Työssä käyvä äiti sekakäyttäjänä

Nimimerkki: Milsu

Ensimmäisen huikan otin 12-vuotiaana isäni ostamasta lonkerosta. Vietimme juhannusta ja juomaa oli minullekin runsaasti. Samalla reissulla menetin neitsyyteni, edes vielä täysin ymmärtämättä koko asiaa. Juominen jatkui, aina löytyi joku kuka oli seurana. Monesti isäni toimi hakijana. Pienellä paikkakunnalla sana kiiri ja vanhemmat suuttuivat.

Vuodet vierivät ja viina virtasi. Kesät pyörin festareilla ja vedin kaikkea mitä oli tarjolla. Välillä tilanteet olivat hankalia, koska naisena päihteistä tulisi maksaa eri tavalla. Vuodet vierivät, löysin aina vierelleni miehen, joka käytti yhtä paljon alkoa kuin minä. Töistä tuli ”sairas”päiviä, mutta kenkää en onnistunut saamaan.

Tapasin lasteni isän, muutin eri paikkakunnalle. Alkuun vietimme railakasta nuoruutta, enkä hyväksynyt ollenkaan, kun hän alkoi jossain vaiheessa huomauttaa, että voisimme tehdä muutakin kun juoda. Olimme menossa lääkärille keskustelemaan lapsettomuushoidoista, edellisenä yönä vedin purkin bentsoja ja viinaa.

Odotusaikana olin raitis, mutta syntymän jälkeen alkoi kotitissuttelu, johon aloin liittämään erilaisia lääkkeitä. Mies teki työmatkoja, uskoi aluksi, että kaikki menee hyvin. Eräänä talvisena sunnuntaina hän tuli päivällä kotiin ja 3v. poika oli ulko-ovella lähdössä ulos yöpaidassa. Olin sammuneena sohvalla.

Jostain syystä suhteemme jatkui, itse kipuilin juomisen lopettamisen, lääkkeiden syönnin ja elämän kanssa. Sitten vuoden sisällä kuolivat molemmat vanhempani, viinaan. Viimeisten hautajaisten jälkeen mietin, että ovatko seuraavat minun omat. Ensin loppui alkon käyttö, pikkuhiljaa tiputin lääkkeet pois.

Edelleen, 8 vuoden jälkeen, mieli kaipaa päihteitä. Vaikka kannan mielessäni kaikki kamaluudet mitä olen lapsilleni tehnyt, välillä tulee hetkiä, että maksaisin mitä vaan kun saisin juoda. Tunnen raivoa vanhempiani kohtaan tästä perintönä saadusta sairaudesta. Niin kauan kun saan illalla mennä selvänä nukkumaan, koen onnistumisen siitä päivästä.