04.11.2011 | Alkoholi
Toiveissa onnellisempi elämä
Nimimerkki: Riitta
Olen 55-vuotias nainen ja alkoholisti. Tuon tosiasian myöntäminen on vaatinut vuosikausien ajan juomiseni syiden hakemisen ulkopuolelta ja lopulta myöntymistä tosiasialle, että alkoholismi on tunne-elämän sairaus jonka syyt ovat syvällä persoonani kehitysvaiheissa – turvattomuudessa. Ihminen jota oikeastaan ei ole olemassa omana itsenään.
Olen koko aikuisikäni tarvinnut alkoholia sosiaalisiin tilanteisiin, sellaisiin joissa pitää olla omana itsenäni. Työrooli on onnistunut suorittajana ja esittämällä, muiden hoivaajana saamatta itse juurikaan mitään. Tuo turvattomuus ja aidon rakkauden puute on ollut voimakasta läheisriippuvuutta ja hyväksynnän hakemista. Väkivaltainen suhde narsistiin lopulta romutti minun näennäisesti vahvan persoonani ja paljasti minussa olevan alkoholistin.
Perhevaiheessa alkoholismini pysyi suurinpiirtein kohtuukäytössä, mutta avioeron jälkeisen seitsemän vuotta kestäneen sairaan ihmissuhteen aikana juomiseni riistäytyi käsistä. Pakenin ja turrutin pahaa oloani viinaan. Vaikka suhde lopulta päättyi, minun itsetuhoinen juominen jatkui ja johti lopulta työpaikan
menettämiseen.
Kolme vuotta olen nyt pyrkinyt raittiuteen. Aloitin AA:ssa käynnit ja siitä sain aina muutaman kuukauden raittiuden, mutta retkahdin, jota seurasi entistä ankarampaa juomista. Lopulta, 13 kuukautta sitten, jälleen AA:n aloittaessani tunsin, että ohjelma alkoi vaikuttaa minuun. Lopulta pystyin nöyrtymään sen tosiasian edessä, että minä en pärjää yksin.
Käyn palavereissa n. kolme kertaa viikossa ja tunnen pikkuhiljaa toipuvani, ihmeellistä. Tunne-elämä eheytyy ja ryhmässä saan opetella juuri sitä sosiaalista kanssakäymistä joka minulle on aina ollut niin vaikeaa, omana itsenäni. Muutokset eivät tapahdu hetkessä ja tunnekuohut on opittava elämään läpi. Minua vertaistuki
untuu auttavan eteenpäin elämän koulutiellä taapertaessa.
Tykkää, jaa, kommentoi