10.12.2010
Selviän jos haluan
Olen alkoholistiperheessä kasvanut, nähnyt kaiken mitä pahaa se sairaus tekee ihmiselle. Kuitenkin olen itse samaa kaavaan jatkanut. Nyt vanhempana tiedän,…
10.12.2010
Olen alkoholistiperheessä kasvanut, nähnyt kaiken mitä pahaa se sairaus tekee ihmiselle. Kuitenkin olen itse samaa kaavaan jatkanut. Nyt vanhempana tiedän,…
08.12.2010
Isäni oli alkoholisti. Hän oli hyvin rakas minulle, jopa alkoholistina. Hän joi itsensä kuoliaaksi, vaikka virallinen diagnoosi oli aivoverenvuoto ja…
28.11.2007
Riippuvuus on vaikuttanut elämääni monella tavalla. Olin pahimmillaan koukussa nettiin, pelaamiseen ja alkomahooliin yhtäaikaa. Päivittäin reippaat 10h netissä, yleensä kännissä…
28.11.2007
Olen aikuinen nainen, joka on elänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa alkoholistiperheessä. Isäni joi kaikki lomat, viikonloput. Monta työpaikkaa hän menetti…
22.11.2007
Siirryttyäni yläasteelle oikeastaan koko elämäni muuttui. Aiemmin olin ollut ujo ja hiljainen, mutta kotona uhmakas lapsi. Yläasteelle siirtyminen merkitsi minulle…
22.11.2007
Haluan kertoa oman tarinani siitä, miten minusta tuli alkoholisti, ja miten taistelin tieni takaisin raittiuteen. Kaikki alkoi jo 1970-luvulla, jolloin…
22.11.2007
Tässä tarina ujosta ja sulkeutuneesta pojasta joka ei koskaan tahtonut sellainen olla.. Elämäni ensimmäiset vuodet olivat ihan niinkuin kenen tahansa…
22.11.2007
Nyt on heinäkuu, ulkona paistaa aurinko ja lapset juoksevat pihalla. Lämpöä on yli 20 astetta, mutta en uskalla mennä ulos….
22.11.2007
Alustukseksi, olen pian 32v miespuolinen henkilö, ja erinäisten päihteidenkäyttöä (mikäli alkoholia ja tupakkaa ei sellaisiksi tässä yhteydessä lasketa) löytyy noin…
22.11.2007
Mietin pitkään kirjotanko vai en, ja saanko yleensäkkään mitenkään perin ajatuksiani selville ja selvästi tähän, mutta ajattelin yrittää. Tiedä, vaikka…
22.11.2007
Vuosi 2002. Elän hektisintä aikaa elämässäni, teen töitä suuressa tietotekniikkatalossa – mutta motivaationi työntekoon on äärimmäisen surkea. Yksi syy tähän…
22.11.2007
Olen 36-vuotias säännöllisesti työssä käyvä mies. Mä olen aina ollu kaikenlaisista peleistä kiinnostunut, nuorempana olin vielä aika urheilullinen ja kilpailuhenkinen….