Suosta ylös

Nimimerkki: Fincoco

Ensimmäisen humalan join yläasteikäisenä. Äidin ja isän kiljua juotiin veljien kanssa salaa. Humala tuntui hyvälle. Sitten sitä olikin koko perhe päissään joka viikonloppu. Aika karua näin jälkikäteen ajateltuna.

Ammattikoulun kolmas luokka jäi kesken, kun juhliminen oli tärkeämpää kuin opiskelu. Koska en valmistunut, ahdistuin ja stressasin. Valehtelin, että todistus tulee myöhemmin kotiin. Sairastuin ja tein muutaman rikoksen humalassa. Jouduin vankilaan 9 kuukaudeksi. Vapauduin 2003 keväällä ja sen jälkeen olikin raitis vuoteen 2008. Siinä välissä valmistuin koulusta ja tein töitä.

Vuosina 2009-2012 join joka toinen ilta itseni humalaan. Psyykkinen oireilu paheni ja paloin loppuun. Olin ostanut talon ja oli vakituinen työ, joka oli todella raskas. Se ja jatkuva juominen uuvutti minut. Ajattelin, että on tultava elämänmuutos, koska en muuten selviä hengissä. Irtisanouduin tietoisena siitä, että talo menee vasaran alle. Niin kävi mutta tunsin itseni vapaaksi.

Vuodet 2014-2016 syksyyn join runsaasti. Juoksin ravintoloissa. Soittelin itselleni ambulanssia, koska halusin tappaa itseni. Lähes joka kerta oli ambulanssi pihassa, kun join. Sairaalan päivystys tuli tutuksi.

Hoitava taho laittoi minut sairaslomalle 2016 ja määräsi valvotun antabuksen. Kahdesti viikossa kävin hoitajan valvovan silmän alla hakemassa pillerin. Sitä kesti vuoteen 2020 välillä ollen tauolla. Se oli pakotettua raittiutta. Haaveilin hoidon päättymisestä, että voisin juoda, mutta tiedostin että kuntoutustukeni evättäisiin, joten alistuin hoitoon.

Muutto vuonna 2020 uudelle paikkakunnalle ja valvottu antabus loppui. Silloin aloitin kerran kuussa juomisen, jota kesti juhannukseen 2023. Tuona juhannuspäivänä heräsin oman oksennukseni vierestä. Myönsin vihdoin, että olen alkoholisti ja tein päätöksen lopettaa juominen. Olin miettinyt jo aikaisemmin juomisen lopettamista, koska tiedostin, että en selviä elämänkriiseistä jos en lopeta. Joten raittiuspäätös ei ollut hetken päähänpisto.

Sunnuntaina tulee 9 kuukautta raittiina. Matka on vasta alussa, mutta ei ole ollut minkäänlaista halua juoda. Juomahalu hävisi sen siliän tien, vaikka tässä välissä on sattunut yhtä sun toista. Niistä suurimpana äidin muistisairauden löytyminen. Elämänkriisejä on ollut, mutta ne eivät ole laukaisseet halua juoda. Päinvastoin ne ovat lujittaneet päätöstä pysyä selvinpäin.

Kesäkuussa 2021 pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle. Se on tuonut mukanaan rauhan ja levon. Saan olla yhtä vapaa kuin 5-vuotiaana ennen esikoulun alkamista. Sen jälkeenhän velvollisuudet vain lisääntyivät. Syynä alkoholin ja rankan lapsuuden laukaisema psykoosisairaus

Elokuussa täytin 40 vuotta. Päätin neljännen vuosikymmeneni raittina ja aloitin uuden vuosikymmenen selvin päin.

Olen ollut joissakin AA:n zoom-kokouksissa, mutta en ole kokenut sitä toimintaa omakseni. Mutta Nimettömät alkoholistit -kirjasta on ollut iso apu, samoin I am sober -sovelluksesta.

Tein päätöksen pysyä selvinpäin. En kaipaa krapulaa enkä edes nousuhumalaa. Tähän mennessä matka on ollut todella helppo. Näin pitkään en ole pysynyt raittiina sitten vuoden 2008. Olen kuitenkin varuillani ja minulla on tukena yli 30 vuotta raittiina pysynyt naapuri, jonka kanssa kahvitellaan päivittäin. Välillä keskustellaan raittiudesta. Hän on esikuvana. Äitikin on ollut raittiina vuodesta 2005.