09.12.2019 | Läheisten tarinat
Miten selviän?
Nimimerkki: Pullontuoksuinen
Olemme reilu kolmekymppinen pariskunta. Olemme olleet yhdessä teinivuoistani lähtien. Alkoholi on aina hiertänyt välejämme. Mies on pettänyt, uhkaillut ja pelotellut kännipäissään. Meillä on kolme lasta ja talo sekä yritys. Jaamme siis koko elämämme.
Kun luen täältä muiden tarinoita, voi elää niissä täysin mukana. Kuinka ne kertovatkaan hyvin minun elämästäni. Niin hyvin etten edes itse voi tarkemmin kuvailla niitä tunteita mitä läpi käyn. Olen ansassa. Miksen lähde? Lasten vuoksi ajattelen. Siedän tätä niin kauan että lapset ovat aikuisia, sitten lähden.
Tunteeni vaihtelevat päivästä toiseen. Tänään piilotan pulloja ja huomenna ei vittuakaan kiinnosta. Toivon että se kuolisi. Hirveitä tunteita. Se tietää mitä ajattelen, mutta miksei se lopeta juomista?
Onneksi mulla on yksi ystävä jolle voin puhua. Hävettää. Miksi helvetissä mua hävettää?? Se myöntää ongelman, mutta miksi sitten juo? Lupaa olla juomatta ja kohta taas juodaan. Juodaan lasten seurassa. Miten saa voimaa lähteä? Se häpeä.
Kaikki luottamus on kadonnut. Miten voisi ikinä enää luottaa? En pysty auttamaan sitä. En löydä sellasia voimia. Sillä ei ole itsellä halua muuttua, vaikka myöntää ongelman, ei sisäistä sitä kuitenkaan. Puhuu sitä mitä haluan kuulla. Miksi mulle kävi näin? Suren lasten vuoksi. Rakkaudesta jää jäljelle kohta vain inho, viha ja suru.
Kommentit
(4)
Hallatar
23.12.2019 20:42:59
Tuntuu tutulta tuo tilanteesi,sillä erotuksella,ettei meillä ollut lapsia.Sama käyttäytyminen,oman juomisen vähättely ym.18 vuoden jälkeen hän kuoli,osasyynä lienee ollut promille määrä.Ei kannata sinun elämääsi hukata ihmiseen,jonka kunnioitus sinua kohtaan on nolla.Elämä kantaa ja uusia näkökulmia tulee, kun ahdistus,häpeä ja vapaus elää ilman huolta alkaa!Ja ei voi auttaa,jos holisti ei itse halua luopua juomisesta.Usko,niin Joulun Ihme voi tapahtua sinullekin!Voimia ja jaksamista!
Harhailija
07.01.2020 10:24:41
Suosittelisin omaa kämppää ihan lapsienkin takia. Itsekin alkoholistina tiedän ettei ilman omaa halua toivoa toipumisesta ole. Päinvastoin tilanne tulee vain pahenemaan!!
Tytär
09.01.2020 13:14:45
Isäni joi työnsä ohella koko varhaisnuoruuteni eli lapsuudestani 6 vuotta täysi-ikäisyyteeni asti. Siihen asti hän joi vähemmän, mutta vapaalla käytti, myöhemmin arjen ja vapaat. En pysty muistamaan hyvin näitä asioita tästä ajasta kauemmas, mutta minulla oli hyvin paljon pelkoja. Hän oli henkisesti poissaoleva isä, samoin äitini omalla tavallaan. Äitini selitti isän käytöstä miten milloinkin, yritti myös muuttaa häntä. Toisinaan isä antoi raittiuslupauksia lapsille, piti ne hetken aikaa, kunnes unohti ja jatkoi juomista. Lopulta häntä ei enää kiinnostanut muiden mielipiteet ja sanoikin tämän suoraan. Hän on ollut koko elämäni kuin "virtahepo olohuoneessa". Myöhemmin hän raitistui. Laittoi vain korkin kiinni. Hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan ongelmia juomisen takia. Muilla ne ongelmat olivat. Nämä tapahtumat ovat vieneet minulta paljon omasta elämästäni. Näin vanhempana ajattelen, että parasta mitä äitini olisi voinut minulle antaa, olisi ollut ero isästä, ettei minun olisi tarvinut joka päivä kantaa huolta, syyllisyyttä ja pelkoa ja olla lapsena todistamassa näitä asioita vaan olisin voinut elää omaa elämää, joka minulla oli ja tutustua itseeni, saada kannustusta ja tukea omaan nuoruuteen. Nuoruudessani elämä kulki vain sen mukaan mitä isäni teki, muiden tunteille tai teoille ei ollut tilaa. Vastavuoroisuutta ei ollut. En ole pystynyt tuntemaan isääni kohtaan rakkautta, ennen tunsin kuin olisin hänestä vastuussa. Rakkauden kokemus häipyi pois noiden tapahtumien seurauksena, kun olen alkanut ymmärtää, kuinka vähän hän välitti muista ihmisistä lähellään eli omasta perheestään. Se on ollut kipeä paikka sisäistää. Elämäni on ollut isän juomisesta lähtien kamppailua. Alkoholismin ja muiden lieveilmiöiden vaikutusta itsetuntooni, pystyvyyden tunteeseen, onnellisuuteen, minä-kuvaani ei voi enää kuin arvailla. Myös itse olen kärsinyt täysi-ikäisyydestä alkaen alkoholismista, tälläkin hetkellä, mutta minulla ei ole perhettä, jonka tarvitsisi minun vuokseni kärsiä juomisestani ja tyhjyyden tunteista, joita koen. Koen, että elämässä on asioita, joita ei ole tarkoitettu minulle. Vaikka olen pitkään raittiina, olen kuin vankilassa pääsemättä koskaan ulos. Tyhjyyden ja arvottomuuden kokemus on niin voimakas.
Kaikkensa antaneena :/
08.02.2020 12:10:33
Hyvinpä on samat fiilikset, mies juo ja ei juo, mutta aina lopulta juo kuitenkin. Eropäätös on tehty 2 viikkoa sitten ja kyllä sattuu. 3 lasta meilläkin, mutta vanhin on oireillut jo hyvän aikaa käytöksellään. Nyt se on loppu, hain lapselle perheneuvolan kautta apua ja äijä etsii asuntoa. Häipyisipä äkkiä, vihaan sitä. Ja samalla katson vierestä kun 4vuotias käpertyy se kainaloon sohvalle ja kaikki olisi taas "hyvin ". Tiedänhän minä ettei se kauaa kestä, se "hyvä". Mutta minä en enää kestä. Olen mielummin yksin lasten kanssa kun tasapainoilen äijän fiilisten mukaan. Häkellyttävää on se, kuinka paljon nämä tarinat muistuttavat toisiaan. Tämä sivusto on aukaissut minun silmäni ja toivo paremmasta (miehen kanssa) on hävinnyt.