23.11.2021 | Alkoholi
Onnettomuudesta alkoholin ongelmakäyttöön
Nimimerkki: Ongelmakäyttäjä
Olen 24-v mies, ja käyn vakituisesti töissä. Oma alkoholinkäyttöni alkoi noin 17-vuotiaana, ja silloin se vielä olikin hauskaa ja mukavaa. Kuitenkin hieman ennen 19-v syntymäpäivääni jouduin onnettomuuten maantiellä, jossa kukaan ei onneksi kuollut. Tunsin kuitenkin suurta häpeää tästä onnettomuudesta.
Toki vielä muutaman vuoden alkoholinkäyttö pysyi tämän onnettomuuden jälkeen hallinnassa, enkä ikinä vetänyt ”putkia”. Voisin oikeastaan sanoa, että kun pääsin työelämään, ja minulla rupesi olemaan rahaa enemmän käyttää alkoholia, ja muutin työn seurauksena uudelle paikkakunnalle, rupesi alkoholinkäyttöni lisääntymään, ja muutama vuosi sitten join ensimmäistä kertaa pari päivää, vaikka ennen se oli vain 1-päivän mittaista.
Nykyään putken venyvätkin jo monen päivän mittaisiksi, ja pisimpään olen juonut viikon. Tuntuu hirveältä myös näin alkoholistina ajatella, että kun loma alkaa, niin alkoholinkäyttö lisääntyy valtavasti.
Minulla oli myös parisuhde ensimmäistä kertaa ikinä, ja rakastinkin häntä todella paljon. Olemme tällä hetkellä kuitenkin asumuserossa, ja ainoa syy siihen onkin alkoholinkäyttöni. Ongelma ei ole se, että joisin joka päivä, pystyn kyllä olemaan pitkiäkin aikoja juomatta, mutta ongelma on siinä, kun se korkki aukeaa, niin kun muut lopettavat 1-2 päivän jälkeen, minä saatan juoda viikon putkeen.
Tällä hetkellä olen ollut nyt juomatta 2 päivää, ja olenkin nyt hankkinut ensimmäistä kertaa ulkopuolista apua, ja minulla on todella valtava halu lopettaa juominen. Tämä helpottaa jo kummasti, kun saa anonyyminäkin avautua tänne.
Suvussani on myös jonkin verran alkoholin liikakäyttöä, ja se miksi juon aina krapula päivänä johtuu vaati siitä, että en pysty ottamaan krapulaa vastaan, vaan ensimmäinen asia aamulla on mielessä, että saisin muutaman tasoittavan, ja sitä kautta ahdistuksen pois.
Toivottavasti tarinani auttaa jotain muutakin 🙂
Kommentit
(2)
Valoa
05.01.2022 02:05:01
Ihan mahtavaa, että olet itse lähtenyt hakemaan apua! Se on ensimmäinen askel kohti parantumista. Olen sinusta niin ylpeä, vaikken sua tunnekaan. Rohkea ja viisas teko. Toivon, että saat apua ongelmaasi ja sitä kautta rakkautta ja onnea elämääsi!
Matilda
20.01.2022 10:27:50
Voimia Sinulle nuorimies!Hyvä kun olet hakenut apua ja otat sitä myös vastaan.Pysy hoidon piirissä pitkään, koska yksin ollessa retkahdus vaara on suuri.Toivottavasti rakastamasi avopuoliso vielä palaa luoksesi ja yhdessä tuette toisianne. Voimia ja tsemppiä!!