Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

15.09.2021 | Alkoholi

Miksi juopot juovat?

Nimimerkki: Puliukko

Hesarissa oli mielenkiintoinen kirjoitus ”Isä veti joukot Afganistanista”. Kirjoitus alkaa näin:

TUORE tanskalais­elokuva Yhdet vielä kertoo alko­holisteista. Juopot juovat ja keksivät juomiselle aina syyn, jonkun tarinan. Elokuvan valaisevin hetki liittyy juuri kertomusten merkitykseen ja siihen, miten tarinat ohjaavat meitä. Elokuvan päähenkilö on historian opettaja, joka elokuvan avainkohtauksessa esittelee lukiolaisille kolme ehdokasta ja kysyy: Ketä heistä äänestäisit vaaleissa? Ehdokas A on polion runtelema, kuuntelee astrologeja, valehtelee, pettää vaimoaan ja polttaa ketjussa. Ehdokas B on vaalien sarjahäviäjä, ylipainoinen, ihmisenä mahdoton, kova juomaan ja ketjupolttaja hänkin. Kolmas ehdokas C on sotasankari, joka kohtelee naisia arvokkaasti, rakastaa eläimiä ja juo hyvin vähän.

Lukiolaisten äänet saa ehdokas C. Siis ihan kaikki äänet. Sitten paljastuu, keitä valtiojohtajia A, B ja C ovat oikeasti. A oli Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt, B oli Britannian valtiojohtaja Winston Churchill ja C Saksan kansallissosialistien Adolf Hitler.

Kaikki ei ole sitä, mitä luulisi, opettaja huomauttaa elokuvassa oppilailleen. SILLÄ on väliä, mikä tarina kerrotaan.

Kiinnitin itse huomion lauseeseen ”Juopot juovat ja keksivät juomiselle aina syyn, jonkun tarinan.”. Onko tuossa kirjoituksessa oleva tarina – syy jonkun juomiselle? Antaako tuo tarina juopolle mandaatin juoda? Miten niin juopot keksivät aina syyn, jonkun tarinan? Silloin harvoin kun kuulet jonkun juopon tarinan, jonka hän kertoo olevan syyn juomiselleen, voisitko edes harkita mahdollisuutta, että tarina olisi totta, ja syy olisi todellinen?

Kun itse erittäin vaikean avioliiton ja eron jälkeen ratkesin juomaan, kuvittelin, että ihmiset kykenisivät näkemään savuverhon läpi ja vallitsisi konsensus, joka olisi lähellä totuutta. Kuinka väärässä olinkaan. Kuin istuin yksin kotona viiltelemässä ranteita ja juomassa, ihmettelin kuinka sukulaiset, ystävät ja työkaverit yhteistuumin tuomitsivat ja hylkäsivät minut. Tarinaani tai syytä juomiselleni en ole koskaan kertonut kellekään. Ajattelin ensinnäkin niin että,  avioliittoni ongelmat ovat minun ja ex-vaimoni välisiä ongelmia, eikä ne kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Toisekseen tarinani tapahtumat ovat osittain niin absurdeja ja siihen vielä alkoholin stigma, ei niitä olisi minun kertomana kukaan uskonut.

Virallinen totuus lienee kuitenkin se että moraalittomana paskiaisena aloin dokaamaan, koska dokaaminen on kivaa. Jätin työpaikan koska olen työtä vieroksuva. Hylkäsin lapseni koska he olivat minulle rasite. Join koko omaisuuteni koska olen niin tyhmä. Ja sitten voidaan huokaista: ”Juopot juovat ja keksivät juomiselle aina syyn, jonkun tarinan.”
 

Anna arvio tarinasta

Saitko tästä sisällöstä tukea tilanteeseesi?
Saitko tästä sisällöstä tukea tilanteeseesi?
Oliko tämä sisältö sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(1)

Location

Kuka Lie

21.09.2021 22:12:27

Minullakin oli aikoinaan kuvitelma, että joku päivä ihmiset ymmärtävät, miksi join. Että kokisivat myötätuntoa. Että tapahtuisi oikeus. Eivät hyö ole nähneet pääni sisään ja lisää on vaan rapaa roiskunna, kun aikuisilta lapsiltani olen kuullut surullisen elämäni vaikutuksesta heihin.  Olisihan tässä sellainen vaihtoehto, että viisastuisin jotenkin, kokisin sen kuuluisan itsen kohtaamisen, antaisin anteeksi, pyytäisin anteeksi, ottaisin itseä niskasta kiinni, kasvaisin aikuiseksi, kaltaisia vastuun, lopettaisin uhriutumisen ym. Miten?