Kuten moni muukin, minä mietin milloin on aika sanoa: se oli siinä

Nimimerkki: Voi meitä vaimoparkoja

Mieheni tuli juuri töistä: kello on 19. Toi kukkia ja pyysi anteeksi myöhästymistään. Hän oli umpikännissä, ja ajanut taas sadan kilsan työmatkan siinä tilassa. Lähti heti pihatöihin etten olisi vihainen. Tiedän kyllä kenen k*sipään seurassa hän on taas ollut 4 tuntia työpäivän jälkeen ryyppäämässä. Olen antanut tälle kaverille porttikiellon, mutta en voi syyttää kaveria, koska mieheni haluaa ja hakeutuu tämän idiootin seuraan jatkuvasti.

Olen lukenut tarinoitanne, ja olen hämmästynyt siitä, että ne seikat jotka olen ajatellut olevan mieheni luonteenpiirteitä, onkin JUOPON käyttäytymismalleja: salailu, valehtelu, pullojen piilottelu – joka on musta tosi noloa!!, puhelimeen vastaamattomuus, puheluiden esto, sijaintitietojen salaaminen, puhelimen virran sammuttaminen. Ja minä En Soita Hänelle, jos huomaan että jaaha, kello on sen verran että herralla taitaa olla kaveriseuraa. Puhelinpelleily on selvinnyt vain silloin jos olen yrittänyt soittaa jotain oikeaa asiaa hänelle. Rahankäyttöongelmat, velkaantuminen.

Tarinoissanne oli yksi sellainen jonka voisin liittää copy-pastella tähän, se oli niin tuttua. Se koski sitä, että itse alkaa ottamaan puolisosta etäisyyttä ettei tunne pettymyksiä niin suurina. Ja valitettavasti se toimii myös niin että etäisyys säilyy myös hyvinä päivinä.

Jos ei olis lapsia mä lähtisin. Tämä on meille vaimoille tuttua tutumpi ajatus. Voi meitä raukkoja. Oikeesti. Hitto kun epäreilua laittaa heikompi osapuoli kärsimään omasta käytöksestä. Samalla mietin että valitan turhasta, mieheni käy töissä, vaikka työpaikka on vaihtunutkin useasti. Hän on hyväkäytöksinen ja pidetty. Hän on rakentanut meille kodin.

Olen eronnut erittäin väkivaltaisesta miehestä 15 vuotta sitten 9 avioliittovuoden jälkeen ja silloin päätin etten kärsi enää yhdenkään miehen takia. Siksi en jää katselemaan paheneeko ongelma, sitä hän saa katsella yksin peilistä.