18.02.2019 | Huumeet ja lääkkeet
Nuoren yrittäjän päihteet
Nimimerkki: Saunapalvi
Ensimmäisen kerran maistoin pilveä 18-vuotiaana yksissä juhlissa. Kannabis ja muut huumeet tuli elämääni vasta myöhemmin pitkän parisuhteen eroamisen jälkeen, +23v. Eron jälkeen aloin liikkumaan ja juhlimaan enemmän kavereiden kanssa. Läheinen ystäväni poltti ja myi kannabista, joten ei ollut vaikeaa saada tuotetta. Ensin sain häneltä pieniä määriä pilveä, sitten ajan kanssa määrät kasvoi, yhtäkkiä poltin päivittäin. Kaikki päivittäispolttajat tietää sen tunteen kun on vielä kannabiksesta se alkuhuuma päällä. Töistä on kiire kotiin polttamaan, parhaimmillaan kun pääsee etuovesta sisään ja saa otettua työhousut pois päältä, seuraava määränpää on saunan lauteille kalsarit jalassa hiisaamaan. Bongi on kokoajan käyttökunnossa ja alalauteilla on väsärillä valmiiks kyhättyy.
Pian kannabiksen aloittamisen jälkeen mulle tarjottiin ekstaasia, tietenkin halusin kokeilla. Ensimmäinen kova huumekokemus, poika oli myyty sen jälkeen. Tämän hetken jälkeen maailmankatsomus muuttui ja huumeet olivatkin positiivinen asia. Luin artikkeleita ja katsoin videoita, pänttäsin kaiken tiedon huumeista, niiden käytöstä, ja ”huume-scenestä”. Huumeista alkoi mulle uusi harrastus, miten eri huumeet toimii? Miten tää huume toimii ton toisen huumeen kanssa? Uusien huumeiden kokeiluun jäi koukkuun, ja tietty itse siihen vetämiseen ja oloihin jäi koukkuun. Tietyn huumeen käyttöön vaikutti mulla pääasiassa se, että mitä oli saatavilla. Vedin itselleni rajan että olin viihdekäyttäjä, käytin vain viikonloppuisin tai lomalla, koska vakituinen työ, asuntolaina ja muut velvollisuudet. Kannabista kuitenkin poltin arkisin päivittäin.
Oon aina ollu etuoikeutettu tekemään sitä työtä mitä rakastan, oon omistautunu alalle ja oon ns” luotettava ja vastuullinen työntekijä”. Mulla on oma asunto joka on hankittu nuorena ja lainaa on jo lyhennetty ihan mukavasti, asiat ns. mallillaan ja kortit pelattu oikein. Ei rikosrekisteriä tai merkintöjä, vastuullinen kansalainen. Tämä kupla on helposti poksautettavissa kun yhtälöön lisätään päihteet. En oo ikinä ihannoinu alamaailmaa, rikollisuutta tai lainsuojattomuutta. Oikeastaan halveksun sitä. Vaikka kuinka paljon hehkutan hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta ni kuitenkin meissä kaikissa asuu se pieni rebel, joka haluaa hiukan oikoa sääntöjä ja kellua siinä rappioromantiikassa.
Päihteet ja lainkuuliaisuus ei meidän hyvinvointivaltiossa toimi yhteen. Huumeharrastus pakotti olemaan tekemisissä ”alamaailman” kanssa. Sieltä muodostui uusia ystäviä ja ystäväpiirejä. Tämän seurauksena alkoi kaksoiselämä. Viikonloput kuositin, huumekielteisille vanhoille ystäville, valehtelin tai keksin selityksen tekemisilleni. He tiesivät kyllä, mitä puuhaan ja miksi mua ei enää näkynyt vanhan porukan kanssa. Ja he kyllä tiesivät milloin keksin jonkun tekosyyn tai valehtelin, että miksi en pääsytkään juomaan kaljaa heidän kanssaan. Ystävät jakautui huumeporukkaan ja ”streittareihin”. Koitin keinutella siinä puolivälissä, ja olla kummankin kaveriporukan kanssa yhtäaikaa.
