Kun pimeä laskeutui

Nimimerkki: Juki

Mun elämä tais mennä jo pentuna vikaan kun aloin dokaa 12 v kerran pari viikossa mutta ei se mitään verrattuna siihen mitä tuli vastaan kun täytin 18 vuotta ja tutustuin uusiin ihmisiin ja uusiin päihteisiin. Eka kerta kun vedin metaa piikillä oli niin paljon liikaa mun vauhdin himolle et voi sanoa että se oli menoa samalla sekunnilla kun kama päätyi verenkiertoon. Muistan niin elävästi sen hetken kun hyppäsin seisoo ja kiljuin että mä teen tätä loppu elämän ajan joka päivä. Sit tein, sen verran kovaa vauhtia että saisin sut ihmettelee miksi olen tässä vielä. 5 vuotta mä ehdin kiskoo 24/7 vauhtia. Sitten se oli menoa niin alas kuin voi ihminen päästä ja sen jälkeen kun tajusin ettei se ole kyl paras vaihtoehto, oli ihan liian myöhäistä.

En todellakaan tiennyt miten se on mahdollista lopettaa, ei se mitään mukavaa ollut…mä en oo ikinä ymmärtänyt että se oli vitun väärä käännös kun annoin sille vaan periksi. Mä vihaan itseäni joka päivä kun joudun käymään tän taistelun, että saisin olla kuivilla tänään.

No niin, sit kun en pysty lopettamaan niin ei tuu muuta mieleen kun et näköjään pakko saada jotain parempaa. Se oli ihanaa että saisin vielä maistaa sitä kovempaa ja kovempaa fantasiaa… Eli kyseessä oli heroiini. Eka kerta kun vedin herskaa ei jäänyt siihen, pienet viivat folion päälle ja tulta alle ja mä lensin taivaalla ❤️ ei ole mitään tekemistä sen kanssa että ei halua menettää kaikkea mitä on, vaan että se on ihan liian myöhäistä ekan kerran jälkeen, vittu mä rakastuin siihen. Huomasin että saisin virosta kunnon kamaa halvalla ja sen myötä oli menoa. 3 vuotta mä pyörin ympyrää Tallinnan kulmilla ja roudasin pollee kotiin. Antaisin mitä vaan että se ei olis tapahtunut, on liian myöhäistä katua tekojaan.

Ei todellakaan oteta huomioon että se olis siihen jäänyt, vihdoin sain skarpattua ja se polle vihdoin jäi ja siirryin korvaushoitoon. Se oli ihan väärä käännös elämässä on kyse elämästä ja kuolemasta mut se oli paska päätös. Yli 5 vuotta metadonia on aika lailla väärin inhimillisyyttä kohtaan. En todellakaan ois uskonut sen päivän tulevan et voi sanoa olevansa elävä kuollut, mut se hyväksyttävä.

Tietenkin se ensirakkaus eli amfetamiini ei jäänyt vaan suurin osa viikosta toiseen alkoi kunnon piri vedoilla, ei oo mitään hajua miten mä oon vielä elossa ton jälkeen kun tajusin että se on kelle vaan ihan todella paljon liikaa.

Mä oon täs perustelut itselleni, että mä oon tehny elämän aikana pakosta jotain hyvää tarpeeksi, että se kaikki sekoilu ei vienyt mua hautaan. Totta tai ei, ei se mitään muuta. Vihdoin sain skarpattua ja se metadoni hoito oli ihan pakko lopettaa kun ei tuntunut mikään enää miltään, kestin 6 kuukauden vieroitusoireet ja se ei ole mikään päivän paras vaihtoehto.

Sen jälkeen oli aika koittaa saada elämä kuosiin, kotona ja joka puolella oli vain epäilyjä siitä että onnistuuko se. Jos jokainen vaan epäilee, ei se voi onnistua, joten ei muuta kun takaisin fantasiamaailmaan kun se on paljon helpompaa. Jatkoin matkaa kohti kuolemaa kiskoen kaikenlaista mahdollista kamaa ja kovalla kädellä, välittämättä elänkö vai kuolenko. Kunnes kuolema vihdoin ja viimein oli läsnä, 4 grammaa metaa piikillä suoneen ja mut todettiin kuolleeksi.

Mä en voi ikinä luovuttaavaikka ois mistä kyse. Jostain syystä en ole vielä kuollut ? se oli mulle liikaa ja mä päätin kokeilla jotain uutta, jotain aitoa ja ihanaa. Elämää! Vihdoin sain skarpattua tai jotain vastaavaa, ei se ole mikään perkeleen mahdottomuus. Tapasin myös elämän ihanamman naisen jonka kanssa elän vieläkin ilman kamaa ❤️❤️❤️