Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Kun vanhempi kuolee alkoholismiin

Nimimerkki: Sally

Joulunaika on vaikea. Minulle se on vaikeaa siksi, että monta vuotta isäni ryyppyputket sijoittuivat loppuvuoteen, ja hänen viimeiset elinvuotensa hän sai usein joulukuussa vieroituskohtauksia ja vietti pari päivää tai viikkoja sairaalassa. Joulunaika oli aika stressaavaa varsinkin hänen viimeiset elinvuotensa, koska jännitimme sisarusteni kanssa kuoleeko hän tänä jouluna vai milloin. Lopulta hän sinnitteli kesään 2021, jolloin hän kuoli saappaat jalassa kotonaan. Mitään muuta lohdullista hänen kuolemassaan ei ollutkaan kuin se, että hän menehtyi kotonaan.

Suru on iskenyt aika lujaa, vaikka surutyötä aloittelin jo vuosia aiemmin. Olin ajatellut, että päällimmäisenä tunteena tulisi helpotus siitä, että toisesta stressaaminen, huolehtiminen ja turhautuminen loppuisi. En kuitenkaan ole helpotusta oikein tuntenut vaan syvää surua siitä, että hän ei ikinä toipunut sairaudestaan ja että lapsina jäimme aivan yksin hänestä huolehtimisen kanssa. Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina olin hukassa itseni kanssa, koska tuntui siltä kuin en tietäisi kuka olen. Olin hyvin väsynyt ja nukuin paljon. Sitten luulin näkeväni isän astumassa työpaikkani ovesta sisään, mutta eihän se tietenkään voinut olla totta. Tämä sai miettimään sitä, kuinka hänellä oli omanlaisensa tapa kävellä. Myöhemmin hän on myös vieraillut unissani ja siinä esimerkiksi virnistänyt minulle. Surutyö on osoittaunut väsyttäväksi ja stressaavaksi, sillä vastuullemme hänen lapsinaan ja lähimpinä omaisina jäi hänen omaisuutensa ja velkojen hoito. Usein alkoholistin elämä on moninpuolin solmussa, ja meidänkin tapauksessa useat asiat olivat jääneet hoitamatta. Verovirasto ei ole tehnyt tätä hommaa helpoksi, mutta selvityspyyntöjen kautta asiat ovat selkiintyneet puolin ja toisin.

Surutyöhön on kuulunut vihan tunne. En oikein tunne sairastunutta kohtaan vihaa, mutta muita läheisiä, jotka jättivät meidät lapset aikalailla yksin ison asian äärellä. Hänen menehtyessä olimme kaikki nuoria aikuisia, mutta jouduimme pitkään ottamaan kohtuutonta vastuuta henkilöstä, jonka olisi kuulunut kantaa vastuuta meistä. Edelleenkään en koe voivani pyytää apua tai saavani tukea sukulaisilta, vaan saan latteita vastauksia, kuten ”Eikös se ole kunnia-asia hoitaa hänen asiat maaliin” tai ”Kaikissa perheissä on ongelmia”. Sairauden stigma vaikuttaa varmasti heidän kykyihin käsitellä asiaa tai olla tässä tukena.

Kokemukseni perusteella vaikeiden tunteiden läpimeneminen tapahtuu vain tuntemalla ne. Harmittaa vain, että varsinkin näin joulun alla huomaan purevani hammasta arjen tilanteissa, kun mieleeni muistuu kipeitä asioita. Illalla kotona nämä tunteet purkautuvat itkuna. Onneksi on ystävä, jolle voi surun vaikeista tuntemuksista kertoa. Ehkä otan yhteyttä myös auttavaan puhelimeen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(1)

Location

Anonyymi

28.08.2023 12:16:39

Teksti kuin minulta.Saman kokenut vuosia aikaisemmin.Alkoholismi on niin saatanallinen sairaus, ettei sitä normijuomari tajua. Ei ne ymmärrä, kun ei ne tajua miltä se kaikki pahat asiat tuntuvat. Oksentelut, kouristukset,yövalvomiset vuoteen vierellä. Uhkailut, piilopullot ym. ym. lista on pitkä.