Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Olenko alkoholistin puoliso?

Nickname: Orvokki ()

Haluan kirjoittaa elämästäni, josta en ole puhunut rehellisesti koskaan kenellekkään. Pidän yllä kulissia mukavasta elämästä ja parisuhteesta, mutta toivon että uskaltaisin näyttää tämän tekstin joskus jollekkin, edes miehelleni. Alettiin seurustella vajaa 15 vuotta sitten parikymppisinä. Näin jälkikäteen mietittynä mieheni joi jo silloin reippaasti, mutta kai se kuului nuoruuteen. Olin usein kuskina ja hain miestäni töitten jälkeen baarista, mutta silloin ei vielä ollut asiasta suuria riitoja, koska olin syvästi rakastunut. Seksiäkin meillä oli, mutta sekin loppui kun en halunnut mieheni enää koskevan minua kännissä, halusikohan hän minua edes selvänä, sitä en edes muista, koska viimeisen kymmenen vuoden aikana sitä on ollut pari kertaa.

Tällä hetkellä alkoholi säätelee minun elämää, olen alkanut inhota miestäni humalassa. Kyttään hänen tekemisiään ja pelkään milloin juominen alkaa. Saunan lämmitys, autotalliin meno, juhlapyhät, lomat, ulkomaanmatkat jne. on varmoja merkkejä, että silloin lähtee, ei niistä tarvitse edes minulle ilmoittaa. Olen alkanut vihata juhlapyhiä ja viikonloppuja jos mieheni on vapaalla. Hän on arvostetussa työssä ja paljon pois kotoa. En edes tiedä miten paljon silloin juo, koska niistähän ei puhuta ja hermostuu jos kysyy. En oikeestaan tiedä hänen reissuista paljoakaan.

Silloin kun hän on poissa niin elän omaa elämää rauhassa. On kiva sopia kavereitten kanssa menoja, kun tiedän ettei alkoholi pilaa niitä tai kukaan ei makaa kotona sammuneena tai krapulassa. Saatan käydä myös itse baarissa, koska ei tarvitse kytätä tai hävetä toista, itse osaan nykyisin ottaa vaan muutaman. Mieheni taas saattaa ottaa esim. ”saunaoluet” ja kun minä hermostun niin siinä on syy lähteä kapakkaan, kun ei kestä nalkuttavaa akkaa. Aina vika löytyy jostakin ja on hyvä syy juoda.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että ainoa minulle tärkeä juhla joulu on pilattu myös juomalla. Juominen on mennyt myös siihen, että lähes aina juodaan itsensä sammuksiin, viimeksi pari päivää sitten naapurin lakkiaiset kesti pari päivää, en tiedä edes missä oli, koska sammui kotiin ja lähti aamulla ulkomaille työreissulle ja emme ole tuttuun tapaan pitänyt yhteyttä, kotiutuu sitten huomenna ja esitetään normaalia.

Olen niin kyllästynyt elämään alkoholin sanelemana! Välillä piileskelen verhot kiinni kotona tai valehtelen olevani kipeä kun en ilkeä sanoa kenellekkään etten tiedä missä mieheni on. Välillä en viitsi mennä kauppaan, kun hävettää jos mieheni örveltää kaupungilla. Olen joskus kuvannut hänen käytöstä kun saapuu sekaisin kotiin ja meinaa sammua pöntölle, sain kuulla olevani apina ja hän sylki naamalleni, mutta sekin oli minun vika kun olin mennyt kuvaamaan, vaikka näytin videon mieheni selvittyä.

Muutaman kerran olen kuullut olevani ruma lehmä ja riidat on mennyt käsirysyyn saakka. Tosin mieheni ei lyö, mutta minä en enää hillitse itseäni. Olen sanonut monesti, etten hillitse enää itseäni jos minulle valehdellaan ja mussutetaan humalassa. Mutta minä olen kuulemma se joka hoitoa tarvitsee. Olen myös luvannut mennä hoitoon jos hän keksii paikan, jossa alkoholin kyllästämien idioottien puolisoita hoidetaan.

