Rakas, sinusta on tullut alkoholisti

Olisi kiva tietää onko mikään muuttunut. Päädyitkö lähtemään.   Vahva kirjoitus. Varmasti kumppanille olisi silmiä avaavaa lukea kokemuksesi.   Toivon, että olet onnellinen. 

Samat aatokset, mutta en ole vielä valmis luovuttamaan. Mies myöntää olevansa alkoholisti,mutta kokee olevansa niin vahva,että saa sen itse haltuun. On  mennyt katkolle.muuta luulee että pystyy hallitsemaan juomisensa ja olemaan kohtuu juoja. Nyt tilanne lähti siitä kohtuudesta laukalle ja syy on kuulemma mun, koska olen tuhonnut hänen välit poikiinsa..kun juttelin hänen juomisestaan heidän kans. Aikuiset pojat jotka ovat katselleet isänsä juomista jo ennen mua.  Unohdan aina, että kun mies on kännissä niin juttelem pullon kanssa.. taas haluaa erota. Kuitenkin hyvänä aikana tiedän että rakastaa mua. Ja mää en kedtä ajatusta että niitä hyviä aiooja ei enää ole.      

Hei, on se rankkaa elää ah kanssa. Olipa se käytös omaa tai toisen. Se vääristää niin kaiken. Kaikki ihmisuheet ja todellisuuden tajun. Olen itse ollut nyt kohta kolme viikkoa juomatta ja mies ei. On nyt lomalla. Ja voi että, voiko ärsytävämpää olla. Hänen olemus muuttuu ja hänestä tulee enemmän vetäytynyt ja saamaton kuin selvinpäin. Olenko tehnyt väärin kun kerroin hänelle että en halua viettää aikaani nyt hänen kanssaan kun itse en juo? En halua haistaa ah, en nähdä kun hän yrittää virittää anemisia keskustelujaan kanssani vain niin saaden aikaan jonkin riidan. Mikään mitä sanon tai teen ei ole oikein ja hän provosoituu. Ihan kaikesta. Grillin huollosta jota ei osannut/jaksanut tehdä ja minä sain sen toimimaan, pojan kommentista hänen päihtyneestä tilasta ukko sai aikaan typerimmän yksinpuhelun mitä olen koskaan kuullut enkä kuullut siitä kuin 2min ja alkoi ahdistamaan. Pojat jotka kotona asuvat olivat huolissaan juomisestamme ja nyt isänsä. Mutta eivät välitä ja välillä se tulee esiin niin että sanoavat että en kuuntele sua kun olet päissäsi. Grilli riitaa jauhaessa vanhin pojista sanoi jotain josta meni ukolla herne nenään.  Minä ole manipuloija, vihaan ukkoani kuulemma.  On niin raskasta. Raskasa kuulla syytöksiä ja katsoa touhua. En ole lähdössä mihinkään. Ukko myöntää ongelman mutta ei ole tehnyt mitään muuttaakseen tapojaan. On antanut periksi ja se pelottaa.... Olisin nin toivonut että oma päätökseni lopettaa olisi hänellekin uuden alku. Ei niin käynyt.... Onneksi hänellä alkaa kohta työt ja se vie hänet toiselle paikkakunnalle kolmeksi neljäksi päiväksi. Hän ei ikinä siellä juo, ainakaan vielä. Aika kotiin tullessa junassa sitten.....Heitti ajatuksen että hommaa antabukset jonka ottaa sitten kotiin tulo aamuna. Saa nähdä tekeekö niin. Henkisesti olen ihan kuin junan alle jäänyt. Silloinkin kun joimme yhdessä, sain olla vähänväliä, joka toinen juomis kerta paskaläjä jota voi kohden voi syytökset ja omat pahat olot viskata. Olen kehittänyt sellaisen kuoren sisälle, että ihan sama. Sekin pelottaa että kohta poksahdan. Onneksi oma juomattomuus on auttanut käsittelemään asioita ja jaksan paremmin. Viihdyn vain töissä ja erossa ukostani paremmin, voin paremmin.  Harmittaa....ja pelottaa.