Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Kriisiytynyt parisuhde

Nimimerkki: Elina1969

Tällä viikolla minulla tuli peräseinä vastaan. Otin kihlasormukseni pois ja vaadin avointa keskustelua. Seurauksena oli kumppanin kokemus siitä, että häntä haukutaan alkoholistiksi ja hiljaisuutta. Koko viikonlopun ajaksi.

En ymmärtänyt enää tai paaponut. Ohjasin keskustelemaan jonkun muun kuin minun kanssani. Ei ole tarvetta, sanoi mies.

Olemme olleet yhdessä viisi vuotta, osa niistä hyvin onnellisia. Mutta säröjä kuitenkin jo alkuhuumankin aikana; sikamaista käytöstä humalassa, yksi kaverin päälle käynti, lukuisia illanviettoja, joista ei palattu pariin päivään. Lukuisia ohareita, kun sovittu hakemisesta junalta tai lentokentältä.

Viime syksynä tilanne paheni, kun hän menetti äitinsä. Lensin kovakouraisen otteen seurauksena ravintolan ovelta niin, että ulkopuoliset tulivat avuksi. Kun olimme samassa seurueessa sisarukseni ja hänen ystäviensä kanssa, mieheni kävi yhteen miespuoliseen henkilöön kiinni ja syytti häntä minuun koskemisesta. Itselleni tilanne ei ollut lainkaan tuollainen, halasin tuttua kaveria.

Ero on käynyt mielessä useasti. Tällä viikolla oli tilanne, kun mies aikoi tavata vaikeuksissa olevaa ystävää. Saunailta venyi seuraavaan päivään ja humalaiset (tule tänne tai hae minut sinne)-viestit piippasivat puhelimeen. Omat lapseni olivat kotona. En todellakaan reagoinut. Onneksi meillä on edelleen omat kodit.

Olen käynyt aiemmin läpi erittäin kipeän avioeron rakkaasta ihmisestä, lasteni isästä. Hänen alkoholisminsa on pahentunut eron jälkeen.

Tunnen itseni surkeaksi naiseksi, jota voi kohdella miten vain. En usko, että kohdalleni voi tulla tasapainoinen parisuhde. Siksi kirjauduin tälle sivulle.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *