Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Ekstaasi

Julkaistu 26.3.2021

MDMA eli metyleenidioksimetamfetamiini on keskushermostoa aktivoiva ja stimuloiva huume, joka tunnetaan paremmin nimellä ”ekstaasi”. Muita MDMA:sta Suomessa käytettyjä nimiä ovat esimerkiksi e ja essot. Ekstaasia myydään usein joko tabletteina, tai MDMA-yhdisteen kristallirakenteisena jauheena. Käyttö tapahtuu tyypillisesti suun kautta, sekä joskus nenän kautta. MDMA vakiinnutti 1990-luvulle tultaessa asemansa tekno ja rave -kulttuurissa, jossa sitä käytettiin stimuloimaan ja luomaan prososiaalista yhteydentuntua. Tyypillinen käyttäjä on nuori aikuinen.

Vaikutuksen aikana vireystila lisääntyy, mieliala kohoaa, sosiaaliset estot vähenevät ja käyttäjä kokee lisääntynyttä yhteydentunnetta toisiin ihmisiin. Lisäksi aistihavainnoissa voi tapahtua muutoksia, osa käyttäjistä raportoi esimerkiksi värien kokemisen korostumista tai valovälähdyksiä perifeerisessä näkökentässä.

MDMA luokitellaan yleisimmin stimulantiksi. Se on kemialliselta rakenteeltaan amfetamiinijohdannainen, mutta se ei ole pelkästään stimuloiva yhdiste, toisin kuin useimmat muut amfetamiinirakenteiset yhdisteet. Useimmat stimuloivat amfetamiinijohdannaiset vapauttavat lähinnä noradrenaliinia ja dopamiinia synapsirakoihin.  MDMA vapauttaa vähemmän näitä välittäjäaineita, ja amfetamiineille tyypillistä dopamiinin vapautumisen jälkeistä dopamiinin D1 reseptorin aktivaatiota tapahtuu vähemmän kuin useimpien muiden stimulanttien kohdalla. Noradrenaliinin vapautumista seuraa kuitenkin vireystilan kohoaminen.

Tyypillinen annos on noin 75-150mg MDMA:ta. Viime vuosina tablettien sisältämän MDMA:n milligrammoissa laskettu tyypillinen annos on ollut kasvussa, ja on lähempänä 150mg kuin 75mg. Suun kautta otettuna vaikutus alkaa noin 30 minuutissa. Subjektiiviset vaikutukset loppuvat noin 6 tunnissa, vaikka yhdisteen puoliintumisaika on noin 8-9 tuntia. Jos annos on erittäin suuri, yhdisteen poistuminen elimistöstä voi olla normaalia hitaampaa.

MDMA:n tarkempi vaikutusmekanismi kohdistuu enimmäkseen serotoniinin vapautumiseen. Vapautuva serotoniini aiheuttaa synapsipäätteissä muutoksia. Tällöin vapautuneen serotoniinin vaikutukset välittyvät ainakin serotoniinin 5-HT1A ja 5-HT2A reseptorien kautta. MDMA sitoutuu myös itse heikosti 5-HT2A reseptoreihin. Lisäksi vaikutuksia välittyy epäsuoran mekanismin kautta oksitosiinireseptorien aktivoitumisen kautta. MDMA:n rakenne muistuttaa hieman myös psykedeelistä meskaliinia. MDMA:lla on vaikutuksia myös aistihavaintojen kokemiseen, sekä turvallisuudentunteeseen.  Koska MDMA on vain heikko stimulantti, ja vielä heikompi psykedeeli, mutta aiheuttaa hyvin usein turvallisuuden ja yhteyden kokemisen lisääntymisestä, on esitetty, että MDMA kuuluu erillisten yhdisteiden luokkaan, joista voisi käyttää termiä empatogeenit tai entaktogeenit (empatian tai kosketuksen tuottajat). Näiden vaikutusten takia MDMA:ta tutkitaan nykyään mahdollisina psykoterapian apulääkkeenä esimerkiksi traumaperäisen stressioireyhtymän hoitoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että MDMA:n vaikutukset itseannosteltuna olisivat verrattavissa tutkimuksenalaiseen psykoterapiakäyttöön.

Käytönaikaisia haittoja ovat sydämentykytys, runsas hikoilu, ja unettomuus. Nämä korostuvat käyttötilanteissa, johon liittyy fyysistä aktiivisuutta. MDMA kuten muutkin stimulantit saattavat olla vaarallisia sydänsairaille. Epilepsiaa sairastavilla MDMA saattaa lisätä kouristusriskiä. Lisäksi tyypillisiä ovat suun alueella esiintyvät akuutit haitat kuten kuiva suu tai hampaiden narskutus. Myös leukalukko on mahdollinen haitta.

Hengenvaaralliset riskit vaativat yleensä niille altistavaa ympäristöä. Vakavampia mahdollisia haittoja esiintyy, kun käyttäjä on fyysisesti erittäin aktiivinen kuumassa tilassa, esimerkiksi tanssii rave-tapahtumassa. Vakavimpia haittoja ovat ruumiinlämmön voimakas kohoaminen, sydämen rytmihäiriöt, hyponatremia, akuutti munuaisen vajaatoiminta, ja rabdomyolyysi. Sydänkohtausriski on olemassa, joskin tämä riski on pienempi kuin esimerkiksi kokaiinin käyttäjillä. Altistavana tekijänä on myös liian vähäinen veden juonti, joka lisää lämpöhalvauksen riskiä. Toisaalta liiallinen veden juonti johtaa hyponatremiaan, joka voi johtaa aivoturvotukseen, koomaan tai kuolemaan.

