Kiltti naapurintyttö

Nimimerkki: Saako menneisyyttä katua?

Olin se meidän naapuruston kiltti tyttö, joka urheili koko lapsuutensa. Äiti ja isä jaksoivat kannustaa ja tukea minua harrastuksessani. Vaikkakin olin ikäisekseni melko nuori, niin tahtoa minulta löytyi. Äidin mielestä joskus niinkin paljon, ettei hän ymmärtänyt mistä tuo tyttö intonsa löytää.

Olen perheemme nuorin. Meistä vanhin on minua niin paljon vanhempi, etten paljon hänen jalanjäljissään voinut kulkea. Keskimmäisen tekemisiä seurasin tarkemmin. Hänkin oli ujo, aivan niinkuin minäkin. Pikkutyttönä seurasin sivusta, kun vanhempani joivat. Joskus jopa kaadoin viinat maahan heidän tietämättään, huudothan siitä tietenkin tuli. Salassa yrittivät pitää juomisensa, veikeänä pikkutyttönä sain heidät paljastettua kuitenkin aina ja löysin pullokätköt jotka yleensä piilotin. Eivät he sentään mitään alkoholisteja olleet.

Ala-asteen loppuvaiheilla lopetin urheilun. Päätin pitää välivuoden mutta siihen se sitten jäi, aivan niinkuin kaikki muut väittivät. Itse en siihen uskonut. Yläasteelle mentäessä olin edelleen se ujo naapurintyttö, jota pelotti uuteen kouluun siirtyminen, vanhempien seuraan joutuminen. Olin lähes koko yläasteajan edelleen kiltti naapurintyttö. Seiskaluokalla vannoin, etten koskaan juo enkä polta. Viimeisenä yläastevuotene elämäni muuttui, muttei radikaalisti, tupakkaa koitin muutaman kerran. Oli se niin hienoa lähteä tupakalle, silloin ajattelin. Ysiluokalla kuitenkin ajattelin kun muut kertoivat ensimmäisistä ryyppyreissuistaan, että huh mitä touhua! Itse en lähtisi moiseen mukaan!

Kun yläaste loppui ja alkoi kesäloma, alkoi myös minun elämänmuutokseni. Kaveripiirini pysyi lähes samana, mutta uusia tuttavuuksia syntyi joka viikko. Yksi uusi tuttavuuteni oli olutpullo.

Lukion ensimmäinen vuosi alkoi ja kaikki oli taas uutta. Osa kavereista muutti toiselle paikkakunnalle. Suurin osa kuitenkin jäi samaan lukioon kuin itsekin. Tutustuin uusiin ihmisiin ja huomasin ihastuneeni. Tämä ihminen vain oli erittäin hyvä ystävä olutpullon kanssa. Niinhän sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Niin myös minun kohdalla.

Sitä kaljaa alkoi mennä viikottain… lopulta jopa lähes päivittäin. Ikää oli tuolloin ehkä 16. Karkasin kotoa keskellä yötä näiden uudien tuttavuuksien luo. Siellä juotiin kaljaa, niin tietenkin minäkin. Kouluun selvisin kuitenkin aina. Yhden kerran muistan kun koulukaverini sanoivat, että haisen vanhalle viinalle, kannattaisiko lähteä kotiin. Sen kerran jätin tunnit väliin. Koskaan muullon en jättänyt viinan takia koulua. Olin silloin siis lukion ensimmäisellä.

Elämä olutpullo-kaverini kanssa jatkui myös kotona. Jos en lähtenyt minnekään, pysyin kotona omassa huoneessani ja join kaljaa. Viinapaukutkin alkoivat maistua. Kaveripiirissäni sattui ikävä tapaus, ihastukseni kanssa meni sukset ristiin ja siinä vaiheessa kaljaa taisi mennä entistä enemmän. Lopulta sitä oli juotava varmaan joka päivä. Viikonloppuisin tietysti, silloinhan oli muitakin juomassa. Mutta keskellä viikkoa, vaikka seuraavana päivänä oli kouluun meno.

Tätä jatkui pitkään. Kaverini jo huomauttivat asiasta, mutta sanomiset menivät kuin kuuroille korville. En välittänyt mistään, koska minusta tuntui sille, että kaikki oli päin p:tä. Kunnes eräänä iltana päätin olla juomatta. Pyörin monta tuntia huoneessani päässäni ajatus ”tänään en juo!”. Menin sängyn laidalle istumaan sama ajatus päässäni edelleen, kunnes tajusin että käteni tärisevät ja koko tyttö tärisee. Päässä heitti, oli kamala olo ja viinaa teki niin maan P……sti mieli! Oli pakko tehdä yksi lasi. Sen jälkeen olo helpottui, mutta tajusin myös tilanteeni. ”Nyt ei ole asiat hyvin!”

Siihen loppui jokapäiväinen juomiseni. Tajusin että nyt on asialle tehtävä jotain. Aikaisemmin olin huolehtinut ystävästäni, jolla tiesin olevan alkoholiongelma. Nyt tajusin, että itselläni on se ongelma. Enkä ollut kuin vasta 16-vuotias.

Toki elämäni jatkui melko vilkkaana, mutta ero aikaisempaan oli suuri. Tajusin, että ei kannata laittaa elämää pilalle viinan takia. Elämässä meni kaikki alamäkeen sen takia, joten ei siitä ollut mitään hyötyä. Toki kavereiden kanssa pidettiin hauskaa ja juhlittiin jos oli aihetta juhlaan.

Lopulta kuitenkin menetin lähes kaikki rakkaimpani. Humalassa sattuneet väärinkäsitykset ärtyivät kerran niin pahoiksi, että menetin minulle tärkeimmän, rakkaimman ja parhaimman ystäväni. Myös kaikki ihastukseni katosivat, kännisekoilujeni seurauksena varmaankin.

Tahdonkin kertoa muille nuorille, jotka ovat samassa tilanteessa tai saman ikäisiä kuin itse tuolloin, että ei se kannata! Silloin saattaa monen mielestä tuntua, että tahtoo näyttää ”coolilta”. Alkoholin liikakäytöllä saa vain elämänsä pilalle, sen olen itse oppinut. 100 prosenttisella varmuudella sille rahalle, mikä viinaan uppoaa, on paljon parempaa ja viisaampaa käyttöä!

Nykyään muistelen kauhulla nuoruusaikojani, vaikka olen nytkin vasta 21-vuotias. Kiltti naapurintyttö asuu minussa edelleen, mutta niin asuu myös tuo menevä tyttö. Kun asiat menee huonosti nykyisessä elämässäni, tuo elämänvaihe tulee mieleeni ja tekee mieli laittaa elämä ranttaliksi kerralla. Silloin en välitä, mitä tapahtuu. Mutta työni hoidan, sen olen päättänyt! Viiden vuoden ajan olen pystynyt välttämään pahimmat rännit, mutta pääseekö menneisyydestään koskaan eroon? Pelkään, että ei.