Pian huumeet alkoi vaikuttaa töihin. Kun viikonloppuna ollut molemmat päivät sekakäytön juhlaa, maanantaisin töissä pää ei oikein toimi. Ajatus ei kulje, aivot täyttä muusia, mieliala niin masentunut kun voi. Aloin myöhästelemään töistä. Motivaatio laskenut, ei kiinnostanut mikään. Pian maanantain olot jatkui vielä tiistaille, keskiviikkona ihan ok jo. Torstai oli hyvä päivä, perjantaisin oli kiire lähteä aikaisemmin töistä kotiin että saa aikasin säädettyy viikonlopun setit ja pääsee nopeesti radalle. Tätä jatkui muutaman vuoden, mieli alkoi pehmentymään päihteistä. Niistä tuli se määrittävä tekijä. Ihmissuhteet kärsivät ja taloudellinen tilanne heikkeni. Jossain vaiheessa koin burnoutin ja oli pitkiä masennuskausia. Viikonloppuhuvit ja huumeiden kollektiivinen kokeilu muuttui pakotieksi arjen paskalle.
Erään huumehöyryisen viikonlopun jälkeen mulla oli töissä alkuviikolla todella huono olo. Mikään ei sujunut, laskuista huolimatta oli vittumainen päivä ja hermot oli tiukalla. Meille tuli pomon kanssa riitaa mitättömästä asiasta, suutuin ja turhauduin niin että meinasin itkeä. Loppupäivästä sanoin itseni irti. 10 vuoden työsuhde päättyi kuin seinään.
Olin hetken tekemättä mitään, mietin omaa elämää ja sen suuntaa. Joku ääni takaraivossa sanoi että nyt pitää rauhoittua ja alkaa ottamaan taas vastuuta elämästä. Ellen tekisi mitään, multa lähtis kämppä alta ja musta tulisi täyspäiväinen narkkari, sieltä kuopasta on vaikeampi nousta. Ne huumekielteiset vanhat ystävät oli tällä hetkellä apuna ja tukena. Iso iso kiitos heille.
Perustin oman yrityksen. Alkoi uusi elämä, kaikki yritysmaailmaan liittyvä oli mulle täysin uutta ja alussa oli valtavasti opeteltavaa alveist, lelleist ja telleist. Siinä matkalla oli vaikeita takapakkeja, mutta selvisin niistä. Alkuvaiheessa oli hetki, jolloin oli liikaa kaikkea. Laskuja kerääntyi, sopimuksien allekirjoituksia, paperihelvettiä, uusia asiakassuhteita, asiakassuhteita jotka kaatui mun tietämättömyyden vuoksi, oma taloudenhoito uudistui kokonaan, väärin laskutettuja töitä, liikaa töitä ja ennenkaikkea keltanokkana yrittäjän kengissä. Taas olin burnoutin partaalla.
Eräänä viikonloppuna otin kaverini kanssa mun luona LSD:tä , melko ison määrän. Psykedeelit ovat aina olleet mun lempi huumeita. Varsinkin LSD:n avulla aivot pystyvät tekemään ihmeellisiä asioita, joita ei aina itse edes käsitä. Jotenkin sen illan aikana kävin alitajunnassani läpi näitä mun uusia kuvioita, se oli niinkuin meditaatiota. Seuraavana aamuna olin valaistunut. Hoidin kaikki yritykseni asiat kuntoon, kaikki oli päivänselvää. En edes ymmärtänyt miten en ollut mukamas osannut tehdä joitain asioita. Tämän käänteentekevän tripin jälkeen mulla alkoi yritystoiminta luistamaan. Vasta nyt lähti toiminta kunnolla käyntiin.
