24.02.2025 | Huumeet ja lääkkeet
Masennus – alkoholi vaihtui subutexiin
Nimimerkki: Junnu24
Alkoholinkäyttöni on ollut lähes viikottaista 16-vuotiaasta asti. Kun reilu kaksi vuotta sitten erosin pitkästä ja erittäin läheisestä parisuhteesta, alkoholin käytöstä tuli päivittäistä.
En ollut ikinä asunut yksin, koska muutin pois kotoa 18-vuotiaana suoraan entisen puolisoni kanssa yhteen. Kävin töissä arkisin ja aloin myöhästelemään työvuoroista ja käyttäytymään välinpitämättömästi, sillä mielessä oli vain se, milloin työt loppuvat ja voin taas alkaa juomaan. Töissä en ikinä ollut humalassa mutta krapulassa ainakin, sain tästä myös kerran kirjallisen varoituksen.
Kollegani ja esimieheni alkoivat huomata, että kaikki ei ollut kohdillaan. Syystä tai toisesta sain jatkaa työskentelyä, kun vetosin mielenterveysongelmiin, joihin olen hankkimassa apua. Kului noin vuosi päivittäistä raskasta juomista, kunnes tapasin pitkästä aikaa lapsuudenystäväni, joka tarjosi minulle subutexia. Jäin lähes välittömästi koukkuun. Käytin lähes päivittäin alkoholia ja subutexia sekaisin välittämättä seuraamuksista.
Töissä aloin nukkumaan pommiin entistä enemmän ja joinain päivinä en ilmestynyt työmaalle ollenkaan. Lopulta töitä ei ollutkaan enää minulle tarjolla ja olen siitä asti ollut työttömänä eli nyt pian vuoden. Viikon tai parin keikkoja on ollut silloin tällöin.
Noin puoli vuotta sitten onnistuin pääsemään eroon alkoholista ja olen ollut lähes raitis siitä asti. Viimeisen kolmen vuoden aikana alkoholi ja subutex ovat epäsuorasti myös vaikuttaneet taloudellisiin päätöksiini ja minulla on useita kymmeniä tuhansia velkaa ulosotossa, kiitos välinpitämättömyyteni. Olen myös koditon. Päivät kuluvat kuin uni, eikä minua kiinnosta mikään. En edes muista kunnolla, mitä kaikkea on tapahtunut viimeisten vuosien aikana.
Asiasta pahempaa tekee myös se, että olen sairastanut keskivakavaa masennusta ala-asteesta asti. Minulla on siihen lääkitys, mutta kyseinen lääkitys on aika lailla hyödytön, kun sotkee pään päihteillä. Olen etsinyt apua, mutta Vantaan päihdeklinikalla vastaava lääkäri ei ollut vakuuttunut, että päihdeongelmani on tarpeeksi vakava, koska tämän hoitosuhteen aikana onnistuin vähentämään jonkin verran subutexin käyttöä.
Seuraavaksi hankin hoitosuhteen mielenterveysklinikalle. Siellä apua ei annettu, koska heidän mielestään päihdeongelmani on vielä liian vakava. Viimeisimmästä lääkärikäynnistä on nyt 7 kuukautta. Turhautuneena olen jatkanut subutexin päivittäistä käyttöä ilman alkoholia. Aina kun yritän lopettaa, en selviä edes kolmea päivää ilman hirvittäviä vieroitusoireita, joista pahimmat ovat yleensä psykologisia. En toivoisi näitä oireita pahimmalle vihollisellenikaan. En myöskään saa enää juurikaan minkäänlaista hyvää oloa subutexista, joten silloin tällöin olen alkanut käyttämään sitä esim. Lyrican ja bentsojen kanssa. Välillä olen yrittänyt laskea annosta portaittain, mutta olen ilmeisesti liian syvällä narkomaniassa, sillä tämä on aina ollut tuloksetonta.
Aion yrittää etsiä apua Helsingistä, koska olen täällä kirjoilla tällä hetkellä mutta edelleen koditon ja työtön. En haluaisi palata työelämään, ennen kuin olen päässyt eroon päihdeongelmastani. Mietin päivittäin, onko pelini jo pelattu, vaikka olen vasta tänä vuonna 24-vuotias. Tuntuu, että olen yksinäinen eikä tulevaisuus tarjoa minulle enää ikinä rakkautta ja iloa. Ennen olen ollut sosiaalinen ekstrovertti, mutta päihdeongelmien seurauksena välttelen sosiaalista kanssakäymistä kynsin ja hampain.
En ole hyvä kirjoittamaan tarinaani. Olen jättänyt useita traumaattisia kokemuksia lisäämättä, sillä en ole valmis vielä käymään niitä läpi enkä kirjoittamaan niistä edes anonyymisti. Tästä huolimatta toivon, että joku saa jotain irti edelleen jatkuvasta päihdetarinastani mikäli lukee tämän. Toivon, että jonain päivänä voin kirjoittaa uuden tarinan, jossa on onnellinen loppu.
Kommentit
(1)
Dillu
28.02.2025 23:09:36
hyvä kirjoitus täyttä asiaa se helpottaa ja kyllä uskon jos itse haluat pääset eroon itsellä rankka alkoholiongelma ollut ilman kohta 8vuotta mutta ei ole helppoa paljon olen yksin petyin viime suhteessa pahasti ja tuntuu että lähes kaikki hyväksiköyttäjiä.olen kirjoittanut siitä lähtien kun alkoholin lopetin kaapillisen vihkoja jne.mulle tuli opiaatit sitten lyrikat kuntosali ja luonnossa kävely askartelu kodin koristelu uusien asioiden kuten virkkaus ja mustikjapiirakan teko opettelu.