Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

21.08.2019 | Pelaaminen

Hullut Hirvoset

Nimimerkki: taade

Vanhin veljeni aikanaan kiteytti sukurasituksemme toteamalla, että mitäs me hullut Hirvoset. Jo isoisämme sairasti ennen maanisdepressiivisenä mielitautina paremmin tunnettua kaksisuuntaista
mielialahäiriötä. Siihen kietoutuu usein myös alkoholi, huumeet, lääkkeet ja peliriippuvuus. Isoisä sekä joi että pelasi. Erityisesti hän pelasi maanisina kausina, alkoholi kuului kuvioon siinä sivussa kunnes alkoholista tuli myös lääke pahaan oloon. Hän pelasi omaisuutensa ja menetti perheensä.

Oma isäni käytti alkoholia kohtuudella mutta veljeni ja minä emme. Veljeni joi aina kun meni lujaa, minulla alkoholi kuului enemmän masennuskauteen, yritin lääkitä itseäni ylös synkkyydestä, huonoin seurauksin. Veljeni pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle alle 40 -vuotiaana, hän teki itsemurhan muutama vuosi sitten täysin raitistuneena. Kuvaavaa on, että hän toteutti itsemurhan alkoholin avulla. Hän teki viimeiset ostokset pankkikortilla Alkosta, meni piiloon metsään lammen rannalle ja joi kunnes nukahti. Kevättalven kylmyys viimeisteli teon. Hänet löydettiin viiden päivän kuluttua makaamassa sikiöasennossa, viinapullo yhä kädessä.

Omista lapsistani kaksi on sairastunut, toinen heistä on korvaushoidossa, toinen ”lääkitsee” itse itseään. Hän on taas menossa katkolle, pari kuukautta sitten hän oli amfetamiinipsykoosissa. Entä minä sitten? Itse olen masennus diagnoosin perusteella työkyvyttömyyseläkkeellä oleva 60+ ikäinen entinen alkoholisti, nykyisin haen elämääni ”kiksit” nettipeleistä.

Pääsin alkoholista kokonaan eroon vuosia kestäneen häpeän ja syyllisyyskierteen jälkeen. Hyväksyin olevani sairas. Nyt olen uudessa häpeän ja syyllisyyden kierteessä. Minulla on jatkuva paha olo, en saa muuta helpotusta kuin siitä pienestä voittokilahduksesta istuessani yksin nettipelin ääressä. Tilanne on järjetön ja tiedän sen mutta silti avaan koneen uudestaan ja menen sivustolle netticasinot. Ihan vielä en ole omaa peliäni menettänyt, uskon että jollain keinolla selätän itseni. Vai kuinka?
 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *