Olet täällä

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Sokea rakkaus?

Julkaistu 24.4.2017

Hei, meni pitkään ennenkuin uskalsin kirjoittaa tänne omaa tarinaani. Paljon olen lukenut täällä tarinoitanne ja saanut niistä voimia aina seuraavaan päivään. Totesin että täällä meitä on aika monta alkoholistin läheisiä.

Olen keski-ikäinen. Tapasin ihanan, sosiaalisen ja kaikkien kaverin sekä lempeän miehen heti eroni jälkeen. Meillä oli heti yhteenkuuluvuudentunne toisiamme kohtaan, rakastuimme. Alkoholi oli jo silloin kuviossa mukana, kaljaa piti olla aina saatavilla. Rakkaudenhuumassa katsoin sormieni läpi sitä touhua ja ajattelin, että jospa se siitä vähenisi,mutta ei.

Jossain vaiheessa aloin huomauttelemaan kaljan juonnista joka on päivittäistä (10-24 tlk), jos rahaa on. Eikä se rahattomuuskaan esteenä ollut, kauppaan kun mentiin minun rahoilla, niin kas ostoskoriin ilmaantui kaljaa! Tästä asiasta kävin keskustelua/riitelyä hänen kanssaan ja sanoin että en hyväksy sitä että minun vähäisillä rahoilla kaljaa ostetaan. Hän olevinaan ymmärsi asian, mutta sama meno jatkui toistamiseen. Kaikki keskustelut häneltä unholassa. Kaljaa pitää saada vaikka ei rahaa olisi muuhun kun pakollisiin menoihin. Häneltä itseltään on mennyt luottotiedot ja palkasta viedään suuri osa ulosmittaukseen.

Minulla on tosi katkera ja ymmärtämätön olo häntä kohtaan, selvinpäin silloin harvakseltaa hän on ihana mies, tosin enemmän kaveri kuin rakastaja. Seksiä en enää kaipaa hänen kanssaan, koska nämä muut asiat rasittaa minua. Tosin ei hän itsekkään halua, humalassa yrittää olla seksuaalinen, joskus panee velvollisuudesta! Sen huomaa. Olen hyvin hämmentynyt tilastani. Monta kertaa olen jättämässä häntä, mutta se vaan jää uhkailuksi. Turhauttaa enää puuttua asioihin.

Yritän ajatella omaa elämääni positiivisesti ja kasvattaa itseäni sietokykyisemmäksi, mut vaikeeta on. en kertakaikkiaan löydä keinoja enää. Itse hän ei miellä alkoholismia kohdallaan. Ollaan oltu kohta kolme vuotta yhdessä ja mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut. Kertokaa hyvät ihmiset miten tästä eteenpäin?

Nimimerkki: 
Riutunut
+1
+370

Kommentit

Vertaistukea

Käyttäjän yksi hyväuskoinen hölmö mies vaan kuva

Moi, sinulla on ns. vieraannuttamisvaihe menossa. Et enää jaksa puuttua hänen tekemisiinsä. Olet tavallaan luovuttanut. Silti et kykene vielä eromaan. Itselläni tuo vaihe kesti 5 vuotta. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt erota aiemmin. 

+1
+46

Hei !!Täälläpä on aivan

Käyttäjän mai kuva

Hei !!Täälläpä on aivan samanlaonen tapaus.Olemme tunteneet toisemme 5kuukautta ja heti huomasin mikä mies.Mutta varjele kun tykkään hänestä henkilönä ,mutten hänen tavastaan elää.Hänen kotinsa on paratiisi veistöjen äärellä.Rakastan paikkaa ja hänen sisarensa on enkeleitä tosi rakastavia ihmisiä ja koko suku.En asu hänen kanssaan ainakaan vielä...Ollaan keskusteltu mutta en uskalla lämmetä yhdessä asumiselle.Hoijaa.Luvannut en ole,olen itse yli 60 nainen,minua ei helpolla saa muuttamaan.Hän on nuorempi.Ja ihn jees.On käyttänyt ikänsä viinaa.Okeasti yrittäjä mutta nyt ei enää.Ei ole väkivaltainen.Mutta osaa kyllä vinoilla.En pysty niin paljon rakastamaan että jaksaisin elää hänen rinnallaan.Mutta joku miehessä vaan vetää puoleensa.Apuva auttakaa sanoin!!!!!

