12.01.2011 | Alkoholi
STT: "2,5 dl punaviiniä päivittäin on terveellistä"
Nimimerkki: Viisas ihminen
Jee, maailman ensimmäinen ilouutinen vihdoinkin – ja eletään sentään jo vuotta 2002!
Olen aina ollut tarkka terveydestäni ja ylpeä edustavasta ulkonäöstäni. Viisitoista vuotta kestäneen tupakoinnin olin saanut vihdoin loppumaan. Hypnoosin ja akupunktion ansiosta vieroitusoireet olivat alkanee hellittää. Kaipaus ihanaa tupakointia kohtaan oli vielä olemassa, mutta tupakoida en halunnut, koska se oli todistetusti epäterveellistä ja minä olen viisas ihminen.
Alkoholia olin käyttänyt aina ravintolassa käydessäni ja humalahakuisesti iloa maksimoimaan. Humalassa kaikki oli hauskempaa. Miten siis yhtäkkiä joinkin joka päivä? No siksi, kun se oli terveellistä. Illat ilman tupakkaa olivat paljon siedettävämpiä, kun vuonna 2002 aloin juoda 2,5 dl punaviiniä…
Tupakkaa olen kaivannut, mutta ainoatakaan en ole polttanut. Alkoholittomia päiviä näiden 8 vuoden aikana ei ole montaa, yksittäisiä hyvin harvoin. Viime kesänä oli yksi kolmen viikon jakso. Ja nyt tätä tarinaa kirjoittaessa on kolmas viinitön päivä menossa. Minä aloitin tipattoman tammikuun vasta 9.1. tänä vuonna.
Päivääkään en ole alkoholin takia joutunut olemaan töistä pois, mutta kyllä se 2,5 dl on jo kasvanut sellaiseksi, että joka illaksi 2 viinipulloa varaan. Oikeastaan mielummin ostan tetrapakkauksia, jotta ei voi tietää paljonko viiniä on tullut juotua.
Haitat olen huomannut. Yöt nukun huonosti, painoa on tullut 8 kg lisää ja sosiaalista elämää en viitsi arkena viettää, koska kukaan ei vielä tiedä että hoidan terveyttäni juomalla. Puhelimeen en viitsi iltaisin vastata, koska ystävät kuulisivat äänestäni että olen juonut.
Nyt olen suunnitellut vaihtavani viinin lipityksen liikuntaan. Liikuntaa olen aina harrastanut, koska olen viisas ihminen ja ylpeä ulkonäöstäni – ehkä seuraavan tarinan kirjoitan pakkomielteisestä jumppaamisesta.
Yhtä mukavaa menoa teillekin terveellisten elämäntapojen kanssa.
Tykkää, jaa, kommentoi