Oletko lopettanut alkoholinkäytön ja haluaisit tukea muita?
Päihdelinkki käynnistää uutena kokeiluna vapaaehtoistyöhön perustuvan vertaistuen alkoholin käytön lopettamiseen ja vähentämiseen.
Etsimme alkuun enintään kolmea vapaaehtoista vertaistukijaksi käynnistämään toimintaa kanssamme. Toiminta on tarkoitus avata tuettaville kesäkuun aikana.
Vertaistukea tarjotaan Toivo-sovelluksessa, jossa tukija ja tuettava viestittelevät luottamuksellisesti kahden kesken (https://toivosovellus.fi/). Toiminta on anonyymiä: tukijan ja tuettavan henkilöllisyys eivät paljastu toisilleen.
Voisitko sinä olla etsimämme vertaistukija?
Etsimme vapaaehtoisia, jotka ovat lopettaneet alkoholinkäytön ja olleet raittiina vähintään vuoden. Toivomme, että oma elämäntilanteesi on vakaa ja sinulla on aikaa vastata yhteydenottoihin.
Vertaistukijana tärkeintä on oma kokemus, kuuntelemisen taito ja halu olla toiselle tukena. Tukija ei ota kantaa tuettavan hoidollisiin asioihin eikä häneltä odoteta ammattilaisen osaamista.
Vertaistukijana on tärkeää ymmärtää, että jokaisen toipumisen polku on erilainen. Tuettavan matka voi poiketa omastasi, ja siihen voi kuulua myös takapakkeja, epävarmuutta tai vähentämisyrityksiä ennen lopettamista.
Mitä vapaaehtoiseksi hakevan on hyvä tietää?
- Toivo-sovelluksen käyttämiseksi tarvitset oman älypuhelimen tai tietokoneen
- Kirjallisen ilmaisun on hyvä olla selkeää ja ymmärrettävää
- Haluamme tavata vapaaehtoiseksi hakevat Teams-etäyhteydellä
- Koulutamme vapaaehtoiset Teams-etäyhteydellä touko–kesäkuun aikana
- Vapaaehtoisille järjestetään säännöllisiä etätapaamisia, joissa voidaan jakaa kokemuksia ja käydä yhdessä läpi vapaaehtoistyössä kohdattuja tilanteita
- Toimintaamme ohjaavat A-klinikkasäätiön arvot: ihmisarvon kunnioittaminen, luottamuksellisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus
Hae vapaaehtoiseksi
Hae mukaan täyttämällä lomake: https://link.webropolsurveys.com/S/8F65D49EF65670C7
Lähetämme ilmoittautuneille lisätietoja sähköpostitse ja olemme toukokuun aikana yhteydessä Teams-tapaamisen sopimiseksi.
Vastaamme kysymyksiin sähköpostilla osoitteessa [email protected]
Tykkää, jaa