Töitä oli paljon ja tein pitkää päivää. Työt maistui ja oli paljon motivaatiota. Huomasin että rahaa alkoi tulemaan. Mulla ei oo ikinä aikasemmin ollut niin paljon rahaa, siihen sokaistui. Kun on paljon rahaa niin kynnys ostaa enemmän huumeita on pienempi. Viikonloput meni taas juhlien. Jossain vaiheessa ymmärsin yrittämisen primitiivisen totuuden; Olin oman itseni herra. Olin vapaa tekemään mitä halusin. Nyt kun ei enää ollut paineita työpaikan menettämisestä huumeiden takia, ei niiden vetämistä tarvinnut rajoittaa enää viikonloppuun. Työpäivisin käytin amfetamiinia tai kokaiinia, työtehot tuplaantui. Työt oli mukavaa tehdä pienessä töhinässä. Joka aamu meni kahvin sekaan lusikallinen piristettä, kävin puolenpäivän aikoihin kotona syömässä ja saatoin ottaa yhden nokallisen vielä kyytipojaks, että menee loppupäivä töissä mukavasti. Se oli terapeuttista & työtä tehostavaa käyttöä. Käytin yhden kesän aikana amfetamiiniin todella, TODELLA paljon rahaa. Mulla oli sitä kokoajan.
Lisäksi välillä jäi muutaman viikon bentsokuuri päälle, viikonloput meni tietenkin enemmän sekaisissa merkeissä. Yrittäjänä mulla on päätäntävalta mun työajoista, saan olla maanantain hyvällä omallatunnolla kotona jos siltä tuntuu. Kokoajan oli pieni jännitys päällä, että mitä jos jään kiinni, että oon aivan pireissä työmaalla. Itse ajattelin ettei se ole pahasta, se vain parantaa työpanosta, niinkuin tekikin. Kuitenkin stressasin sitä häpeää jos joku saa tietää. Onneksi en koskaan jäänyt kiinni enkä tehnyt mitään tyhmää (ainakaan omasta mielestä). Tätä kesti monta kuukautta. Jossain vaiheessa huomasin olevani pahasti koukussa. Jos ei saanut annosta niin alkoi laskut, jolloin en töitä tehnyt, vaan masentelin kotona ja yritin hommata tuotetta lisää. Havahduin tosissaan että olen pahasti koukussa stimulantteihin. Masennuin ja tippusin itsesääliin, yritystoiminta tietenkin kärsi siinä ohessa. Päätin hakeutua hoitoon, käyn psykoterapeutilla vielä tänäkin päivänä.
Terapia on auttanut mua muuttamaan mun ajattelua huumeista ja löytämään taas itseni ja vastuullisuuden elämästä. Kävin jossain vaiheessa aika syvissä vesissä päihdeongelman kanssa, masennusta ja ahdistusta. Tein hetken aikaa tappiota reilusti, koska en kyennyt töihin kunnolla. Nyt kuopasta alkaa pääsemään pois, ja elämä alkaa taas voittamaan. Pyrin nykyään terveelliseen ja hyvään elämään, panostan kaiken yritykselleni. Käsitykseni huumeista on tosiaan muuttunut. Kyllä toisinaan tulee retkahduksia ja tulee otettua jotain päihdettä. Pyrin kuitenkin pääsemään irti tästä leikistä ja ryhdistäytyä. Se ei kuitenkaan oo ihan yksiselitteinen asia lopettaa täysin seinään, koska ympäril on rottii, päihteit ja betonii. Sosiaalinen painostus on vaikein haaste päihteettömässä elämässä. Kola pussi lävähtää naaman eteen nii mulla ei aina oo selkärankaa kieltäytyy. Mut kyl tää täst.
Kiitos jos jaksoit lukea mun tarinan loppuun. Tiiän et monella on ollu huomattavasti vaikeempaa ku mulla ja on tultu viel syvemmist kuopista ylös, tai sit ei. Tä oli kuitenkin tärkee kirjoitus mulle. Mul on ollu ylä- ja alamäkiä näitten vuosien aikana. Huumeet on ihmeellisii ja ihanii sekä samaanaikaan tuhoavii ja kamalii. Tää on ollu ihmeellinen ja opettavainen matka enkä kadu yhtään et oon kulkenu sen matkan, vaikka kadun syvästi kaikkea sekoiluani.
Toivottavasti joku löytää täst kirjotuksest jotain merkittävää. En puhu puolesta, enkä vastaan.
Kommentit
(1)
Kaveri
04.04.2020 06:25:19
Hei, kiitos että jaoit tarinasi. Saako kysyä lisää, mitä terapiaa sait ja mitä kautta? Saitko muuta kun psykoterapiaa?