21.10.2019 | Alkoholi
Renttu rekkamies
Nimimerkki: Renttuisä
Terve vaan kaikille. Olen 37v., perheellinen mies. Peilikuva miellyttää, vaimo on kaunis kuin unikuva, ja lapsia rakastan yli kaiken, ja meillä onkin todella läheiset välit. Halataan ja pussaillaan, painitaan ja remutaan, ajellaan mönkijöillä ym. mitkä nyt vaan moottorilla liikkuu. Ostin vanhan maatilan 6v. sitten, ympäristö on kaikkee sitä, mitä toivoin aina kodin olevan. Muttamutta. Kun jäin reissuhommista pois, alkoi vanha tuttava nostella päätään. Oli aikaa iltaisin, saattoi juoda muutaman oluen. Päivittäin. Valotan taustaa sen verran, että 13v. otin ensimmäisen ryyppyni, ja sen jälkeen elämä on ollu taistelua viinan kanssa.
Äitini oli juoppo. Isä otti kun oli paikalla, sitä sattui harvoin, kun ulkomaille ajeli. Isään saatto silti luottaa, sitä ei tarvinnu repiä laskuojasta ylös ettei hukkuisi, kun oli jälleen ryypännyt liikaa. Kuten joka päivä. Koulunkäynnistä ei luonnollisesti noissa ympyröissä tullut mitään, piti huolehtia äidistä. Satutti ja suretti miks se tekee mulle näin, ei ollu ketään keneltä pyytää apua. Joskus itkin ja rukoilin polvillani meidän pihassa et jos Jumala oot olemassa nii lähetä tänne joku. Vettä tuli taivaalta niinku aisaa, olin just rehannu äidin taas kerran ojasta kotii ettei hukkuis sinne. Ei ollu kännyköitä mihin soittaa. Oltii yksin. Todella yksin ja todella peloissaan. Tätä kirjottaes ehkä ekaa kertaa tajuan et kyllä, kyllä mä olen katkera miks teki mulle noin. Samalla ymmärrän ku en ole sen parempi. Juon joka päivä. Vuoro kestää sen 12t suunnillee, yleensä viiden pintaan aamusta lähen töihin. Jouduin hankkii helvetin kalliin alkometrin, et voin jo illalla laskee paljoko voin juoda, et oon aamulla ajokunnossa.
Humalaa ei oikein ole tullu enää aikoihin, 3% saattaa olla niin, että tuntuu selvältä. Humalassa en aja, enkä siis sellaisessa olotilassa, että vaarantaisin muiden terveyttä liikenteessä. Kun ei tule humalaa, ei tule krapulaakaan. Vituttaa vaan joka aamu pettyä itteensä ettei tänäänkää saanu oltua ottamatta. Voisin toki jatkaa näin, edes vaimo ei huomaa jos olen humalassa. Laitan vaan iltapalaksi jotain tulista, mikä peittää hajun. Jotain tälle pitäis alkaa tekemään. En jaksa enää valehtelua rakkailleni, enkä ihmettelyä mihin taas jäin niin pitkäksi aikaa ennen kotiintuloa. Ei oo miestä myöntää et tämä ongelma on taas päällä. Antabuspurkki löytyy kyllä, mut en uskalla ottaa sitä. Kesällä vaimokulta heitti aamukahviin pari, kun arveli jotain… Se viikko meinas hajottaa pään aivan totaalisesti. Olin toisaalta onnellinen, että sai poikki edes hetkeksi, mut samalla etti netistä puoliintumisaikaa ym. et uskaltas taas ottaa.
En tiä tajuaako tästä tekstistä kukaan mitään, tajuanko itekää. Nyt pitkästä aikaa väsyttää jopa juomisen jälkee joten taidanpa mennä nukkumaan, ja syödä taas aamulla jotain mausteista illuusion ylläpitämiseksi. Ettei vaan haisis viina taas. Jokaiselle, joka on sitä mieltä, ettei alkoholismi ole sairaus haluaisin esittää kysymyksen: Haluatteko tekin joka päivä vetää viinaa, mutta olette vain niin lujia, ettei tuu otettua? Jos vastaus on ei, niin ei kannata vastailla, luulen ettei meillä ole toisillemme juuri annettavaa.
Kommentit
(4)
Weba1976
15.08.2020 10:33:38
Tsemppiä sinne ja toivottavasti olet saanut itsesi kuntoon! Katselin, että kirjoituksestasi on kohta vuosi. Joskus itse ajelin rekkaa ympäri Suomea ja välillä ulkomaillakin. Välillä viikkoja pois kotonta ja perhe odotteli kotona. Tuli nukuttua millo minkäkin huoltoaseman parkissa muitten rekka miesten kanssa, kukin tietysti nukkui omassa kopissaan. Huomasin, että aika monella kolleegalla oli tapana ottaa illalla pari olutta. Itsekkin opettelin, että illalla paperitöitä tehdessä on kivaa ottaa pari. Mutta ei mennyt kauankaa, kun määrät rupesi kasvamaan,koska onhan toi olut minulle aina maistunut. Aika vakio rupesi illassa olemaan kolmos olutta sixpackki puolen litran tölkkejä. Aamulla klo8.00 puhallettu nollat ja matka jatkuu. Määrät senkuin kasvoi ja jos kuorman lastaus tai purku aika oli vasta iltapäivällä. Saattoi mennä jopa 15olutta tai pari pulloa viiniä illassa.. Siinä kohtaa auto ei enään liikkunut huoltoaseman parkista ennen puoltapäivää.. Mutta ne oli sitten pitkiä päiviä ne. Työt kun alkoi Odotti vaan milloin työpäivä päättyisi, että pääsisi ottamaan pari ilta kaljaa krapulan helpottamiseksi. Näistä ajoista löytyisi paljon tarinoita kerrottavaksi aina tähä päivään asti. Enkä todellakaan ole ylpeä kaikista asioista mitä on tullut tehtyä. Avun pyytäminen se on vaikeaa. Häpeä on niin suuri. Ainakin omalla kohdalla.. Olen vuosia niin hyvin pystynyt peittelemään tuon riippuvuuden.
