Rahapeliongelman tuki ja hoito
27.8.2024
Rahapelihaitat ovat Suomessa merkittävä kansanterveydellinen haaste, joka vaikuttaa niin pelaajiin kuin heidän lähipiiriinsä. Vaikka suurimmalle osalle rahapelaaminen ei aiheuta haittoja, niin osalle pelaamisesta kehittyy eritasoisia taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisisä haittoja.
Rahapeliongelma voi ilmetä monin eri tavoin, kuten kontrollin menettämisenä pelaamiseen, pakonomaisena haluna pelata, taloudellisina vaikeuksina ja sosiaalisten suhteiden heikentymisenä. Pelaamiseen käytetään enemmän aikaa, sitä tapahtuu useammin ja pelipanokset kasvavat. Pelaamisen lopettaminen voi olla vaikeaa ja pelaaminen alkaa mennä muiden asioiden edelle, se esimerkiksi vie aikaa työ- ja perhe-elämältä sekä vapaa-ajan vietolta.
On tärkeää tunnistaa rahapeliongelma ajoissa, jotta tarvittava apu ja tuki voidaan tarjota mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Myös läheisten on tärkeää huomioida oma hyvinvointi ja hakea tarvittaessa itselleen apua.
Tuki- ja hoitopalvelut Suomessa
Rahapeliongelman tuki ja hoito voivat sisältää erilaisia menetelmiä, kuten neuvontaa, keskusteluapua, lääkehoitoa tai vertaistukiryhmiä. Tutkimusten mukaan tehokkaimpia hoitomuotoja ovat motivoiva haastattelu ja kognitiivinen käyttäytymisterapia, jotka tukevat pelaajaa joko hallitsemaan pelaamistaan tai lopettamaan sen kokonaan. Lääkehoidosta suoranaisesta tehosta tai vaikuttavuudesta ei ole selkeää tutkimusnäyttöä.
Peluuri on valtakunnallinen auttava puhelin ja verkkopalvelu, joka tarjoaa tukea ja neuvontaa rahapelihaittoja kokeville ja kohtaaville. Peluuri tarjoaa myös keskusteluapua, vertaistukea ja ohjausta muihin palveluihin.
- Maksuton auttava puhelin toimii numerossa 0800 100 101 arkipäivisin kello 12–18 ja on suunnattu pelaajille, läheisille ja peliongelmia kohtaaville ammattilaisille.
- Peli poikki -ohjelma on maksuton kahdeksan viikkoa kestävä verkkopohjainen ohjelma, jossa on tukena oma terapeutti.
- Tehostartti -muutokseen ryhmä rahapelaajille. Kuuden viikon pituinen verkossa toimiva vertaisryhmä, jossa mukana ohjaaja ja vertaisohjaaja.
- Lähellä -ryhmät ovat tarkoitettu rahapelaajien läheisille. Neljän viikon pituisessa, verkossa toimivassa ryhmässä tehdään hyvinvointia tukevia tehtäviä ja keskusteluja. Mukana ohjaaja.
Terveydenhuollon palvelut: oman alueen terveydenhuolto tarjoaa apua rahapeliongelmien hoitoon. Tarkemmat tiedot löydät oman hyvinvointialueen verkkosivuilta (yleensä osana päihde- ja mielenterveyshoitoa). Täysi-ikäisen helsinkiläiset tai Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asukkaat voivat hakeutua maksuttomaan hoidolliseen keskusteluun ilman lähetettä, ajan voi varata ajan arkisin numerosta 040 152 3918.
Vertaistukiryhmät: tarjoavat vertaistukiryhmiä rahapeliongelmista kärsiville. Vertaistuki on monille tärkeä osa toipumista, sillä se mahdollistaa kokemusten jakamisen ja tarjoaa tukea ja ymmärrystä muilta samanlaisia haasteita kohdanneilta.
- Pelirajaton-ryhmät, chatit ja vertaispuhelut ovat tarkoitettu ongelmallisesti rahapelaajille ja rahapelaajien läheisille. Palvelut ovat maksuttomia. Vertaiset ovat koulutettuja ja heillä on omakohtainen kokemus rahapeliongelmasta tai läheisenä olemisesta.
- Tiltti tarjoaa monipuolisesti ammattilaisneuvontaa, tukea ja vertaistoimintaa Helsingissä, Satakunnassa ja Kymenlaaksossa. Tiltin toimintaan kuuluu mm. avoimet ovet, pelaajien vertaisrinki ja perheklubi.
- Nimettömät Pelurit (Gamblers Anonymous) on vapaaehtoisten pyörittämä vertaisuuteen perustuva tukiryhmä. Ryhmiä on ympäri Suomen.
- Valtti– ja Hertta -avoimet keskustelufoorumit tarjoavat anonyymia vertaiskeskustelua netissä. Valtti tarjoaa vertaistukea liikaa pelaaville ja Hertta pelaajien läheisille.
Rahapelihaittoja kohtaavat ammattilaiset
Rahapeleistä aiheuttavat haitat voivat olla erilaisia ja vaihtelevat ikäryhmittäin ja sosioekonomisesti. Varhainen puuttuminen ehkäisee ongelmien syvenemistä ja vaikuttaa ratkaisevasti myös läheisten hyvinvointiin. Usein asiakkaalla mahdollisesti piilevä päihde- tai rahapeliongelma on osa isompaa kokonaisuutta, eikä se välttämättä ole ensisijainen hoitoonhakeutumissyy. Silti se voi olla merkittävä tekijä osana asiakkaan kokonaishyvinvointia.
Tunnistamista vaikeuttaa rahapeliongelmaan liittyvä voimakas salailu ja häpeä. Usein pelaaminen ei näy millään lailla asiakkaasta päällepäin, eikä asiakas tuo sitä itsenäisesti esiin. Juuri tästä syystä puheeksiotto on erityisen tärkeää. Ongelmallisesti rahapelaavista hoitoon hakeutuu vain 10–20 %.
Lähes jokainen riippuvuusongelman kanssa kamppaileva on joskus ollut kohtuu- tai riskiasteella, joka olisi ollut mahdollista tunnistaa palvelujärjestelmässä ennen ongelmien syvenemistä. Siksi riskikäyttäjät ovat tärkeä haittojen ehkäisyn kohderyhmä. Varhainen puuttuminen on merkittävä tekijä myös sosiaali- ja terveyspalvelujen kuormittumisen ja kustannusten kannalta. Puheeksiottomisen tukena kannattaa käyttää BBGS– ja PGSI-kartoituslomakkeita.
Kartoituksen teettäminen ja mahdollinen mini-interventio tulee kirjata potilastietojärjestelmään:
- IHA14 Rahapeliongelman strukturoitu kartoitus (esim. BBGS, PGSI)
- IHA29 Muuhun toiminnalliseen tai aineriippuvuuteen liittyvä mini-interventio.
Katso myös: Rahapeliongelma: Käypä hoito -suositus, 2023.
Katso myös: Rahapelaaminen puheeksi: puheeksiotto, tunnistaminen ja lyhytneuvonta.
Henna Vuorento
rahapelihaittojen ehkäisyn asiantuntija, A-klinikkasäätiö
Lähteet:
Rahapelaaminen puheeksi: puheeksiotto, tunnistaminen ja lyhytneuvonta.
Suomalaisten rahapelaaminen 2023 Tilastoraportti 15/2024, 16.4.2024. THL.
THL: Rahapeliongelman hoito ja tuki: Rahapeliongelman hoito ja tuki – THL kts. 26.8.2024
Tykkää, jaa