Ei riittänyt että vain jätti alkoholin pois

Alkoholin käyttö alkoi jo hyvin nuorena. Olin kaveriporukan nuorin ja humalassa jo 13-vuotiaana. 

Kävin kyllä koulut, sain hyvän ammatin ja työpaikan. Ensimmäiset isommat törmäilyt alkoivat noin 25-vuotiaana. Olen ihmistyyppiä, jolle alkoholi antaa energiaa mutta poistaa järkeä. Tapahtui asioita, joita en tahdo enää juuri muistella. Vankilaan en silti joutunut koskaan, vaikka läheltä piti. Join vain keskiolutta. Käytin mitään muita päihteitä hyvin harvoin. 

Yhtenä yönä, kun heräsin juomaan muutaman oluen, ymmärsin, että olin kulkenut liian kauas normaalista elämästä. En voisi jatkaa juomista tuhoamatta itseäni. Ymmärsin myös, ettei minulla ollut voimia raitistua. Pohdin kuinka voisin edes siirtää tulevaa kohtaloani. En löytänyt siihen mitään ratkaisua. Join lisää.  

Lopetin juomisen samana päivänä kun minut irtisanottiin. Olin ollut samassa työpaikassa lähes kolmekymmentä vuotta. Työpaikkani siirrettiin ulkomaille ja sain irtisanomisilmoituksen 31.5.2017. Olin silloin jo pahasti alkoholisoitunut. Olin pitkään juonut alkoholia joka päivä, ilta ja yö. Aamuisin lähdin töihin muutaman oluen voimin. 

Irtisanominen romahdutti mieleni totaalisesti. Menetin hetkessä työni, työyhteisön ja sen oljenkorren, joka piti minut kiinni elämässä. Ajattelin, että mikään ei enää estä juomasta 24/7. 

Olin irtisanomispäivänä vahvassa humalassa ja sydänoireiden vuoksi ensiavussa. Ymmärsin, etten voinut enää selvitä omin voimin. Elämä jota elin veisi minut hautaan tavalla tai toisella. Laskeuduin lattialle polvilleni. Pelkäsin. Vedin täyden kaljarepun kiinni itseeni, turvaksi, niin kuin se oli ollut turvani jo vuosia. Rukoilin. Pyysin apua. Muuta en enää voinut tehdä.   

Seuraavana aamuna matkasin terveyskeskukseen. Päädyin katkolle ja olin siellä viikon verran. Kotiuduin Antabuksen kera, kuuri kesti tuhat päivää. Kävin kesän aikana lähes joka päivä alkoholi- ja mielenterveysklinikalla. Olin henkisesti romuna mutta en juonut.  

Ensimmäiset kuukaudet olivat todella synkkiä. Työpaikka ja yhteisö, johon olin kuulunut, olivat poissa. Alkoholin tuoma lohtu oli poissa. Työsuhteen päättymisen riitauttaminen vei kaikki tulot puoleksi vuodeksi. Edessä oli tyhjyys ja taistelu selviytymisestä sekä uuden elämän opetteleminen. Sain tuona aikana kolme totaalista hermoromahdusta. Mutta en juonut.  

Mikä minua on auttanut? 

1. Vaeltaminen 

Pelkkä alkoholin pois jättäminen ei mielestäni riittänyt. Piti muuttaa myös omaa toimintaa ja ajattelua, jotta voisin saavuttaa pysyvän raittiuden. Kun olin ollut vuoden raittiina, tein suuren vaelluksen, Karhunkierroksen. 82 kilometriä pitkä reitti kulkee metsäpolkuja pitkin Oulangan kansallispuistossa. Olin onnellinen suurenmoisesta vaelluksesta.  

Seuraavana keväänä vaelsin Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksen Lounais-Ranskasta yli Pyreneiden vuoriston jatkaen halki Pohjois-Espanjan. Vajaassa kuukaudessa vaelsin kävellen 850 kilometriä, yli 1,2 miljoonaa askelta. 

