25.11.2019 | Huumeet ja lääkkeet
Uusi elämä
Nimimerkki: avustaja67
Raitistuin 4 vuotta sitten käytettyäni erilaisia päihteitä yli 30 vuotta. Olin jonkinlainen juoppo jo pikkupoikana, ja elinpiirin kasvun myötä tulivat myös muut aineet saataville. Ns. viihdekäytöstä muodostui melko pian elämäntapa johon kuului asunnottomuus, rikokset ja vankilakierre.
Minulla on 5 lasta, 4 heistä on jo aikuisia ja nuorin on 3-vuotias. Ymmärsin vuosien varrella, että loputtomiin en voi tuota elämäntapaa jatkaa. Olin kuitenkin niin syvällä päihde- ja rikosmaailmassa etten osannut nähdä ulospääsyä tilanteesta. En, vaikka pohja löytyi ajoittain syvemmältä kuin olisin voinut kuvitellakkaan.
N. 8 vuotta sitten olin päässyt avovankilaan. Siellä sosiaalityöntekijällä oli aikaa ja kiinnostusta paneutua asioihini ja hän sai minut sellaiseen tukiasuntojonoon, jossa kukaan ei mene ohi tai jää jälkeen. Siinä jonossa olin 2 vuotta kun tuli minun vuoroni. Asunto oli hajasijoitettu ns. asunto ensin -periaatteen asunto. Päihteiden käyttööni asunnon saanti ei vaikuttanut vähentävästi. Olin edelleen ihan rapanisti.
Pari vuotta asuttuani olin tilanteessa jossa en enää viihtynyt asunnossani. Olin totaalisen kyllästynyt kaikkeen. Asuntooni liittyvä tukihenkilö alkoi ehdottelemaan minulle, että josko lähtisin päihdepalveluiden piiriin. En enään juurikaan jaksanut vastustella, ja kun hän vielä lupasi avustaa minulle hammashoidon nukutuksessa ja uuden asunnon, tartuin tilaisuuteen.
Oma halu raitistumiseen oli pikkuhiljaa mennyt vetohalujen edelle. Pian tämän jälkeen sain tietää tulevani viidettä kertaa isäksi. Nyt jos koskaan oli minulla tilaisuus muuttaa elämäni suunta. Lopulta sain katkopaikan ja sen päälle vuoden yhtämittaisen laitoskuntoutuksen eri paikoissa. Lastensuojelu oli luonnollisesti mukana tukemassa koko kuntoutukseni ajan ja myös mahdollisti sen. Tästä olen sanomattoman kiitollinen.
Muutenkin ovat asiat alkaneet järjestyä. Ajokortin sain takaisin 17 vuoden jälkeen. Pääsin velkajärjestelyyn. C-hepatiitti poistui uudella tablettihoidolla vaivattomasti ilman sivuoireita ja puolenvuoden työkokeilu vaihtui taannoin oppisopimukseksi. En olisi koskaan voinut uskoa, että joskus vielä eläisin tällaista elämää, ja että miten hienoa ja nautittavaa se voisi olla.
Aivan parasta on ollut saada seurata lapsen kasvavan ja kehittyvän omaksi persoonakseen. Onnen hetkiä on kun lapsi ottaa luottavaisena kädestä kiinni. Elämä tuskin voi tarjota mitään arvokkaampaa.
Tykkää, jaa, kommentoi