Tunnista läheisriippuvuus ja vapaudu siitä
Aiheuttavatko ihmissuhteesi sinulle jatkuvasti hämmennystä ja epämääräisen huonoa oloa? Entä huomaatko usein pistäväsi omat tarpeesi syrjään muiden hyvinvoinnin kustannuksella? Kyse voi olla läheisriippuvuudesta. Uusi Minä on verkkokurssi läheisriippuvuudesta vapautumiseen. Se lähettää sinut muutosmatkalle, jonka tavoitteena on onnellisempi, tiedostavampi ja tasapainoisempi elämä. Lähde mukaan!
Lapsi aikuisen asussa
Läheisriippuvuus on hyvin yleistä ja se periytyy usein sukupolvelta toiselle. Läheisriippuvuuden syntyjuuret ulottuvat syvälle lapsuuteen. Kun lapsi varttuu tavalla tai toisella turvattomassa ympäristössä, hänen omat tarpeensa voivat jäädä huomiotta. Silloin lapsi kehittää itse itselleen selviytymiskeinot, joilla hän pyrkii ylläpitämään kasvuympäristössään tasapainoa ja rauhaa. Näiden selviytymiskeinojensa avulla hän yrittää elää myöhemmin myös aikuisuuttaan – ja löytää itsensä usein ihmissuhteista, jotka ovat yhtä turvattomia kuin lapsuuden suhteet omiin kasvattajiin olivat.
Toipuminen on mahdollista
Hyvä uutinen on, että läheisriippuvuudesta voi toipua. Toipuminen voi kuitenkin alkaa vasta, kun läheisriippuvuuden tunnistaa itsessään ja haluaa lähteä eheytymisen tielle. Jotta uusi, läheisriippuvuudesta vapaa minä voi syntyä, on uskallettava laittaa koko elämänsä suurennuslasin alle. On tutkittava omaa historiaa, käytävä läpi nykyhetki ja asetettava tavoitteet tulevaisuuteen. Tämä verkkokurssi auttaa sinua näiden teemojen läpikäymisessä. Se on lähtölaukaus muutokseen, joka tulee jatkumaan koko loppuelämäsi ajan. Kurssilta saamasi tiedon avulla pääset muutoksessasi hyvään alkuun ja tiedät, kuinka sinun tulee matkaasi sen jälkeen jatkaa.
Tietoa, tehtäviä ja työkaluja
Uusi minä on 12 viikon mittainen maksuton verkkokurssi, joka antaa sinulle monipuolisesti valmiuksia oman läheisriippuvuutesi tarkasteluun. Saat kurssin aikana sähköpostiisi viikoittain läheisriippuvuutta käsittelevää tietoa ja tehtäviä. Opit läheisriippuvuuden syntymekanismit ja osaat tunnistaa sen ilmenemistavat. Otat käyttöösi konkreettisia työkaluja, joilla voit lähteä muuttamaan oman elämäsi suuntaa ja suunnittelemaan itsellesi tyydyttävämpää ja onnellisempaa tulevaisuutta. Saat myös tietoa erilaisista tavoista, joilla voit tuettuna jatkaa muutosmatkaasi kurssin jälkeen eteenpäin.
HUOM! Kurssi alkaa heti tilauksesta, joten tilaa kurssi vasta kun haluat aloittaa sen! Kurssi on maksuton.
Lisäksi tekninen huomio: verkkokurssin viestit eivät näy, jos laitteelle on valittuna musta taustaväri. Pyrimme korjaamaan tilanteen pian. Sillä välin kannattaa vaihtaa taustaväri valkoiseksi, jotta viestit näkyvät oikein. Pahoittelumme tästä!
Jos perheessäsi tai lähisuhteessasi on päihteiden käyttöä, liity myös Facebook-ryhmäämme ”Et ole yksin – päihteet perheessä ja lähisuhteessa”.
Tykkää, jaa