Alkoholi kuuluu opiskeluun

Nimimerkki: Nea

Kirjoitan tätä sen sijaan, että saisin koulutöitäni tai muuta tärkeää tehtyä. Pakko saada jotain tekemistä. Koko viime yön olen jo valvonut. Koitin olla ymmärtäväinen ja antaa miehen mennä juhlimaan, antaa tilaisuuden pitää sanansa siitä kohtuukäytöstä taas kerran. Hänellä on tänään tenttipäivä, eihän hän edes voi oikeasti paljon juoda!

Mitään ei tietenkään kuulunut koko iltana, hän katoaa eikä vastaa ikinä. Sitten sain puhelun keskiyön aikaan ja kuulin että hän oli huonossa kunnossa, kivuliaan ja hätääntyneen oloinen, ei tiennyt missä on. Sitten kuulin hänen kaatuvan ja hän katkaisi puhelun. Sain aamuyöllä unta lääkkeellä ja tänään koko ruumiini tärisi kun soitin sairaalaan ja poliisille koittaen etsiä häntä. Toivottavasti joku on auttanut. Olen itkenyt kohtauksittain pelosta ja pettymyksestä kohta vuorokauden.

Minä en tiedä mitä alkoholismi on. Valitettavasti hän tietää jo omasta lapsuudestaan, mutta en ole siitä uskaltanut juuri kysyä enempää. Perheessäni ei käytetty oikeastaan ollenkaan, enkä käytä minäkään. En osaa samaistua hänen kertomuksiinsa siitä, miten alkoholi rentouttaa ja auttaa kuulumaan porukkaan, ja miten on välttämätöntä välillä ”nollata”.  Ja että se on opiskeluaikana ihan normaalia käyttää runsaammin.

Mutta kun tämä mies käyttää, niin aina tapahtuu jotain. Muisti menee joka kerta ja siinä samalla syyntakeisuus koska jälkeenpäin hänellä ei ole aavistustakaan tapahtumista eikä mitään kontrollia käytöksestään. Nielen anteeksipyynnöt ja olen oppinut olemaan huomioimatta känniset eroilmoituksetkin. Aikaisemmasta elämästään olen kuullut tarinoita illoista, jotka ovat päätyneet putkaan tai mittaviinkin vahinkoihin. Silloin syynä juoda oli raskaat työviikot.

Me olemme ihan uusi juttu. Tapasin hänet vaiheessa, jossa hän oli muutoksen keskellä omassa elämässään. Haastavassa kohdassa, josta halusin olla yhdessä häntä nostamassa. Kirjoitin hänen työhakemuksiaan ja preppasin haastatteluihin, autoin olkapäänsä kuntoutuksessa, kannustin hakemaan opiskeluihin ja yhdessä valmistauduimme pääsykokeisiinsa. Alkoholi ei ollut useinkaan läsnä. Syksyllä olin mielettömän ylpeä, kun hän ylitti itsensä ja pääsi arvostettuun opiskelupaikkaan. Tunsin hänen muuttuneen entistä paremmaksi itsekseen ja rakastuin. Hän on aina ollut niin välittävä ja upea minua kohtaan.

Kavereihin tutustuminen uudessa koulussa oli uusi syy juoda viikottain myös arkena. Hän näki, kuinka se oli minulle hankalaa ja kaiversi välejämme, mutta piti sitä selkeästi enemmän minun ongelmana, olenhan päihteiden käytön suhteen erilainen kuin suurin osa ihmisistä kuulemma ja en ihan ymmärrä normaalia elämää. Koulu ei sitten sujunutkaan kauhean hyvin. Jos hän luki tenttiin, oli juhliminen siitä palkinto. Jos hän epäonnistui, oli juhliminen siitä lohdutus. Yhteiset lomasuunnitelmat peruuntuivat, koska rahat kuluivat juomareissuihin. Ensimmäisen yhteisen joulun mökkivarauskin jäi sikseen. Minun kanssa ei voinut enää lähteä vaikkapa ulos syömään kuten ennen ja kuuntelin huolia rahojen loppumisesta, mutta kavereille hän ei koskaan kieltäydy. Kaljaan ja baariin on aina rahaa.

Lupauksia vähentämisestä ja lopettamisesta on ollut useita. Mutta niihin liittyy aina jotakin ”vapaapasseja”. Aina yhden voi ottaa. Pari ei haittaa. Kohtuudella voi käyttää. Tai jos vetääkin överit, niin ei sitä liian usein tapahdu. Kun opiskelukaverit saattavat olla illanvietoissa yhtä useasti ja selviävät reissusta kutakuinkin kunnialla ja hoitavat silti kouluhommat, hän ei pysty. Hän ei näe miksi. Hän ei koskaan kutsuisi itseään alkoholistiksi. Hän kutsuu itseään vain huonoksi opiskelijaksi.

Nyt on mennyt vuorokausi siitä, kun hänestä on kuulunut, ja minun olisi pystyttävä lähtemään töihin epätietoisena mitä hänelle on tapahtunut. Tunnistan jo niin monia lauseita lukemistani muista tarinoista, vaikka olemme olleet yhdessä alle vuoden. Mietin, voisinko vielä olla nostamassa hänet tästäkin kuopasta. Vai tuleeko minusta yksi näistä tarinoista, jos jään.  Tuleeko alkoholi aina olemaan läsnä elämässäni hänen kanssaan.