Alkoholin varjossa

Nimimerkki: Väsynyt

Halusin kirjoittaa, koska tilanne on alkanut käydä sietämättömäksi enkä osaa hakea mistään apua. Tarina kertoo siis äidistäni, hänen sairastamastaan alkoholismista sekä meidän läheisten kivusta.

Äitini on mulle rakas, hyvin rakas. Juominen alkoi pikkuhiljalleen kun olin 11 vanha, nyt aikaa on kulunut kun kirjoitan tätä 26-vuotiaana. Juominen alkoi silloin tissutteluna ja vähitellen mukaan tuli meidän lasten haukkuminen ja vanhempien kovat riidat.

Me oltiin aikalailla kiiltokuvaperhe. Kaikki ulkoisesti hyvin, mutta talon seinien sisällä kaikki sekaisin. Me ei voitu hakea siskon kanssa apua, koska me ei saatu puhua mistään kellekään. Mehän vain keksittiin kaikki omasta päästä. Jouduin kerrankin soittamaan enoni hakemaan meidät pois. Äiti selitti tietysti, että me ylireagoitiin. Kotona oleminen ei ollut mieluisaa jatkuvien riitojen kanssa. Oli hirveä häpeä katsoa esimerkiksi kun äitini syö lattialle tiputtamaansa ruokaa kun ei pysynyt pystyssä! Isäni joi silloin siis myös ja kerran oli väkivaltaisesti tulossa kimppuuni ennenkuin silloinen poikaystäväni esti lyönnin. Perhe-elämä ei ollut siis ruusuista talon seinien sisällä.

Isäni on onneksi lopettanut jupmisen ja pyytänyt anteeksi aiheuttamaansa tuskaa. Eikä mun äiti tosiaan ole paha, mutta sairas. Nyt vuosien jälkeen on käyty läpi vanhempien avioero ym. elämänmuutokset. Äitini tilanne heikkenee jatkuvasti ja mä tunnen olevani kyvytön, koska en saa häntä ymmärtämään sairauttaan mitenkään. Hän on onneksi vielä työssäkäyvä ihminen, mutta se päivä pelottaa, kun hän jää juomisesta kiinni.

Oma suhteeni äitiin on hyvin ristiriitainen. Kuten sanoin, niin hän on minulle hyvin rakas, mutta haluaisin vanhan äitini takaisin. Nykyiselle en pysty uskoutumaan mistään, enkä pahemmin jaksa enään hänen seurassaankaan olla. Kaikki mitä hänen elämässään tapahtuu, on tärkeää. Me jäämme siinä sivuun ja joudumme päivittäin kuuntelemaan, kuinka hänen elämässään kaikki on niin upeaa, vaikka todellisuudessa hän on hyvin yksinäinen. Olemme siskoni kanssa aikuisia ja minä olen yleensä se, joka ottaa äitini kanssa asiasta yhteen. Hän kantaa minulle tästä myös kaunaa, koska tietää että olen oikeassa.

Nyt eteen ovat tulleet jo selkeästi mielenterveydelliset ongelmat ja pelkään, että hän syö jotain mielialalääkettä alkoholilla höystettynä. Olen kasvanut tämän myötä paljon, mutta olen silti loppu. En jaksa taistella enään sairautta vastaan, kun tiedän ettei äitini siihen halua ratkaisua. Hän valitsee mieluummin viinin tuoman hyvänolon kuin suhteet lastensa kanssa. Perheemme on jo palasina, jäljellä ovat minä ja siskoni.

Olen menettänyt toivoni äitini suhteen, me ollaan umpikujassa. Mitä me voidaan asialle enään tehdä? Jatketaan ilmeisesti elämää alkoholin varjossa.