juovuksissa tai suuttumusta siitä, että ilta ja viinat loppuivat liian aikaisin.

Olen kestänyt kaikki vaiheet. Nyt hän asuu kaukana minusta, olemme edellen yhdessä. Sielläkin juopottelu jatkuu ajoittain, yrittää sen salata minulta. Ajoi juovuksissa korttinsa, sai ehdollista, koska oli riittävän mones kerta. Uutena nyt minun syyllistäminen siitä, että hän kokee olleensa syyllinen siihen, että jouduin kotini myymään, kun hän muutti etäämmälle.

Yksi asia johtaa toiseen. Raskasta myös oli/on tukea häntä syöpää sairastaessaan. Nyt on ajatuksena hakea itselle jotain apua, kun diagnooseja tuli lannerankakuvauksesta monta. Kipu valvottaa, ei jaksa tehdä asioita ja mieli liian herkkänä. Ja luulen, että "totuus" muuntuu ajatuksissani jaksamisen myötä.

Selviän päivästä toiseen, joskus huonommin. Emme ole kumpikaan nuoria enään, hän jo 70-vuotias, eikä tule muuttumaan.

Nimimerkki: 
Hallatar
+1
+85

Lisää uusi kommentti