Kipu

Nimimerkki: Mäksy61

Olen usein törmännyt arvioon kivusta ja sen olomuodoista. En vaan ole kertaakaan saanut luotettavaa tietoa, mikä omalla kohdallani on kivun perimmäinen syy. Olen jokseenkin hyvin perehtynyt omakohtaiseen kipuun, joka on päivistä riippuen eriasteinen ja erioloinen. 

Sain jokin aika sitten myös järjettömän lausunnon kokemattomalta lääkäriltä, joka väitti, että aikaa myöten kipuun tottuu. Voin kuitenkin liki kymmenen vuoden kokemuksella sanoa, ettei siihen totu. Kipu ei tälläkään hetkellä lääketieteellisesti ylitä kynnystä sairautena, se on enemmänkin oire. 

Väitän vahvasti, ettei yksikään kehoni ulkopuolinen pysty sanomaan, miltä tuntuu jatkuva tuskallinen kipu, jota ei pysty hoitamaan. Jokainen, joka sanoo kivusta jotain, on sitä joskus tuntenut jossain muodossa. Mutta kun oma keho rupeaa sotimaan sinua vastaan aiheuttaen kivun, jota ei pystytä edes kunnolla lievittämään saati hoitamaan, jokainen meistä on hädissään ja ihmettelee, miksi mikään ei pure. 

Hoitamattomana kipu aiheuttaa vääjäämättä psyykkisiä ongelmia. Tiedän useita kivuliaita vuorokausia viettäneenä sen lohduttoman maailman, johon törmää omassa yksinäisyydessään yön pimeinä tunteina. 
Kehitä itsellesi jotain ajankulua, oli yksi viisas neuvo. Milläs ajattelet, kun ei päähän mahdu kuin yksi asia: miten hitossa saisi lievitystä edes hetkeksi.

Tietoisuus lääkkeiden auttavasta vaikutuksesta pomppaa mieleen. Kuitenkin järki on vielä voittanut, ettei yliannostele lääkemäärää. Sekin on tutkitun tiedon varassa, joka perustuu lääkkeiden haitallisiin vaikutuksiin. Eli pelko lisätuskien aiheuttamisesta pitää kontrollin kasassa. 

Olen myös saanut hoidoksi lääkkeitä, jotka lievittävät kipua kyllä. Lääkkeillä vaan saavutettiin zombi, jonka elämänlaadulla ei ole mitään virkaa. Ei pysy pystyssä eikä varsinkaan osaa vastata järkevästi mihinkään yksinkertaiseenkaan kysymykseen. Ruoka ei maistu ja juomalla ei elä. 

Olen ollut absolutisti jo sairastumisestani asti. Enkä laske itseäni milloinkaan olleen suurkuluttaja, en varsinkaan yhteiskunnan kulutusmittareissaan laskemilla määrillä. Suomi on lääketieteellinen syy ja seuraus valtio, josta aina välillä unohtuu tyystin toteamus, että on muitakin mahdollisuuksia. 

En omalta kohdaltani ole onneksi joutunut tekemään potilaskertomusoikaisua kuin kahdesti. Voin kuitenkin sanoa suoraan, ettei todellakaan aina ole ollut helppoa niellä lääkärien toteamuksia ja oikaista niitä. Näin kävi jo edesmenneen äitini kohdalla. Lääkäri yksioikoisesti sanelussaan totesi äitini alkoholisoituneeksi. Se aiheutti sisäisen luottamuspulan lääkärien tekemisiin. Äitini ei käyttänyt alkoholia kuin maksimissaan kaksi litraa koko elämänsä aikana.

Minulle sanottiin: pudota painoa ja lopeta viina, kyllä se siitä. Nyt voin sanoa suoraan, että ei se siitä. Painoni on liki puolittunut ja paheet loppuneet, kipu vaan on pahentunut. En kuitenkaan missään tapauksessa syytä lääkäreitä. Lääkärit ovat tehneet tietämyksensä mukaan omat tulkintansa ja pyrkineet auttamaan kaikin tiedossa olevin keinoin.

Kun saavutetaan vuosia jatkunut kipu, se on huomattavasti ärhäkämpi reagoimaan ilmanpaineessa tapahtuviin muutoksiin. En kuitenkaan väitä olevani ilmapuntari tai ns. sääprofeetta, jolla on selkeä tietoisuus kivun laadusta suhteessa tulevaan keliin. Kivussa on myös se oikukas puolensa, ettei se sanele paikkaa tai aikaa, milloin on oiva hetki tehdä potilaan olo mahdollisimman hankalaksi. 

Kun kuuntelen muiden kivuista kertovia tarinoita, huomaan ja törmään jatkuvasti kokemukseen, ettei heitä oteta ollenkaan tosissaan. Olen lohduttanut montaa sanomalla, ettei ne voi tietää, siis ne, joilla kovaa jatkuvaa kipua ei ole. En milloinkaan alistu vertaamaan kipupotilaita toisiinsa, koska kipu on yksilöllinen tunne omassa kehossa ja sen tuntee vain yksilö. 

En tarkoita, etteikö monesti ole samankaltaisuuksia, enkä myöskään väitä, etteivätkö kipulääkkeet monesti tehoa juuri toivotulla tavalla. Väitän ainoastaan, ettei yksikään yksilö reagoi kipuun samalla tavalla kuin sinä omaan kipuusi!!

Kivusta saamani kokemus on ollut uskomaton matka ihmisen kehon järjestelmien toimintaan. Nämä kaikki hermostolliset radat, joita ihminen sisältää, on uskomaton vyyhti pikkutarkkaa tiedon jakelua eri kehonosista toiseen. Kipu on varoitus jostain, mitä en tiedä, enkä osaa odottaa sen pahenemista. Nykyään osaan kyllä vältellä tilanteita, joissa tiedän olevan riski lihasten ylirasitukseen. Mutta ihminen itselleen, ehkä sarkastisesti, valaa uskoa paremmasta. 

On myös todettava, etteivät kaikki, jotka kivusta kärsivät, siitä alinomaa puhu. Tuntuu kuin heidät olisi alistettu omaan lokeroon toivottomina tapauksina. Enkä saata olla sanomatta, ettei vähättely ole ainakaan minun kohdallani parantanut asiaa mitenkään.