Taistelin tieni raittiuteen

Nimimerkki: Anonyymi

Haluan kertoa oman tarinani siitä, miten minusta tuli alkoholisti, ja miten taistelin tieni takaisin raittiuteen.

Kaikki alkoi jo 1970-luvulla, jolloin synnyin alkoholistiäidin lapseksi. Olin yksi vuotias, kun minut häneltä vietiin lastenkotiin. Olin nälkiintynyt ja huonosti hoidettu, sillä äitini joi ryyppykavereidensa kanssa eikä siinä porukassa lapsesta juuri huolta pidetty. Oltuani lastenkodissa aikani, minut adoptoitiin uuteen perheeseen. Minulla oli siellä sisko, joka oli minua vuoden vanhampi, lisäksi perheeseen kuului kaksi setää ja mummo. Minulla oli mielestäni onnellinen lapsuus, vaikka jo silloin huomasin, että olin äidilleni kakkossijalla siskooni verraten, mutta olinkin isän tyttö. Valitettavasti isäni kuoli yllättäen ollessani 11-vuotias. Siitä alkoi aika, joka muutti elämäni vuosiksi eteen helvetiksi. Äitini alkoi ilmeisesti suruunsa juoda ja hänestä tuli todella ilkeä ihminen humalassa. Tein mitä vain, että olisin saanut edes jonkinlaista hellyyttä ja rakkaudenosoituksia äidiltäni, mutta mikään ei auttanut. Hän ilkeili kaikesta. Siskoni muutti pois kotoa, joten jäin yksin äitini armolle. Hän meni myös uusiin naimisiin, mutta he joivat yhdessä miehen kanssa, eikä mies uskaltanut minua puolustaa vaikka yritti äidilleni kahdenkesken sanoa jotain että kohtelisi minua kunnioittavammin. Lopulta lähdin kotoa opiskelemaan, täynna katkeruutta ja vihaa. Itsetuntoni oli mennyt äitini jatkuvista moitteista ja haukuista. Vihasin olutta ja ihmisiä jotka joivat. Rinnastin kaikki suoraan äitiini.

Sitten tapasin miehen ja tulin raskaaksi vain 17-vuotiaana. Emme asuneet yhdessä miehen kanssa, joten minä olin yksinhuoltaja. Alkoholia en käyttänyt juuri milloinkaan. Kävin töissä kaksi vuotta ja sain siinä sivussa ammatin itselleni. Kerran kuskina ollessani tapasin baarissa miehen, joka työskentali siellä. Ihastuin. Sen jälkeen yritin asioida baarissa, vain tavatakseni kyseisen myyjän. Hänkin piti minusta. Silloin aloin itse juoda olutta. Olin noin 20-vuotias. En jostain syystä kehdannut ostaa limsaa etten erottuisi porukasta. Näin jälkeenpäin se tuntuu todella naurettavalta, mutta silloin pakotin itseni juomaan. Voi, mikä itseinho iski ensin: olenko minä nyt niinkuin äitini? Lopulta huomasin, ettei minusta tullut ilkeää ja pystyin juomaan rentoutuneemmin. Kerran baarissa ollessani tapasin sitten seuraavan mieheni ja aloimme seurustell. Miehellä oli tapana ottaa joka ilta muutama olut, joten enhän nyt voinut toiseksi jäädä. Ajattelin, että jos sinä juot, niin juon minäkin! Se oli elämäni virhe, mutta en sitä silloin tietenkään tajunnut.

Muutettin yhteen, tehtiin lapsi, mentiin naimisiin. Alkoholi kuului asiaan joka ilta. Liitto ei toiminut, joten riidat pahenivat ja väsyin henkisesti täysin. Vuoden naimisissaolon jälkeen otin lapset ja muutin pois mieheni luota takaisin äitini luokse siksi aikaa, että saisin uuden asunnon. Alussa kaikki meni hyvin, mutta join edelleen joka ilta ja kännipäissäni muistin katkeruudet ja riitelin äitini kanssa. Asuin kotona noin kaksi kuukautta, jonka jälkeen sain asunnon ja muutin lasteni kanssa sinne.