MDMA:lle ei ilmene fyysistä riippuvuutta, mutta psyykkistä riippuvuutta esiintyy. MDMA:n addiktoiva vaikutus on ilmeisesti vähäisempi kuin muilla stimulanteilla. Tämä johtuu paitsi vähäisemmästä vaikutuksesta dopamiinijärjestelmään, myös siitä, että MDMA:n koettu vaikutus vähenee toistuvilla annoksilla, mutta koetut haitat lisääntyvät nopeasti. Näihin haittoihin liittyy myös käytön jälkeinen alentunut mieliala. Ekstaasin käyttäjiä vertailemalla on havaittu, että suuria annoksia toistuvasti käyttäneillä on havaittu puutoksia huomiokyvyssä, oppimisessa ja muistissa, kun taas kohtalaisia annoksia käyttäneillä vastaavia muistipuutteita ei ole havaittu. On kuitenkin epäselvää, onko tämä toiminnallinen, palautuva ilmiö, joka liittyy serotoniinijärjestelmän toimintaan, vai osoitus MDMA:n neurotoksisuudesta. Aikaisemmissa, neurotoksisuutta korostaneisiin johtopäätöksiin päätyneissä tutkimuksissa on ollut vakavia menetelmällisiä puutteita, jonka takia ne on viimevuosina kyseenalaistettu. Ekstaasin suurkäyttäjät ovat yleensä myös muiden päihteiden suurkäyttäjiä. Yhteiskäyttö kaikkien päihteiden kanssa lisää MDMA:n haittavaikutusten riskejä, ja syy-seuraussuhteen osoittaminen jälkikäteen on hankalaa, mutta toisaalta MDMA on mukana monien haittojen synnyssä. Suurkäyttäjien on tunnistettu altistuneen toistuvasti tanssijuhlissa lämmön kohoamiselle, ja/tai hyponatremialle, ja molemmat näistä ilmiöistä ovat itsessään neurotoksisia.

Kaikki amfetamiinirakenteiset yhdisteet ovat jonkin verran neurotoksisia toistuvina erittäin suurina annoksina annettuna. Eläinkokeissa MDMA:lla on saatu neurotoksisia vasteita, mutta ne vaativat erittäin suuria annoksia, jotka ylittävät normaalit käyttöannokset. Neurotoksisuus voi lisääntyä myös, jos MDMA:n kanssa on nautittu muita stimulantteja.

Pitkäaikainen ja toistuva ekstaasin käyttö saattaa lisätä sydämen läppävikojen kehittymistä. Tämä johtunee yhdisteen vaikutuksista sydämen serotoniinireseptoreihin.

Veren MDMA-pitoisuudet voivat kohota jonkin verran henkilöillä, joilla on geenimuunnoksia, jotka hidastavat maksan eräiden metaboliaentsyymeiden toimintaa. Sama riski koskee henkilöitä, jotka käyttävät lääkeaineita, jotka estävät näitä entsyymejä. Tällöin vaikutus voi olla yllättävän voimakas.

Serotoniinin vaikutuksia lisäävät reseptilääkkeet voivat aiheuttaa vaarallisia yhteisvaikutuksia MDMA:n kanssa. Vaarallisia ovat varsinkin eräät masennuksen hoidossa käytetyt monoamiinioksidaasin estäjät, kuten moklobemidi (kauppanimeltä esimerkiksi Aurorix). Tämä lääke estää serotoniinin hajoamista, joka yhdistettyä MDMA:n kykyyn vapauttaa serotoniinia aiheuttaa hyvin voimakkaan serotoniinin liittyvän myrkytystilan, nimeltä serotoniinisyndrooman. Tämä yhdistelmä on johtanut kuolemiin.

Sen sijaan, jos ekstaasia käyttävä henkilö on käyttänyt esimerkiksi masennuksen hoitoon SSRI-tyyppistä lääkettä (esimerkiksi essitalopraami, sertraliini), käyttäjän ekstaasista saama koettu vaikutus on arvaamattomampi. Yleissääntönä SSRI lääkkeen käytön jälkeen ekstaasin vaikutus voi jopa hieman heiketä, joka voi puolestaan voi johtaa suuremman MDMA annoksen käyttöön, ja sitä kautta serotoniinvarastojen tavanomaista suurempaan tyhjenemiseen ja sitä seuraavaan mielialan laskuun käyttöä seuraavina päivinä.

Markus Storvik
Farmakologian dosentti
Itä-Suomen yliopisto

Lähteet

Dark Classics in Chemical Neuroscience: 3,4-Methylenedioxymethamphetamine. Dunlap LE, Andrews AM, Olson DE. ACS Chem Neurosci. 2018 Oct 17;9(10):2408-2427.

 

Amfetamiinin kaltaiset piristeet. Kirjassa Lääketieteellinen farmakologia ja toksikologia. Kirjoittajat: Esa R. Korpi ja Anni-Maija Linden. Kustannus Oy Duodecim 3.12.2018

Lue myös pikatietoartikkeli ekstaasista.