Viina tahtoo viedä miestä

Nimimerkki: Joulun pilaaja

Aloittaisin lapsuudesta ja nuoruudesta. Silloin viina näytteli hyvin suurta osaa kotonamme. Joskus 15-vuotiaana vannoinkin, että minun suuhuni sitä ei mene koskaan. Kotona isä joi kaikki vapaa-ajat, viikonloput ja välillä viikoillakin. Joulua ja pitkiä pyhiä pelättiin, että mitä nuo pitkät vapaat tuovat mukanaan. Viina muutti hänenkin luonteensa täysin. Oli sellaisia tappelujakin välillä, että hampaat irtoilivat, isältä kylläkin.

No sitten kun tulin täysi-ikäiseksi täytyihän alkoholia testata ja kokeilla. Muuttihan se ujon alistetun maalaispojan niin rohkeaksi ja suulaaksi. Pahaa luonnetta se ei onneksi minulle aiheuttanut. Naisiakin uskalsi jututtaa ja vokotetella, selvinpäin pelkäsin lähestyä heitä.

Aika kului, menin naimisiin ja saatiin kolme ihanaa lasta. Viinankäyttö oli tuolloin vapaa aikoina ja viikonloppuisin lähes jatkuvaa, mutta ei se aiheuttanut mitään pahempia ongelmia. Erosimme kuitenkin n. v.2000 vähäksi aikaa ja vaimo muutti pois. Tähän ei alkoholi kuitenkaan ollut syyllinen. Olimme erossa vuoden verran ja palattiin yhteen. Rakastuimme uudelleen ja kolmas lapsi ilmaantui sitten v. 2001. Onnellista aikaa kesti vuosia ja viinaa meni, mutta ei mielestäni kuitenkaan ihan holtittomasti.

Työnteko ei kärsinyt. Työpaineet kasvoivat jatkuvasti ja stressi myös. Viina tuntui helpottavan, mutta kohmelossa stressi senkun kasvoi ja kasvaa! Sanaharkat kotona lisääntyvät. Tuli uusi ero. Viinan käyttö lisääntyi. Kolmas lapsi on vuoroviikoin minulla ja äidillään. Isä kuoli v. 2015, sekin otti koville, vaikka isä/poika-suhde oli pahasti kärsinyt menneisyydestä. Rakastin kuitenkin isää ja olen joka ilta rukoillut hänenkin puolestaan, kun menen nukkumaan. Tapasin uuden naisen ja hänen kanssaan olemme rakentaneet uutta yhteistä elämää viimeiset kolme vuotta, lastakin on mietitty. Mutta olen pettänyt hänet pahasti muutaman kerran viinan käytölläni.

Kesällä naisystäväni matkusti tyttärensä kanssa ulkomaille muutamaksi päiväksi. No silloinhan tuo juomapiru iskee, kun on tilaisuus. Meni siinä muutama päivä tipotellessa ja vielä piti hypätä autonkin rattiin! Oli mulla varmaankin promilleja veressä, mutta kun olin luvannut hakea naiseni, niin silloin haen. Tästä seurasi kriisi suhteeseen, mutta saimme kuitenkin taas rakkauden langasta kiinni ja yhteiselämämme jatkui. Naiseni asetti kuitenkin ehtona sen, että juomiseni loppuu. Lupasin parantaa tapani, mutta pieniä lipsumisia tietysti tuli. Otettiin välillä viiniä ja wiskiä yhteisymmärryksessä myös uuden vaimoni kanssa.

Työmatkoilla meni olutta ja viiniäkin, mutta kohtuudella. Rakkaus ja onnikin kukoisti ainakin ajoittain. Nyt jouluna olimme sopineet aattoillan ruokailusta vaimoni ja hänen tyttärensä kanssa. Laitettiin joulua yhdessä innokkaasti. Odotimme joulua. Minä sitten kokkina laitoin ruokia valmiiksi vaimon ollessa töissä. No olin ostanut muutaman saunakaljan ja siiderin naiselleni iltaa varten. Ruokaa laittaessani viinapiru ryömi taas esiin ja join pari olutta ja viiniä löytämästäni laatikosta. Ajattelin, että vähän vaan otan. No käryhän siinä kävi ja sanaharkka kauhea. Tietysti suutuin ja eikun suuntasin baariin. Ajattelin, että nythän saa huolella vetää viinaa, kun oikeastaan on kodistaan ns. pois ajettukin. Enkä halunnut riidan jatkuvan jouluaattona. Näin huonoa joulua ei ollut edes nuoruudessani.

Naisystäväni oli varannut vuoden lopulle 3 pv:n ulkomaan reissun, mutta minä en päässyt mukaan, enkä kyllä olisi halunnutkaan näillä mielialoilla. Koko joulun jälkeinen aika on mennyt asioita miettiessä, mitä tekisi? Sanasotaakin on ollut. Minunhan syytä kaikki taas kerran on! Uusi vaimoni on muuttamassa pois, se kyllä sattuu. Ja tämä syyllisyyden taakka ei tunnu helpottavan.

Olisiko jollakin jotain järkevää ehdotusta, miten tästä edetään? En tunne olevani vielä täysi juoppo ja esim. Minnesotahoito tuntuu aika kaukaiselta! Jotain apuja olisi jostain kyllä saatava. Lupaus absolutismistakaan ei taida enää riittää!!