25.03.2022 | Alkoholi
Lasten tapaaminen
Nimimerkki: Puliukko
Olen alkoholisti. Sen vamman itsessäni totesin jo parikymppisenä. Jo parikymppisenä ilmoitin ihmisille, että olen alkoholisti ja pyrin sairauteni kanssa elämään selvinpäin. Olin ollut vuosia juomatta. Koittanut rakentaa elämääni. Onnistunut elämään normaalia elämää siinä missä kuka hyvänsä muukin sairas ihminen. En juonut koska tiesin olevani alkoholisti.
Kävin töissä, perustin perheen, harrastukseni parissa sekä työelämässä olin arvostettu kyvykkyydestäni sekä rehellisyydestäni. Sain vaimoni kanssa kaksi lasta. Lasten synnyttyä alkoi vaimossani alkoi esiintyä omituisia toimintamalleja, joiden mukaan lapseni eivät olleet minun lapsiani, vaan hänen isänsä oli heidän todellinen auktoriteetti ja isähahmonsa. Merkkejä tästä vaimoni isäänsä kohdistuneesta läheisriippuvuudesta olin selkeästi havainnut jo vuosia ennen lasten syntymää, mutta en voinut kuvitella mihin asia lopulta johtaa.
Lasten synnyttyä alkoi kuitenkin voimakas painostus siihen, että lapset eivät olisi minun vaan vaimoni isän lapsia. Vaimoni pyrki painottamaan minulle, että minä olen kaikessa suhteessa huonompi kuin hänen isänsä ja lapset välittävät hänen isästään enemmän kuin minusta. Tämänkaltainen toiminta jatkui vuosia ja se sai minut sairastumaan vakavaan masennukseen sekä ahdistukseen. Lopulta sairastumiseni johti avioeroon ja aloin kipuuni juomaan alkoholia.
Join olutta sanoinkuvaamattomaan tuskaan, joka minulla oli vallitsevan tilanteen johdosta. Menetin työpaikkani sekä lasten huoltajuuden. Lopulta vaimoni ilmoitti etten voisi enää lapsia tavata koska olen alkoholisti. Olin vakavasti sairas ja lääkitsin sitä suunnatonta tuskaa alkoholilla. Se, että en saanut enää lapsiani tavata johti siihen, että juomiseni yltyi.
Vuosien varrella anelin vaimoltani, että saisin tavata lapsiani, jotka olivat rakkaimmat ihmiset elämässäni, mutta kertaakaan en heitä saanut tavata. En saanut edes puhelimitse heihin pitää yhteyttä, enkä saanut heistä mitään tietoa. Päätin odottaa, että poikani ottavat minuun yhteyttä, kunhan tulevat riittävän vanhaksi.
Näin kävi sitten kun pojat olivat 13v ja 15v. Pojat ottivat netin kautta yhteyttä. Pojat ja minä toivoimme kovasti, että voisimme tavata joskus. Edelleenkään vaimoni ei anna minun tavata lapsia vedoten erinäköisiin valheellisiin väkivaltatarinoihin viitaten. Koskaan en ole vaimoani enkä lapsiani kohtaan ollut väkivaltainen. Olen ainoastaan alkoholisti, mutta olen ollut jo pitkään selvinpäin. Koko homma perustui sille, että vaimoni tahtoi saada isälleen poikalapset, joita hänellä ei ollut.
Käyn yhä jatkuvaa taistelua siitä, että saisin poikiani tavata. Kerran olen heidät 9 vuoden aikana saanut tavata kolmen tunnin ajan. Jatko näyttää huonolta. Pojat eivät haluaisi, että lähdetään hoitamaan asiaa viranomaisten kautta. Ymmärrän heitä toki täysin siinä suhteessa.
Kommentit
(1)
Tsemppiä!!!
01.06.2022 03:45:15
Minulla samantyyppinen tilanne. Välit menneet poikki ja vaikeaa on ollut kolme vuotta. Toivon, että asiat muuttuvat myöhemmin, kun lapseni alkaa tajuta asioita itse. Täysi-ikäisinä ihmiset voi itse päättää mitä tekevät. Erossa oleminen on kyllä tuskallista ja tunteita pitää kylmettää ja yrittää vaalia toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Terapeutille aion mennä. Työpaikka on onneksi minulla ollut koko ajan ja sen puoleen arkisin tekemistä. Toivotaan, että tapaat vielä tulevaisuudessa lapsiasi.