Tuurijuopon arki-ilta

Nimimerkki: Observer

2 vuotta sitten hylkäsin periaatteeni, etteikö yksinkin voisi pitää hauskaa juomalla. Tottakai voi, levyt kuulostaa niin paljon paremmalta pikku nosteessa. Ja kuten siinä Aki Kaurismäen leffassakin vasta aloittanut roskakuski vastaa kokeneemmalle kysymykseen: ”Miksi siten juot?” ”Koska alkoholi maistuu hyvältä. Asiat tuntuvat luistavan.”

Se on juuri niin aluksi. Kaikki toimii niin paljon helmemmin sopivassa kännissä. Ujous häviää, kivut ei tunnu, vähäpätöiset häiritsevät asiat tuntuu todellakin vähäpätöisiltä, eikä sellaisilta, että ne suistavat elämän raiteiltaan. Mutta. Kun sitä jatkaa ja jatkaa, niin alkaa ne varjopuoletkin korostumaan.

Olis ollu kyllä kiva ladata sen Aki Kaurismäen leffan nimi tohon suoraan, mutta kun en muista. Ei muista tähän hätään, vaikka se on yksi parhaista tai parhaiten koskettavista leffoista, mitä oon nähny. Ja muistin heikkeneminen on vasta eka vaaran merkki.

Toinen on se, ettei lauantai-aamuna jaksakaan tehdä täysillä sitä siistiä harrastusta, mistä oikeesti diggaa, koska perjantaina tuli vedettyä pari sormen leveyttä enemmän, koska levyt nyt vaan kerta kaikkiaan kuulostaa paljon paremmalta pikku nosteessa.

Kolmas vaaran merkki on siinä, että nytkin kirjoitan tätä kännissä, vaikka tänään piti olla selvin päin. Eli viimeiset  pari vuotta on menny niiin, että saletit pe/la – kännit ja kaikki vastaan tulevat viikolla ryyppäjäiset: ”Welcome, I’m in”. Ja niitä riittää ihan jo duuninkin puolesta. Kukaan ei ole vielä huomannu mitään paitsi ihana vaimo, (joka tälläkin hetkellä bailaa kivojen duunikaveriensa kanssa), joka kerran sanoi, että ”dokaa vähemmän, niin helpottaa”. Sillä kertaa se liittyi neljänteen vaaran merkkiin, jossa skitsoan pienille lapsilleni darrassa vähäpätöisistä asioista.