19.07.2016
Pieni avautuminen
Kaikki alkoi kun olin ihan pieni kakara. Olen nähnyt hirvittävästi väkivaltaa ja alkoholia perheessäni. Ja näen osittain edelleenkin. Veitsellä äitiä…
19.07.2016
Kaikki alkoi kun olin ihan pieni kakara. Olen nähnyt hirvittävästi väkivaltaa ja alkoholia perheessäni. Ja näen osittain edelleenkin. Veitsellä äitiä…
27.06.2016
Olen 35-vuotias mies. Olen pelannut rahapelejä koko ikäni. Ensimmäiset pelikokemukseni ovat ala-asteelta noin 8-9-vuotiaana. Pelaamiseni alkoi, kun pari vuotta vanhemmat…
06.06.2016
Olin n. 11-vuotias kun päästiin pikkusiskoni kanssa lastenkodista kotiin joulua viettämään. Se ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Äiti lähti…
31.05.2016
Istun kylpyhuoneen lattialla ja poltan röökiä. Muistelen aikaa josta kaikki lähti… Täytettyäni 13 vuotta aloitin yläkoulun ja mulla oli kaikki…
27.05.2016
Mietin menenkö parvekkeelle kaljalle. Laitoin kaljat jo aamulla kylmään odottamaan, että saan muut asiat hoidettua. Yleensä en pääse edes ruokakauppaan…
12.04.2016
Ensimmäisen kerran kannabista koitin 12v jonka jälkeen harvoin polttelin mutta 15-16 vuotiaana alkoi maistumaan enemmän. Polttelin lähes joka päivä mutta lopetin ajoissa…
08.04.2016
Oon alle kolmekymppinen nainen. Mulla on ollu ongelmia juomisen kans koko aikuisikäni, aina vaan pahentuen. Mulla on lisäks epävakaa persoonallisuushäiriö,…
06.04.2016
Moro kaikille! Näin lyhyessä tilassa keskityn oleelliseen. Aloitin tuurijuoppona. Kehitys vei katkaisuhoitoon ja diatsepaamin aktiiviseen käyttöön. Vähitellen tulivat mukaan kaikki…
01.04.2016
Alkoholi tuli elämääni jo lapsena, maistellen. Nuoruusvuosien (12-) viikonlopuista muistona on miten siirryin viineistä jaloviinaan, vodkaan ja rommiin. Tärkeintä oli…
21.03.2016
Oon joutunut laitokseen jo ala-asteella ja oon joutunu kiertämään ympäri Suomea noin 20 laitoksessa. Vedin kännit ekan kerran ku olin…
17.03.2016
Reilut kuusi vuotta sitten olin elämäni pohjalla. Minulle jolle alkoholi ei sovi, oli viikonloppujuopottelu muuttunut jo aikoja sitten Sunnuntai-aamujen ja…
22.02.2016
Olen 54v nainen. Kaksi lasta ja nyt kaksi ihanaa lastenlasta. Elämääni alkoholi astui jo lapsena isäni kautta joka oli alkoholisti. Siitä…