Kun saavuin Santiagon katedraalin keskusaukiolle, laskin rinkan selästäni ja polvistuin sen viereen. Olin saavuttanut mahdottomalta tuntuvan tavoitteen. En tarkoita ainoastaan pitkää vaellusta vaan koko sitä matkaa, jonka olin saanut kulkea raittiina. Muistin rukouksen, jonka olin ensiavussa rukoillut. Silloin tuli iso itku onnesta ja kiitollisuudesta. 

2. Muiden ihmisten auttaminen  

Palasin myös hetkittäin työelämään, vaikka solmin vain lyhyitä työsopimuksia. Talvisin tein töitä ja kesät vaelsin kansallispuistoissa, tuntureilla ja vuorilla. Olin vapaa.   

Muutaman raittiin vuoden jälkeen palasin pubeihin ja kaduille. En juomaan, vaan etsimään kavereitani, jotka yhä kulkevat siellä hoiperrellen. Vaikka ympärilläni on taas vanha tuttu tuoksu ja öiset kadut, ne eivät herätä halua palata entiseen elämään.  

On syntynyt kohtaamisia päihteiden kanssa kamppailevien ihmisten kanssa. Tarjoan vertaistukea siellä, missä ongelmat kasautuvat. Ihmiset soittelevat ja kysyvät apua. Tarjoan myös öisiä kyytejä väsähtäneille. Automatkoilla saa kuulla monia tarinoita.  

Hiljalleen minusta kasvoi vertaistukea tarjoava ihminen. Teen tuota vapaaehtoistyötä edelleen.   

3. Kirjoittaminen 

Kun olin ollut raittiina kahdeksan kuukautta, aloin lenkkeillä ja kirjoitin ensimmäisen viestini Päihdelinkin vertaistukifoorumille. Silloin syntyi nimimerkki Putkis 0132, josta tuli myöhemmin kirjailijanimeni. 

Santiagon vaelluksen jälkeen aloin kirjoittaa tarinoita myös omalle koneelleni. Sittemmin julkaisin raitistumistarinani kirjana ”Pelkään mutta en pakene”. 

Toinen kirjani ”Yön kadut” syntyi tarinoista, joita kuulin ihmisiltä vapaaehtoistyötä tehdessäni. 

Kirjoittaminen on auttanut minua paljon. Kun kirjoittaa, lukee kirjoittamaansa tekstiä ja muokkaa sitä, käy mielessään syvällisesti läpi asiaa, josta on kirjoittanut. Asia selkenee ja jäsentyy. 

Kuinka olet muuttunut toipumisen myötä? 

Kuinka paljon ihminen voi muuttua? Ennen mietin joka ilta, riittääkö kalja aamuksi. Aamulla mietin, mistä saan sitä lisää ja milloin on aikaa juoda. Koko elämä pyöri alkoholin ympärillä. Nyt alkoholi on menettänyt merkityksensä täysin. Jos vaikka auto hajoaa, ei tule mieleenkään, että alkaisin juoda. Sitä vaihtoehtoa ei ole enää edes alitajunnassa. Aiemmin piti saada pieni känni, ja sitten vasta mietin, mitä pitäisi tehdä. 

Elämä on muuttunut ihmeellisesti. Silti olen edelleen alkoholisti, joka on altis sille aineelle, jos sitä ottaa. 

Mitä haluat sanoa ihmiselle, joka on toipumisen alussa? 

Raitistumisen alkuvaiheen jälkeen voi tulla epätoivo: eikö elämässä ole enää mitään kivaa? Miksei mikään tunnu kiinnostavan? Jatkuuko tämä kärvistely koko loppuelämän?   
Haluan kertoa raitistuvalle ihmiselle: jatka epätoivon tunteesta huolimatta. Älä anna periksi. Et ole alkoholisoitunut yhdessä yössä. Älä siis oleta, että raitistuisit hetkessä.   
Jokainen raitis päivä kuitenkin vie sinua kohti vapautta. Tulee vielä päivä, jolloin huomaat, että alkoholi on vain muisto menneisyydestä.  

Tarinan kuva: Putkis

Lue muut jutut:
Siru: ”Olen oppinut olemaan rehellisempi itselleni”
Antti: ”Toipuminen tarkoitti henkistä tutkimusmatkaa itseeni”