Ristiriitainen epätoivo

Nimimerkki: Amanda

Oon alle kolmekymppinen nainen. Mulla on ollu ongelmia juomisen kans koko aikuisikäni, aina vaan pahentuen. Mulla on lisäks epävakaa persoonallisuushäiriö, masennusta ja kaikki mahdolliset ahdistuneisuushäiriöt. Tällä kertaa juomattomuus on tuntunu kaikkein vaikeimmalta… Tulin just kaupan kautta kotiin, ja jääkaapissa on jotain, mitä ei sais olla.

Mulla on yks uus tuttavuus mun kaverin kautta, jolla on samantapanen päihdeongelma kun mulla. Ollaan nyt nähty aika useestikin, ja mun tekee aina mieli sen seurassa juoda, vaikka se ei ikinä todellakaan painosta tai mitään, päinvastoin se kannustaa mua oleen juomatta ja on ilonen mun saavutuksista. Ainakin sen verran, kun toinen alkoholisti voi olla ryyppykaverin ”raitistumisesta”.

Mä en saa mielestäni sitä, että haluisin päästä takas siihen tilanteeseen, kun olin vielä nuori, eikä ongelma ollu näin paha. Ikinä ei ollu krapulaa, en tuntenu syyllisyyttä, koska en ikinä tehny kännissä mitään, mitä en olis selvinpäinkin tehny. Korkeintaan sain lieviä itkukohtauksia elämän kurjuudesta ehtoon loppupuolella, mutta ei mitään isompaa. Ennen kun tiesin pääseväni päivän lopuks juomaan, olin tosi ilonen, positiivinen ja energinen.

Nykyään jos tiedän ”pääseväni” juomaan myöhemmin illalla, en todellakaan oo ilonen tai energinen. Oon ärtyny, ahdistunu ja levoton koko päivän, ennen kun saan avata ekan tölkin.

Mä niin toivon, että tää lopultakin onnistuis. Ei oikein tuu nyt mitään kunnon ”tarinaa”, mutta teki mieli kirjotella jotain ahdistuksen kourissa.