Päihteet ja aggressiivisuus

Julkaistu 23.10.2020

Useat päihteet lisäävät aggressiivisuutta, varsinkin sekakäytön yhteydessä. Joidenkin päihteiden akuutti vaikutus lisää aggressiivisuutta, toisilla päihteillä tätä havaitaan vieroitusoireiden aikana. Aggressiivinen käytös ja päihteiden käyttö voi tapahtua samoissa tilanteissa, ja liittyä samojen henkilöiden yksilöllisiin ominaisuuksiin, esimerkiksi antisosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Suomalaisen kulttuurin erikoisuus on se, ettei alkoholin käyttöön liity syöminen. Tämä on ongelma, koska humalaan liittyvä aggressiivisuus lisääntyy alhaisen verensokerin aikana.

Väkivalta voi ilmetä monissa erilaisissa tilanteissa

Aggressiivisuus voi ilmetä monin tavoin, esimerkiksi väkivaltana. Osa aggressiivisuudesta on niin sanotusti proaktiivista, suunniteltua, ja osin opittu tapa ratkaista ongelmat. Osa aggressiivisuudesta puolestaan ilmenee reaktiivisesti, kun henkilö kokee uhkaa tai turhautumista. Verrattuna moniin muihin kädellislajeihin, ihmisten reaktiivinen aggressiivisuus on sangen vähäistä, ja käytös on yleensä harkitumpaa. Aggressiota edellyttäviä tilanteita on erittäin rajatusti nyky-yhteiskunnassa.

Ihmisten väliset erot aggressiivisuudessa liittyvät erimerkiksi temperamenttiin, eli reaktiotaipumuksiin, impulsiivisuuteen, sekä dominanssikäytökseen. Yksilöllisiä eroa ihmisten kesken syntyy esimerkiksi yksilönkehityksen aikaisen ja sen jälkeisen mies- ja naishormonien  altistuksen seurauksena. Testosteroni lisää dominanssikäytöstä, joka kuitenkaan ei suoraan selitä aggressiivisuutta, koska dominanssi voidaan saavuttaa pehmeimmillä keinoin. Muut keinot eivät kuitenkaan ole käytössä, mikäli päihtynyt on nuori mies, jolla on korkea testosteronipitoisuus ja kypsymätön etuaivokuori. Voimakas androgeenivaikutus voi johtaa lisääntyneeseen aggressioon myös doping-aineiden käyttäjillä. Alkoholin käyttö puolestaan lisää mieshormonien määrää naisilla. Muutkin hormonit vaikuttavat. Reaktiivinen aggressiivisuus lisääntyy tilanteissa, joissa adrenaliinia erittyy syystä riippumatta, koska adrenaliini siirtää elimistön toimintaa ”taistele tai pakene” -tilaan. Keskushermosto säätelee adrenaliinin eritystä monen välivaiheen kautta. Tämän takia päihteet voivat vaikuttaa myös adrenergiseen tasoon suorasti tai epäsuorasti.

Stimulantit kuten amfetamiini

Kaikkiin päihteisiin voi joissain tilanteissa liittyä väkivaltaa, mutta yksittäisten ääriesimerkkien sijaan on hyvä tunnistaa yleisimmät aggressiivisuuteen liitetyt päihteet. Parhaiten tunnetut esimerkit aggressiivisuutta lisäävistä päihteistä ovat alkoholi ja amfetamiinit. Nämä vaikuttavat pääasiallisesti niin sanotun reaktiivisen aggressiivisuuden lisääntymiseen: turhauttaviin tai uhaksi koettuihin tilanteisiin reagoidaan suoraviivaisesti. Amfetamiinit sekä niiden kaltaiset muuntohuumeet vaikuttavat myös lisäten dopamiini- ja noradrenaliini-välittäjäainejärjestelmien toimintaa, ja suoraviivaista reagointitapaa. Tämä on jossain määrin nähtävissä myös kokaiinin käytön jälkeen. Riskinottokynnys alenee akuutin vaikutuksen aikana, tämä korostuu varsinkin amfetamiinien osalta. Käyttäjä voi itsevarmuuden takia päätyä paikkoihin ja tilanteisiin, joihin ei päätyisi selvin päin. Kolmas tekijä on pitkittynyt käyttö. Amfetamiinien osalla pitkä käyttö johtaa paranoidiin ajatteluun, jopa päihdepsykoosiin, jota pahentaa käytön yhteydessä kertynyt unen puute.

Alkoholi ja lamaavat aineet

Alkoholin voi sanoa tietyllä tavalla ”kapeuttavan tajuntaa”, jolloin humalassa neutraalitkin signaalit saattavat tuntua negatiivisilta ja virhepäätelmät ovat yleisiä. Kun samaan aikaan ongelmanratkaisutaidot heikkenevät, voi aggressio purkautua väkivaltaisena käytöksenä. Suomalaiseen humalahakuiseen päihdekulttuuriin ei ole kuulunut samanaikainen syöminen, toisin kuin lähes kaikkialla muualla. Suomalaisena erityispiirteenä korostuu alkoholin käytön aikainen alhainen verensokeri, joka vähentää turhautumisen sietoa ja on suora riski väkivaltakäyttäytymiseen. Tästä syystä aikaisemmin alkoholia sai nauttia ravintolassa vain ruokailun yhteydessä.

