Sinä päivänä kun menetin sinut

Nimimerkki: Kaksoiselämää

Tulin kotiin töistä. Istuit keittiön pöydän ääressä hiljaa. Hetken päästä sanoit: ”Oot taas pelannut. Nyt tämä loppuu, en jaksa enää. Laitetaan asunto myyntiin ja muutetaan erilleen. En halua enää olla sun kanssa, mulla menee pian oma mielenterveys.”

Olin taas valehdellut ja vienyt rahaa yhteiseltä tilitä. Tiesin jääväni kiinni minä päivänä hyvänsä. Tiesin, että ero tulee. Silti tein niin. Ehkä halusin jäädä kiinni.

Mieheni oli nähnyt pelaamistani jo useamman vuoden ja kestänyt valehteluni, masennukseni ja mielialan vaihteluni ihan yksin. Maksanut pikavipit ja velat. En voi häntä syyttää, en kai olisi itsekään jaksanut, jos tilanne olisi ollut toisinpäin. Vaikka menetin hänet, sain kuitenkin uutta tahdonvoimaa taistella tätä helvettiä vastaan, taistella sitä toista persoonaa vastaan, joka jatkuvasti kuiskii mun korvaan ja kehottaa pelaamaan ja valehtelemaan.

Nyt eron jälkeen olen kertonut perheelleni ja ystävilleni pelaamisesta, jota on jatkunut jo 15 vuotta. Kukaan ei ollut edes kuvitellut moista. Ei ollut käynyt mielessäkään. Niin taitavasti olin asian osannut salata, valehdella. Alkaa jo helpottaa, en enää valehtele, jos sorrun. Kerron rehellisesti kaikista euroista, jotka menevät pelikoneeseen. Olen hakenut apua ja tein sen omasta tahdostani. Ei enää ahdista niin paljon, elämässä tuntuu olevan sittenkin valonpilkahduksia. Minulla on ystäviä, jotka ovat yllättäneet ymmärtäväisyydellään. Ja tukeneet tuomitsematta. Olisi pitänyt puhua aikaisemmin, olisi pitänyt luottaa ihmisiin. Nyt päivä kerrallaan kohti uusia unelmia.