+1
+2

Hei, olen yli 60 vuotias,

Käyttäjän sinisilmäinen hölmö kuva

Hei, olen yli 60 vuotias, vasta nyt olen tajunnut, että kaikki masennusoireeni ja muukin sairastelu johtuu mieheni alkoholismista. Olen häntä rakastanut paljon ja kertonut hänelle mitä elämältä haluan, mitään toivetttani hän ei ole toteuttanut. Tuntuu että olen ollut perheenpää, jolla on vain velvollisuuksia. Näin olen vain mahdollistanut hänen alkoholin käyttöä. Aiemmin luulin, että mieheni uskottomuus olisi ongelma, mutta ei se ole ongelma, vaan ailahteleva käytös humalassa. Jos Sinä 60 nainen yhtään epäröit mennä yhteen viinaa juovan kanssa, niin älä mene. Vaikka olisi kuinka rakastettava, vanha humalainen mies ei olekaan sitten rakastettava. Minä luulin, että mieheni raitistuisi, jos jättäisi salarakkaansa, mutta ei se niin mene. Olemme olleet naimisissa kohta 40 vuotta, eroa pyysin, kun sain tietää salarakkaasta, mutta parisuhdeterapiassa mieheni käänsi minut puolelleen. Nyt olen taas eroamassa, kun tajusin, että alkoholi on ongelma. Jotenkin  sitä on vain jaksanut alkoholistin ja uskottoman, jopa rikollisen kanssa elää näin kauan. Ehkä olen sulkenut silmäni kaikelta, koska olen vahva ja ajatellut, että minun pitää hoitaa perhe ja talous, kun sen osaan. Mutta nyt tajusin, että elämästä on mennyt ilo ja kaveritkin ovat elämän varrelta kadonneet. Kaikki viikonloput olen viettänyt alkoholistin seurassa, on ihan selvää, ettei kukaan halua pitkän päälle olla ystäviä. Vain muita juoppoja on kavereina, ei hyvä. Mieheni veljet ovat käskeneet minun erota jo monta vuotta sitten, mutta minä luulin, että kaikki kääntyy hyväksi, kun salarakkaasta päästään, no ei kääntynyt, kaikki meni vielä pahemmaksi ja mieheltä kuluu viinaa ihan tolkuttomia määriä, ennen vain viikonloppuna, nyt viikollakin. Vain ero auttaa minua, kun eilen päätin  kertoa, että jätän talon hänelle ja muutan pieneen kerrostaloasuntoon, mieheni huusi, että veljet ovat hänet nyt sitten ajaneet nurkkaan,  eikä hän tule päästämään minua irti. Yritin sanoa, että uskottomuus ja väkivalta (ei paha, mutta yksikin lyönti on liikaa), on jo avioerolle riittävä peruste. Soitin  hänen salarakkaalleen ja kerroin tilanteen, hän ei tiennyt mieheni alkoholin käytöstä tai mistään muustakaan negatiivisesta mitään, hän ei halua miestä itselleen. Hän on kovasti sairas (aivoverisuoni on ratkennut ja häntä on leikattu monta kertaa) ja sain sen vaikutelman, että hän ei ymmärrä asioita, en ole hänelle katkera, säälin häntä. Itseäni nyt syytän, että olen antanut kohdella itseäni huonosti. Aina kun ollut riitaa viinan käytöstä, mieheni vähentää sitä ja puhuu minut ympäri ja taas olen jäänyt. Sitten  menee ehkä viikko, kun hän aloittaa uudelleen alkoholin käytön. Hänen puhumisen lahjat on niin mahtavat ja kehumiset, mutta nyt ne ei enää riitä. Olen päättänyt mennä anonyymien alkoholisten omaisille tarkoitettuun ryhmään, jospa saan niin paljon voimia, että voin aloittaa yksin elämisen. 

+1
+5

Lisää uusi kommentti