Tämä on niin vaikeaa, koska rakastan miestäni selvänä, mutta olen oikeasti alkanut inhota humalassa. Hän ei ole kännissä pahapäinen, mutta ei oma itsensäkkään. Juodessaan muuttuu liiankin sosiaaliseksi ja on koko ajan äänessä, olipa tilaisuus mikä tahansa. Juominen ei aina haittaisi, mutta ei osaa lopettaa ja lupaukset petetään. Vapaat menee yleensä juodessa tai sit maataan krapulassa tietokone nenän edessä, eikä puhuta mitään. Koti ja eläimet on lähes minun vastuulla.

Meillä ei ole lapsia, koska kumpikaan ei halua. Olen nyt vanhempana miettinyt, että enkö oikeasti halua lapsia vai enkö halua vaan hänen kanssa, koska yksin senkin todennäköisesti hoitaisin. Naimisissakaan ei olla, koska en halua yksiäkään ylimääräisiä juhlia, joissa joudun häpeämään mieheni juomista, eikö ole hullua?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentit

(51)

Location

Alkoholi hallitsee elämää

01.11.2023 13:00:32

Lukaisin nimimerkin Orvokin "Olenko alkoholistin puoliso" kirjoituksen ja kuinka tutulta moni asioista tuntui. Esim. "Olen alkanut vihata juhlapyhiä ja viikonloppuja jos mieheni on vapaalla.". Itsekin olen jo vuosia vihannut Juhannusta, Uutta Vuotta, Vappua jne. Näitä perinteisiä viinalla läträämisjuhlia. Puolisoni esim. kysyy mitä tehdään Juhannuksena ja haluaisin vaan sanoa, että en halua viettää sitä lainkaan. Siitä on muutama todella ikävä kokemus ja muisto. En vain voi sanoa sitä ääneen, koska mieheni suuttuisi. Vältän kaikkea mistä mieheni voi suuttua. Vaikka se on vaikeaa ainakin silloin kun mies on humalassa, koska voi suuttua ihan mistä vaan. Olen kokoajan varpaillaan ja jännittynyt ja hermostunut. Ahdistaa ja en pysty lainkaan rentoutumaan. Puolisoni alkoi juomaan joka päivä tai lähes joka päivä, mutta vähensi jokin aika sitten ja juo vain viikonloppuna. Olen viikonlopun jälkeen väsynyt ja helpottanut kun arki alkaa ja pääsen töihin. Ja että mies menee töihin. Joulua mies ei vielä ole pilannut, olen sanonut, että jouluna ei olla humalassa. Ei kyllä siitä täysin ole välittänyt vaan saattaa ottaa. Pahinta on, että meillä on teini-ikäinen ja mies on alkanut riitautumaan hänen kanssaan. Jos vähänkin sanoo isälleen vastaan niin miehellä menee välittömästi hermo ja huutaa ja uhkailee. Minua ei arvosta yhtään vaan on jo vuosia sanonut, kuinka valitan aina vaan ja en tee kotitöitä jne. Ja syyttää minua ja lasta juomisestaan. Vaikka oikeasti teen kotitöitä vaikka en himosiivooja olekkaan, olen myös koittanut siivota useammin, mutta ei sillä ole oikeasti merkitystä vaikka puunaisin paikkoja kaiket päivät. Mies aina sanoo, että ei tarkoittanut ja sanoo mitä sylki suuhun tuo ja pyytelee anteeksi. Mutta sama toistuu kerrasta toiseen. Nyt alkaa olemaan mitta täynnä ja olen vihdoin uskaltanut alkaa edes vähän avata suuni. Ainakin sitten kun mies on rauhoittunut ja selvinnyt. Kun on juovuksissa koitan vältellä häntä ja olen hiljaa ja varon sanojani. Mies voi kyllä suuttua siitäkin, jos olen liian hiljaa, tenttaa mikäs nyt on. Ja jos vastaan rehellisesti, raivostuu. Jos hän on pari viikkoa juomatta, hän odottaa suurin piirtein mitalia siitä. Vuosia kyllä meni, että ei ollut viikkoakaan juomatta. En tiedä kuinka kauan tämä harvemmin juominen kestää. Ja riittääkö se minulle, että saadaan olla viikko rauhassa. Viikonlopun lähestyessä alkaa jo ahdistaa ja alkuviikko menee viikonlopusta toipuessa.  Mies on uhkaillut useita kertoja erolla ja nyt olen jo alkanut toivomaan, että toteuttaa uhkauksensa. Itse en ole siihen vielä kyennyt. Toivon vielä, että mies muuttuisi, mutta en tiedä onko se turha toivo.