Kaikki meni päälisin puolin hyvin, hoidin lapset, kodin ja koti oli siisti. Oman ajan otin sen jälkeen, kun sain lapset nukkumaan. Tapa jonka opin liitossani tuli mukana koko ajan. Olin henkisesti väsynyt, vaikka en sitä itse tiedostanutkaan. Otin joka ilta kaljaa ja valvoin yöhön asti. Väsymys alkoi tuntua siten etten jaksanut olla kiinnostunut lapsistani, vaan halusin olla rauhassa. Yritin saada molemmat lapset päivähoitoon, mutta kaikki paikat olivat täynnä ja käskettiin odottaa syksyä. En jaksanut enää. En juuri muista miten kaikki tapahtui, mutta entinen mieheni huomasi omituisista puheluista, että kaikki ei ole nyt kunnossa. Lähetin viestejä kodinhoitajalleni, joka soitti niiden johdosta sossuun. Tein lapsilleni ruokaa kun viranomaiset tulivat kotiini. Minut vietiin sairaalaan ja lapset menivät isälle. En saanut kuin unilääkettä. Kotiin päästyäni se oli tyhjä – lapset olivat pois. Kamalan paha olo tuli ja soitin läheiseen perhetukikeskukseen, josta minut vietiin uudestaan lääkäriin ja sain lähetteen psykiatriseen sairaalaan. Olin täysin loppuunpalanut. Olin sairaalassa kaksi kuukautta, jonka jälkeen kotiuduin, tyhjään kotiin. Oli vain lasten tavarat, muistot. Tuska löi läpi kuin täysperävaunurekka. Itkin, raivosin, ulvoin. Mikään ei auttanut, olin menettänyt lapseni. Toinen lapsistani siirtyi sijaisperheeseen, sillä mieheni ei ollut hänen isä. En kestänyt jäädä kotiin, jossa oli vain muistot vaan kävelin baariin. Edes humala ei auttanut, mutta helpotti edes vähän niin etten miettinyt asioita kokoajan. Sain tavata lapsiani säännöllisesti, mutta jokakerta kun heidät taas haettiin, menin tuskaa pakoon baariin. Se oli liian kamalaa kestettäväksi.

Baarissa tapasin jälleen miehen johon rakastuin ja menimme kihloihin. Olin jo tuolloin niin alkoholisoitunut, että olin pitkin päivää humalassa. Join aina kun vaan pystyin. Tulin raskaaksi ja sain lapsen. Vihdoin tuntui taas, että olen tarpeellinen. Jotenkin kokonaisempi. Minulla oli raskauden alussa kamalat vieroitusoireet joita en silloin vielä sellaisiksi tajunnut. Ihmettelin vaan jatkuvaa hermostunutta oloa joka ei mennyt pois, vaikka mitä tein. En osannut yhdistää sitä alkoholiin. Sain lapsen ja pystyin pian taas juomaan kaljaa, koska lapsi söi tuttelia. Pian vanha tapa juoda iltaisin jatkui ja koska lapsen isä hoiti lasta mielellään pääsin yhä useammin vapaalle. Juomisesta seurasi riitoja ja lopulta väkivaltaa ja muutin puolivuotiaan lapsen kanssa jälleen kahden asumaan. Isommat kävivät joka toinen viikonloppu luonani. Suhde nuorimmaisen isän kanssa jatkui ja tulin uudellen raskaaksi. Sain jälleen lapsen. Silloin minua jo selvästi ärsytti olla selvin päin ja otin aina muutaman oluen kun vaan uskalsin. Lapsen syntymän jälkeen join taas joka ilta. Lapset hoidin toki kunnollisesti: oli ruokaa ym. Nuorimman ollessa noin neljä kuukautta vanha soitin kännissä ex-miehelleni. Hän huusi, että taasko sinä olet kännissä ja onko se vauvakin siellä sinun kanssa! Silloin minä vasta heräsin, sillä pelästyin, että mies soittaa sosiaaliviranomaiset ja nuorimmatkin viedään. Soitin heti aamulla A-klinikalle ajan ja menin sinne keskustelemaan. Siitä alkoi taistelu irti alkoholista. Kysyin itseltäni milloin olen viimeksi ollut viikon selvinpäin. En edes muistanut. Päätin, että kotona en enää juo jos lapset ovat minulla. Juon vain omalla vapaalla. Päätös toimi hyvin puoli vuotta. Kävin klinikalla juttelemassa ja lainasin kirjoja alkoholismista. Myönsin olevani alkoholisti. Mietin vuosia taaksepäin missä meni vikaan. Tuli kesä ja vain yhden ainoan kerran ajattelin, että ostan kotiin muutaman kaljan, vaikka lapset olivatkin minulla. Meni viikko ja huomasin, että kaljat tulivat meille neljänä iltana ja löin jarrut kiinni. Minua kuitenkin häiritsi, etten pystynyt ottamaan vain yhtenä iltana. Jos lapset olivat isällään vaikka kolme yötä, niin minä myös join kaikki vapaat. Päätöksistäni huolimatta en koskaan onnistunut pidättäytymään vain yhdessä illassa.

