Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

30.05.2022 | Alkoholi

Minä – nainen ja alkoholisti

Nimimerkki: Elämälle kiitos

”Olen XXX ja alkoholisti”. Lausuin nämä sanat ensimmäisen kerraan AA-ryhmässä, jonne eräs ystäväni minut vei. Vuosi oli 1995. Olin juuri tullut myllyhoidosta Kalliolan klinikoilta ja siihen kuului jatkoon nämä AA-ryhmän käynnit. Olinhan minä jo vuosia ennen myllyhoitoakin tajunnut olavani alkoholisti, mutta ääneen en sitä ollut sanonut. Olin vaan puristellut käsiä nyrkkin ja purrut hammasta, kun joku minua kehoitti sanomaan tuon lauseen ääneen. Enhän nyt minä, hyvin kouluttautunut ja timmi ja siisti nainen voi olla mikään alkoholisti… rapajuoppo toisinsanoen.!!!! Näin minä kuvittelin, mutta väärässä olin.

Juomiseni alkoi salakavalasti ja lisääntyi pikkuhiljaa. Lopulta olin tilanteessa, että olin eronnut, kahden lapsen äiti, juuri koulusta ammattiin valmistunut, työtön nainen. Lapset jäivät asumaan isänsä luo, tietysti ja hyvä niin. Asuin itse samalla paikkakunnalla. Yksinhän minä en jäänyt, samanhenkisiä ”kavereita” kyllä riitti, yhteinen harrastus oli juominen. Join ja join, katuilin ja teloin itseäni.

Alkoholimyrkytyksestä selvisin kuin ihmeen kaupalla… promilleja oli 5,9… huhhuh. Pari itsemurhayritystä ja pari rattijuopumusta, sillä mentiin. Itseinhoa, vihaa, katumusta, surua, masennusta, häpeää… Nämä oli päällimmäisiä tunteita näinä pahimpina vuosina.

Kunnes sitten tuli äitienpäivä vuonna 2004.  Minä olin aivan kamalassa krapulassa ja luulin ja taisin jopa toivoakkin kuolevani siihen paikkaan. Mutta siitä päivästä alkoi kymmenen (10) vuoden juomattomuus. En osaa selittää miksi näin kävi, en päättänyt mitään enkä luvannut mitään itselleni enkä muille. Lopetin vaan juomisen. Kymmenen vuotta siinä meni selvinpäin, kunnes yhdellä kyläilyreissulla otetuilla viinilasillisilla oli seurauksena taas juopottelun alkaminen.

Juominen pysyi kuitenkin suhteellisen hyvin aisoissa, pitkiä selviä kausia oli, mutta kun retkahdin, niin siinä meni juopotellessa viikkoja peräjälkeen, kerran jopa kaksi kuukautta. Silloin kyllä piti jo sairaalaan hakeutua, kun sydän meinasi pettää… Töissähän minä olen olen kyennyt käymään koko ajan, joten toimeentulo on ollut taattu.

Tällä hetkellä minulla on takana 1 vuosi ja 4 kk päihteetöntä aikaa. Teen keikkatyötä ja olen hyvässä kunnossa. Mitään hoitoa en ole hakenut, vaan olen tässä päihteettömänä pysynyt ihan omin neuvoin. Kyllähän se myllyhoito oli hyvä kokemus silloin aikoinaan, mutta ei se silloin minulle pysyvää raittiutta tuonut. Ja ymmärrän kyllä sen, että kaiken lähtökohtana on oma motivaatio ja halu raitistua. Kukaan ulopuolinen ei voin sinua eikä minua raitistaa, itse se on tehtävä.

Kenellekkään en soisi sairautta nimeltä alkoholismi, on tämä sen verta pirullinen tauti. Olen kiitollinen jokaisesta selvästä päivästä tai ylipäätään päivästä. Koska jälkeenpäin ajatellen elonpäiväni on olleet katkolla monta kertaa, joku suojelus ja varjelus on minut pelastanut. En tiedä ketä kiittäisin… kenties jotakuta tuolla ylhäällä?
 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *