21.12.2020 | Läheisten tarinat
Pelaaminen heittää rakkauden romukoppaan
Nimimerkki: Ever after
Hän pelasi joskus, silloin tällöin, pieniä summia ja se oli hauskaakin kun välillä tuli voittojakin. En ymmärtänyt tilanteen vakavuutta kun yhdessä rakennettiin pesää ja voitoilla voitiin jopa hankkia kotiin sellaista mihin ei heti muutoin olisi ollut varaa. Vuodet kuluivat, lapset kasvoivat ja vaikka välillä oli vaikeaa niin aina yhdessä selvittiin ja lujituttiin, tuettiin toisiamme.
Harmaat pilvet alkoivat kasaantua, välillä oli riideltävä kuningas rahasta, kun sitä ei ollut ja niinä hetkinä se pelaaminen ei ollutkaan hauskaa, se oli syyllinen ja sinä olit päästänyt sen syyllisen sisään. Lupasit lopettaa, olit katuvainen, surullinen, lupasit ettei koskaan enää ja minä uskoin. Halusin olla yhdessä, luottaa, tukea ja silotella elämää taas ettei lapset joutuisi kärsimään meidän aikuisten tekemien valintojen vuoksi. Välillä meni paremmin ja välillä riideltiin, aina sama lopputulos, jatketaan.
Nyt on tilanne mistä ei ole paluuta enää koskaan samaan mitä meillä on yhdessä ollut. Luottamus on revitty kappaleiksi, olet pelannut rahat, lastenkinrahoja, pelannut melkein minunkin luottotiedot, valehdellut liian pitkään ja minä typeränä sinisilmänä olen uskonut enkä osannut edes ajatella että syyllinen on taas tämänkin takana. Summat on muuttuneet pienistä todella suuriksi, mitä huonommin on mennyt, mitä tyhjempi jääkaappi ja korkeampi lasku pino, sitä suurempi summa peliin. Minä olen aina yrittänyt selvitä yhteiseksi hyväksi, hakea ja pyytää apua kun sitä on tarvittu, aina olen nostanut meidät ylös kun syyllinen on päässyt tuhoamaan kaiken. En ole ymmärtänyt, että samalla olen tietämättäni mahdollistanut syyllisen asumisen meidän kanssamme.
Nyt pohja on niin syvällä, että en enää tiedä. Nyt on tullut se viimeinen pisara. Olet loukannut minua, olet loukannut lapsia, olet tuhonnut kaiken minkä ollaan yhdessä saatu aikaan. Olen aina voinut luottaa, nyt olet valheillasi tuhonnut senkin. Olet tuhonnut ihmisen joka joskus olit, elämäni rakkauden. Jäljellä on maksamattomat laskut, jotka kaatuvat minun niskaani, nujerrettu usko selviytymisestä sekä pohjaton suru, jonka yli ei tahdo päästä.
Onko joku joskus parantunut, päässyt oikeasti irti syyllisen otteesta? Onko toivoa että ”ei koskaan enää” voisi oikeasti tarkoittaa ”ei koskaan enää”? Vai tässäkö se nyt oli, onko tästä jatkettava yksin? Syyllistäkö rakastat enemmän?
Kommentit
(2)
Anonyymi
23.01.2021 20:37:40
Surullista. Pelaaminen on usein kaikkein tuhousin riippuvuus. En tiedä ketään kuka olisi siitä irti päässyt. Ovat patologisia valehtelijoita.
Levotonuhkapeluri
03.05.2021 15:09:08
Kiitos kun jaksoit kirjoittaa! Olen itse toipuva peluri ja pelaamattomuutta on nyt vain 23 päivää takana. Retkahdin uudestaan pelaamiseen ja sillä tiellä olen ollut nyt lähes kolme vuotta. Pelaamattomuutta kertyi silloin 3,5v ja olin silloin ehdoton, ei mitään rahapelejä millään perusteella missään tapauksessa. Uskon, että ihmisten tahdonvoima poikkeaa yksilöstä toiseen. Tahdonvoima on useimmiten käytetty keino addiktioista irtautumiseen ja uhkapeleistä addiktoitunut ei tee poikkeusta tässä suhteessa. Kokemukseni on kuitenkin osoittanut, että tahdonvoima ei ole paras keino pelaamattomuuteen pitkällä tähtäimellä, joskin välttämätön lyhyellä tähtäimellä. Peliriippuvuus on sairaus, ja kukaan ei ole vastuussa sairastumisestaan. Ihminen on nyt sairastunut ja sairastumisesta syyllistäminen ja moittiminen ei paranna kenenkään tilannetta. Merkittävin oivallus ja oppi itselleni on ollut, että ihminen ei ole vastuussa sairastumisestaan mutta toipumisestaan hän on ehdottomasti vastuussa, niin itselleen kuin läheisilleen. Mitä toipumisestaan vastuussaoleminen on minun näkökulmasta? Ensinnäkin on mahdotonta lähteä toipumaan sairaudesta mikäli ei koe olevansa sairas/ei myönnä olevansa sairas. Toisin sanoen, pitää myöntää olevansa sairas ja sairastunut peliriippuvuuteen. Tähän tarvitaan motivoiva kriisi, pelkkä tieto ei riitä. Motivoivalla kriisillä tarkoitan, että addiktoitunut ihminen syvästi kokee aiheuttaneensa valtavaa tuhoa ja pahaa toiminnallaan ja päättää olevansa valmis mihin tahansa kunhan toipuu sairaudestaan. Siitä alkaa pitkä ja raskas matka, mutta siitä alkaa myös elämä kaikkine ikävine ja hyvine ominaisuuksineen. Vasta nyt tajusin, että syyllisen otteesta irtautuminen vaatii valtavan määrän henkistä työtä itsensä eteen. Minun kohdallani kokemukset osoittivat, että se on minulle tarjolla olevista vaihtoehdoista paras. Toivon, että rakkaasi on valmis toipumiseen. Mikäli ei ole, niin sinun on jatkettava yksin. Se on vaikea päätös, mutta sinä ansaitset parempaa kuin ihmisen joka ei kykene kantamaan vastuuta. Voimia!