Suomalainen tyypillinen henkirikos on alkoholin vaikutuksen alaisena ilman ennakkosuunnittelua tunnekuohun vallassa tehty tappo. Useimmiten sekä uhri että tekijä ovat humalassa. Näihin voidaan lukea jopa 70% Suomen henkirikoksista. Sama ei ole havaittavissa näin voimakkaana muiden pohjoismaiden tilastoissa. Henkirikosten osalta korostuu pieni osuus alkoholin suurkuluttajista. Noin 20% alkoholisteista on jo nuorena alkoholisoituneita niin sanottuja tyyppi 2 alkoholisteja, joille on tyypillistä impulsiivinen ajattelematon käytös ja antisosiaalinen käytös ja korostunut riski väkivaltarikoksiin. Tällaiseen riskikäyttäytymiseen on pystytty liittämään eräitä geneettisiä riskitekijöitä. Alkoholia käytetään kuitenkin Suomessa niin laajasti, että väkivallan tekijöinä on kuitenkin kaikenlaisia alkoholin käyttäjiä.

Alkoholivieroituksen ja jo laskuhumalan aikana ärtyneisyys lisääntyy voimakkaasti, vähentäen kykyä sietää turhautumista. Sama pätee myös muiden rauhoittavien aineiden vieroitusoireisiin. Alkoholin ja muiden lamaavien yhdisteiden yhteiskäyttöön liittyy niin sanottu bentsodiatsepiinien paradoksinen reaktio. Yleensä bentsodiatsepiinit vaikuttavat väsyttävästi ja rauhoittavasti. Pitkäaikaisessa käytössä lamaaville yhdisteille on kehittynyt toleranssia, mutta toleranssi kehittyy eri tahtia eri aivojärjestelmissä. Tämän takia esimerkiksi alkoholisoitunut henkilö saattaa bentsodiatsepiinien vaikutuksen alla riehua hyvin rajusti, eikä muista jälkikäteen tapahtunutta. Bentsodiatsepiinit, joita käytetään sairaalassa alkoholista aiheutuvan delirium tremensin hoitoon rauhoittamaan sekava potilas ja estämään kouristuksia, eivät siis sovellu avohoidossa alkoholisoituneille, ja ovat riski sekakäytössä.

Kannabis ja opioidit

Kannabis poikkeaa useimmista muista päihteistä siinä, että sen vaikutus pikemmin vähentää reaktiivisuutta ja aggressiivisuutta, eikä lisää väkivaltariskiä yksinään. Lisäksi kannabis ei ole yksi yhdiste, jolla olisi aina samanlaiset vaikutukset, vaan kannabis sisältää lajikkeesta riippuen useita pääasiallisia vaikuttavia aineita, joista lähinnä vain THC on aktiivisen päihdyttävä. Osa lajikkeista onkin huomattavan rauhoittavia vaikutukseltaan. Kannabis voi olla osa päihdehakuisen yksilön käyttämistä aineista, ja on usein mukana sekakäytössä. Tästä johtuen myös väkivaltarikoksia tapahtuu kannabiksen vaikutuksen alaisena, riippumatta sen tyypillisen rauhoittavasta vaikutuksesta. Muutamia yksilöllisiä poikkeuksia on, esimerkiksi skitsofreenikoilla runsas kannabis voi lisätä sinänsä harvinaisia väkivallan tekoja, mikäli perussairaus pahenee päihteiden käytön seurauksena. Opioidit puolestaan näkyvät väkivaltatilastoissa erityisesti liitettynä vieroitusoireiden aikaiseen käyttäytymiseen.

Hallusinogeenit ja muuntohuumeet

Hallusinogeenien ryhmään kuuluvista yhdisteistä aggressiivisuuteen voidaan liittää eräät muuntohuumeet, kuten NBOMe tai DOM yhdisteiden sukuiset aineet. Nämä yhdisteet aktivoivat serotoniinijärjestelmää paljon tehokkaammin kuin esimerkiksi klassiset psykedeelit LSD ja psilosybiini. Näiden muuntohuumeiden vaikutus voi silloin yllättää käyttäjän, mikäli muuntohuumeen käyttäjä on odottanut klassisten yhdisteen kaltaista kohtuullista vaikutusta. NBOMe yhdisteiltä puuttuu kyky hillitä serotoniinijärjestelmän yliaktivoitumista. Tämä johtuu siitä, että nämä muuntohuumeet eivät sitoudu erääseen reseptoriin, jota kautta klassiset psykedeelit hillitsevät liiallisia neurokemiallisia vaikutuksia sekä vähentävät käytön aikana ilmenevää ahdistusta. Tämän lisäksi useat muuntohuumeet ovat klassista päihdettä mukailevan vaikutuksen lisäksi voimakkaan adrenergisiä. Näiden mekanismien takia henkilö saattaa muuttua hyvin kiihtyneeksi, ruumiinlämpö nousee, eikä käyttäjä pysty rauhoittumaan. Aggressiivisuutta on esiintynyt myös dissosiatiivisten yhdisteiden, esimerkiksi PCP:n (enkelinpöly) ja sen muuntohuume-johdannaisten vaikutuksesta.

Markus Storvik
Farmakologian dosentti
Itä-Suomen yliopisto