Runo

Kun päihteet vie toista sata-nolla, ei oo läheisillä siinä helppo olla. Voi vierestä vaan katsoa ja yrittää ajatella, että aina on toivoa.

Pitää oma sydämensä pinnasta kovettaa, jottei se päästä läpi enää
yhtään osumaa.

Ei pidä kantaa vastuuta hyvinvoinnista toisten, vaan kohdata tuleva selkä
suorana seisten.

Luovuttaa silloin, kun kaikki on sanottu.

Ja itselleen kiitollisena ja rakastavana muistaa, ettei tämä voi minua oman
elämäni radalta suistaa.

Sillä alla kovan kuoren sydämen, ei ole paikka katkeruuden, vaan lämmin
muisto sinun, minun suurin ihminen.