Alkoholistin tytär

Nimimerkki: Koko elämän mittainen taistoko?

Isäni on alkoholisti. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista kokemusta ja lukuisia pettymyksiä. Lapsuudessa alkoholi pilasi mm. joulut, jolloin isä sammui nojatuoliin, kesälomareissut joissa aina humalassa.. oli kavereiden edessä nolaamista, kännissä autolla ajamista, piilopulloja puuvarastossa, tunnelma usein jännitynyt ja arvaamaton. Kännissä aivan eri ihminen kuin selvinpäin. Normi arjessa osallistuva, touhuava isä mutta kun putki päällä – viina tärkein.   

Joskus nuoruudessa helpotti se oivallus, että hänen toilailunsa ei ole minun häpeäni, olemme kaksi eri ihmistä.
   
Aikuisiällä olen mm.nostanut hänet pitkän putken jälkeen takaisin jaloilleen hoitaen kaikki arjen asiat taas kuntoon (vaikka itselläni oli tuolloin vastasyntynyt vauva), jotta elämä voi jatkua kun putken aikana kaikki jää hoitamatta. Häneltä siis jäänyt tärkeitä elämän tapahtumia välistä viinan vuoksi. Kaikkea puuttumista, puhumista ja väliintuloa on vuosien varrella yritetty tuloksetta. On hän myös itse yrittänyt eri keinoja kuitenkin aina vain väliaikaisesti joten repsahtaminen vuosienkin tauon jälkeen on tapahtunut.  

Nyt viimein kun olen 40vee olen todella ruvennut ajattelemaan että milloin riittää, on tarpeeksi – haluaisin olla niin rohkea että pitäisin viimein puoleni ja laittaisin välit jäihin. Isällä joku kumma ote minuun ja nöyrryn aina kun putken jälkeen ottaa taas yhteyttä ja on kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Asiasta ei keskustella. Jos yritänkin hän ei ”ymmärrä”. Kipuilen asiaa edelleen vaikka olen siitä paljon puhunut, kiitos ihanien läheisten (äiti, veli ja ystävät) ja terapiankin.  

Nyt juuri se tilanne että 6 vkoa jo ollut putki päällä. Poden kuitenkin huonoa omaa tuntoa siitäkin jos laitan välit jäihin vaikka tiedän että se voisi olla minulle se paras ratkaisu ja minulla siihen oikeus ja että minullakin ja tunteillani on merkitystä. Joskus toivoisin että saisin ajatukseni ja kokemukseni hänellekin sanottua.