Weba1976
15.08.2020 12:23:53
Tsemppiä sinne! Huomasin, että tarinastasi on kohta jo vuosi kulunut. Toivottavasti olet saanut asiat paremmalle mallille. Vuosia sitten, kun ajelin rekkaa ympäri Suomea ja välillä ulkomaillakin. Perhe Odotti kotona välillä viikkoja ja minä nukuin millo minkäkin huoltoaseman parkissa muitten rekka miesten kanssa, kukin tietysti nukkui omassa kopissaan. Huomasin, että aika monella kolleegalla oli tapana ottaa illalla pari olutta. Itsekkin tykkäsin, että illalla paperitöitä tehdessä on kivaa ottaa pari. Mutta ei mennyt kauankaa, kun määrät rupesi kasvamaan. Olihan olut aina minulle maistunut. Illassa rupesi menemään puolen litran tölkkejä sixpackki. Aamulla klo8.00 puhallettu nollat ja matka jatkuu. Henkisesti haasteellisia olivat myös matkat laivoilla. Perjantaisin tai Lauantaisin kuljettiin Viking linella/ Silja linellä Suomen ja Ruotsin väliä. Siinä kerkesi vetää kännit ja hölmöilemään sekä just selviämään ennenkuin piti ajaa rekka ulos laivasta. Vuosien varrella määrät kasvoi ja jos kuorman lastaus tai purku aika oli vasta iltapäivällä. Saattoi mennä jopa 15olutta tai pari pulloa viiniä illassa.. Siinä kohtaa auto ei enään liikkunut huoltoaseman parkista ennen puoltapäivää.. Mutta ne oli sitten pitkiä päiviä ne. Työt kun alkoi Odotti vaan milloin työpäivä päättyisi, että pääsisi ottamaan pari ilta kaljaa krapulan helpottamiseksi. Vaihdoin tarkoituksella työt lähemmäs kotia ja lähinnä yövuoroiksi. Näin kaljan juontia pystyi enään vain harrastaa viikonloppuna. Tiukkaa se teki itsekurille. Mutta kyllä siihen sitten tottui. Mutta tykkäsikö vaimo, koska viikonloput aina kännissä? Ei todellakaan vaikka hänellekkin maistui. Näistä ajoista löytyisi paljon tarinoita kerrottavaksi aina tähä päivään asti. Avun pyytäminen se on vaikeaa. Häpeä on niin suuri. Ainakin omalla kohdalla.. Pystyin vuosia niin hyvin peittelemään tuon riippuvuuden.
Rjmt86
22.01.2024 12:49:23
Vanha juttu mutta sellaista se on itselläkin ollut, lähtökohdat elämälle oli suoraan sanottuna perseestä. Alkoholin onnistuin kuin onnistuin jättää, silti se mielessä käy toisinaan vielä vuosien jälkeenkin, kun huomaa että ei ehkä elämässä ole kaikki hyvin tai tulee tunne että jotain puuttuu yms.
antsu
23.01.2024 10:37:14
Jäin miettii tuota sun loppukaneettia: ”Jokaiselle, joka on sitä mieltä, ettei alkoholismi ole sairaus haluaisin esittää kysymyksen: Haluatteko tekin joka päivä vetää viinaa, mutta olette vain niin lujia, ettei tuu otettua?” En ihan tajunnu, mitä tällä haet. Alkoholismi on sairaus joo, onhan se diagnoosi lääkärien diagnoosisysteemeissäkin. Mut ei siihen mitään takuuvarmaa keinoo oo mikä taatusti tepsis kaikille. Joitakin auttaa AA tai NA. Jotkut saa apua vaikka keskusteluista päihdesairaanhoitajan kanssa. Joitakin auttaa alkuun antabus tai naltreksoni. Jos on paha kierre päällä voidaan tarvita katkoo. Jotkut pystyy jättään alkon ilman ulkopuolista apua omalla päättäväisyydellä ja oikeesti töitä tekemällä. Alkoholismi ei oo sairaus siinä mielessä, et joku toinen vois sut parantaa tai et siihen olis lääke tai toimenpide, joka satavarmasti auttais. Tuntuu, et joskus alkoholismiin sairautena vedotaan siks, et haetaan ymmärrystä sille, ettei saa lopetettua. Ajatellaan et sairaus on niin iso juttu, ettei homma oo enää ihmisen hallinnassa. Mut ei se niinkään ole.