17.03.2025 | Alkoholi
En jaksa enää!
Nimimerkki: Onko enää toivoa
Olen yli 40-vuotias nainen, joka viimein on valmis myöntämään, että viina on mulle iso ongelma!
Olen aina ollut ”bilehiiri” ja sen varjolla on rankkoja juhlia tullut vietettyä paljon. Muisti meni, joskus tuli mustelmia ja hirvee morkkis ja krapula seuraavana päivänä. Välillä juhlat jatkuivatkin vielä seuraavan päivän.
Tää jotenkin meni, kun oli nuori. Nyt mulla on mies ja kaksi kohta teini-ikäistä lasta ja he kaikki ovat kyllästyneitä mun alkoholinkäyttöön. En juo päivittäin ja monta lupausta lopettamisesta oon tehnyt. Niihin ei perhe enää usko. Suoritan elämääni 2-3 vkoa ilman alkoholia, mutta yleensä sen jälkeen tulee ajatus, että otanpa pari lasia viiniä, kun muu perhe on mennyt nukkumaan… Ei jää siihen, vaan otan niin paljon, että jatkuu vielä seuraavana päivänä. Muisti menee, välillä kaatuilen ja kamoja on hukassa, kun porhallan lähibaarista kotiin tuhannen päissäni. Mies ihmettelee välillä, miten nykyisin humallun jo pienistäkin määristä, liekö ikäkysymys?
Lapsiparat on nähnyt mut monta kertaa huonossa kunnossa. Lupaukset ei pidä, pettyvät monesti. Sitten olen taas kiva äiti muutaman katumuspäivän jälkeen. Viimeksi tulin kotiin naama ruvella, kun olin kaatunut pyörällä. Sanon miehelle, että sanoisi, kun juon liikaa, mutta kuulemma suutun siitä. Alkoholia meillä on, koska mieskin tissuttelee, mutta hänellä se homma pysyy hallinnassa. Mä otan harvemmin, mutta sitäkin hartaammin.
Mies sanoi, että ei enää halua lähteä mun kanssa minnekään. Eletään ja ollaan yhdessä vaan lasten takia. Heitä rakastamme ja meillä on kivojakin hetkiä. Mun itsetunto on ihan nollassa. Pelkään, miten taas retkahdan parin viikon päästä. Joskus onnistuu juoda vain lasillinen, mutta usein lähtee lapasesta.
Tällä hetkellä en ole töissä ja ei ole kauheesti motivaatiota työnhakuunkaan. On siis aikaa ryypätä, ja se on se hetki, kun tuntuu hetken paremmalta. Asioiden salailu, kaunistelu, tyhjät lupaukset ja valtavat pettymykset itseen ja muiden kommentit, siitä on mun elämä tehty. Kun on surua, niin otan stressiin. Kun on iloa, niin kiva ottaa viintä siihenkin. Pelkään, että leimaudun, jos kieltäydyn tarjotusta alkoholista.
En ole valmis kertomaan perheemme ulkopuolelle, että olen alkoholisti joka tarvii apua! Nyt on pakko tehdä jotain. Tiedän, että jos jatkan näin vielä, niin saan olla loppuelämäni yksin ja tuhoudun.
Kuulisin niin mielelläni muiden naisten kokemuksia vastaavista tilanteista. Vieläkö on mahdollista saada lasten luottamus takaisin? Miten voin tästä tervehtyä? Välillä tuntuu ja heistäkin, että en mä perheestä välitä, vaan viinapullo on tärkeämmässä roolissa. Olen niin väsynyt, rikki ja loppu tätä sekoilua ja jojoilua. Toivottavasti saisin voimia teidän sanoistanne, jotta vielä olisi mahdollisuus muutokseen. Haluan sitä toki, mutta pelottaa, kun en hallitse itseäni. Olen alkoholistisuvun lapsi, jonka perheessä tätä ongelmaa ei ollut, mutta lähisuvussa on paljon surullisia esimerkkejä. Oppaita ja kirjoja on aiheesta luettu, mutta toistaiseksi niistä ei ole ollut apua. Haluaisin kuitenkin ottaa sen ”yhden”, jotta en erotu kummajaisena. En tiedä, onko turha haave.