Lopulta päätin ottaa antabukset käyttööni. Vihdoin se onnistui ja olin koko vapaat selvinpäin. Olin ylpeä itsestäni ja päätin kokeilla olla kokonaisen kuukauden selvinpäin. Sekin onnistui. Muistelin aikoja ennenkuin alkoholi kuului elämääni ja halusin elämäni takaisin. Taistelu oli alkanut todenteolla. Olin aina vain pidempiä jaksoja selvinpäin ja olin onnellisempi kuin vuosiin. Olin kaksi kuukautta selvinpäin ja join yhden illan, SE ONNISTUI VIHDOIN. Tajusin kuitenkin ettei siitä pidä liikaa innostua, sillä olin lukenut, että kun ihminen on kerran hallinnan menettänyt se ei koskaan palaudu. Jatkoin selvinpäin oloa ja päätin olla kesään asti selvä. Silloin oli maaliskuun 12. päivä kun join.

Söin kokoajan varmuuden vuoksi antabusta, sillä olin tutustunut impulsiivisiin himokohtauksiin jotka saattoivat viedä minut baariin ennenkuin itse edes tajusin. Täytin kesällä 30 vuotta ja se oli tavoite. Minä olin kolme päivää vaille kolme kuukautta selvinpäin ja aloitin syntymäopäivät vähän etukäteen, sillä lapset menivät isälle viikoksi. Halusin käyttää koko ajan hyväkseni. Join neljä päivää, mutta vain iltaisin, sillä päivät kävin kurssia. Minä mokailin lahjakkaasti ja loukkasin ihmisiä, sillä minusta tuli inhottava ollessani humalassa. Koitti syntymäpäivän aamu. Silloin sanoin, että nyt riittää. Se päivä meni selvinpäin ja nyt mä haluan elää vain raitista elämää. En halua olla sellainen hirviö mikä minusta tulee kun juon. Haluan jättää alkoholin kokonaan taakseni.

Tällä hetkellä syntymäpäivistäni on reilu viikko. Ainoa asia mitä elämältä toivon on, että saisin sen selvinpäin viettää. Muuta en pyydä. Olen taistellut tieni jo näin pitkälle. Nälkä on syödessä kasvanut, mutta kerran se oli kaljan nälkä, nyt se on raittiuden nälkä.

Minä olen paljon asioita miettinyt. Minun biologinen äiti menetti minut ja minä menetin kaksi lastani. Minun biologinen isoisä ja sen isä ovat myös olleet alkoholisteja. Haluan katkaista tämän ketjun, jotta minun lapseni ei enää tarvitse elää kodissa, jossa äiti kävelee pullo käsissä. Sekin on nyt kokeiltu pohjanmaan kautta. Alkoholin voimasta on vaikea irtautua. Liian moni jää sille tielle. Siitä maailmasta ei niin vain lähdetä. Minä selvisin ja joka päivä on minulle ihme. Joka aamu olen onnellinen siitä, että saan olla selvinpäin, sillä toisinkin olisi voinut käydä. Minä todella uskon, että Jumala on olemassa.