24.09.2019 | Läheisten tarinat
Kaikki loppui
Nimimerkki: Hallatar
Kirjoitin vähän yli vuosi sitten tänne. Nyt on surua, läheiseni kuoli kuukausi sitten. Alkoholilla sikäli osuutta asiaan, melkein 3 promillea. Tämä on todella tuskaista aikaa. Lopullinen kuolisyy selviää vasta
oikeuslääketieteelisen lausunnon jälkeen.Voi kestää puoli vuotta.
Katsoin arkkuun. Siellä hän lepäsi, sielu on nyt jossain paremmassa paikassa. Kaikki tunnetilat käyn läpi; loppui jatkuva huoli, ikävä, suru. Suurimpana kuitenkin kiitollisuus yhdessä eletystä ajasta, ilon hetkistä ja kauniista
muistoista. Hän oli avulias ja toimeen tarttuva silloin, kun ei juonut. Hyvät muistot kantavat.
Keskusteluapua olen saanut, kiitos siitä. Omat läheiseni ovat tukeneet. Tuskaista on,mutta uskon, että selviän ajan kanssa tästä.
Tykkää, jaa, kommentoi