Kommentit
(1)
Lopettanut
29.06.2025 10:19:33
Alkoholin käytön lopettamisessa ainoa keino on jättää se ensimmäinen annos ottamatta ja tehdä se päivä kerrallaan, siihen pystyy kyllä. Tämä kuulostaa naiiville, mutta hiljalleen sitä huomaa, että selviä päiviä on kertynyt satoja. Alkoholin vieroitusoireet poistuu 2-3 viikon kuluessa, sitten olo hieman normalisoituu. Noin 3kk kohdalla saattaa huomata, ettei enää ajattele juomista päivittäin, ainakaan alituiseen. Henkinen riippuvuus on sitten sitkeämmässä, kun alkoholia on tottunut käyttämään kaikkiin tunteisiin ja välillä siihenkin, kun ei tunnu miltään. Jos joku sanoo, että lopettaminen oli helppoa, niin puhuu pehmoisia. Jokainen joka lopettaa käytön vuosikymmenten harjoittelun jälkeen, voi taputtaa itseään selkään. Kaikki eivät siihen pysty ja näin alkoholia käytetään hautaan asti. Loppuvuosina se alkoholismi ei ole kaunista katsottavaa, vaan kauheaa ihmiselämän haaskausta. Alkoholin tilalle suosittelen säännöllistä elämänrytmiä, eli unta se 7-8h ja suunnilleen samaan aikaan nukkumaan ja ylös, myös lomilla ja vapaapäivinä. Ruokailu on ehkä se tärkein, muuten sitä saattaa helposti retkahtaa, kun elimistö huutaa hiilihydraatteja ja nopeaa palkintoa, eli euforiaa. Alkoholissa on valtavasti energiaa ja sokerijuomissa kahta kauheammin. Juuri tästä syystä, moni alkoholisti "unohtaa" syödä ja menee pelkällä nesteellä. Itsensä kannattaa pitää varsinkin raittiuden alkumetreillä puuhakkaana ja vältellä mahdollisten juovien ystävien seuraa tai heidän järjestämiään juhlia. Liikunta on se perinteisin muoto pitää ajatukset muualla ja väsyttää itsensä fyysisesti. Tähän liittyy kuitenkin vaara siirtyä addiktiosta toiseen, eli himourheiluun -on sekin toki ryyppäämistä parempi vaihtoehto. On paljon alkoholisteja, jotka vetävät itsensä päivisin piippuun tavalla tai toisella, eli suorittavat, ja sitte illalla "palkitsevat" itsensä kännillä. Aamulla sitten hampaat irvessä taas liikkeelle. Näin voi jatkua vuosikymmeniä. Tällainen elämä voi ulkopuolisen silmissä vaikuttaa jopa tavoittelemisen arvoiselta, kun on kivitalot, autot ja säännölliset ulkomaan reissut sekä hienot Instapäivitykset. Se on kuitenkin harhaa, tuollainen elämä on äärimmäisen kuluttavaa. Rauhallinen ulkoilu, mietiskely, lukeminen, kodin hoitaminen, ruuanlaitto ja lasten tai puolison kanssa puuhastelu, eli se normaali arki, on hyvää terapiaa. Kavereitakaan ei saa unohtaa, mutta ne raittiutta vähättelevät tai "voithan sä nyt yhden ottaa" tyypit kannattaa kiertää kaukaa. Heillä on todennäköisesti oma lehmä ojassa. Alkoholiton elämä ei ole aina mitään pilven reunalla keikkumista tai jatkuvaa onnen tunnetta, tietenkään. Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, sellaista sen kuuluukin olla. Tunteiden käsittelystä tulee vaan paljon helpompaa, kun ne kokee raittiina. Ei tule sellaisia tunnepiikkejä ylös tai alas, jos tuleekin, niin ne laskeutuu sieltä normaalitasolle hetkessä. Elämästä tulee sellaista seesteisempää, ei kuitenkaan välttämättä sen tylsempää ja vaikka tulisikin, niin sitäkin on hyvä harjoitella. Ei aina tarvitse olla jotain säpinää. Kun odotus siitä, että saa taas juoda ja "elää" poistuu, niin sitä huomaa myös tavallisen arkipäivän mahdollisuudet työpäivän jälkeen. Jos ei ole työssä, niin sitä elämää voi rytmittää myös muulla tavoin. Rutiinit on tärkeitä, oli ne sitten lähes mitä tahansa. Myös lasten luottamus palaa, jos sen on menettänyt, ei kuitenkaan hetkessä. Se pitää rakentaa uudelleen, eikä sen eteen tarvitse töitä tehdä, on vaan sillai normaalisti kiinnostunut lasten elämästä ja tapahtumista sekä viettää aikaa heidän kanssaan. Ei ne kaipaa mitään avaruusmatkaa tai materiaa, turvallinen aikuinen ja normaali arki riittää hyvin. Suosittelen päihteetöntä elämää kaikille. Ainahan sitä voi aloittaa uudelleen ryyppäämään, jos se ei ollutkaan kivaa -harva kuitenkaan aloittaa. On se addiktiosta vapautuminen sen verran upea kokemus. Netti on täynnä videoita selviämistarinoista, joka kielellä, etsivä kyllä löytää ilman linkkejäkin. Yksi vinkki on ne perinteiset AA-sivut, joista saa paljon apua, vaikkei kokouksissa haluaisikaan käydä. Niistä on miljoonat saaneet kyllä apua. Helsingin Lähiradiosta voi kuunnella tallenteita AA-radion ohjelmista. Siellä on tarinoita joka lähtöön ja niistä voi poimia arvokkaita elämänkokemuksia. http://www.kansanradioliitto.fi/ohjelmat.php?id=208 Lauri Johansson, kuuluisa murhamies, nykyinen kirkonmies, vertasi alkoholia hyvin "pirun kuseen". Sitä se juuri on. Alussa se tuottaa iloa ja onnea, sitten tarvitset sitä aina kokeaksesi iloa ja onnea ja lopulta tarvitset sitä vain ollaksesi "normaali". Iloa tai onnea se ei käytön kiihtyessä enää kellekään tuo. Kurjuutta ja alakuloa sitäkin enemmän.