Huumeriippuvuus
Päivitetty 20.4.2020
Huumeriippuvuudella tarkoitetaan riippuvuutta ihmisen hermostoon ja psyykeen vaikuttavista laittomassa käytössä olevista aineista. Eri huumeiden riippuvuusominaisuudet vaihtelevat huomattavasti. Yleisimmin käytetyn huumausaineen, kannabiksen, riippuvuusominaisuutta pidetään lievänä. Kokeilleista noin kymmenen prosentin arvioidaan tulevan riippuvaiseksi kannabiksesta.
Amfetamiinin, kokaiinin ja heroiinin kokeilijoilla on kannabista huomattavasti suurempi riippuvuusriski. Heroiinin riippuvuuspotentiaalia pidetään näistä kaikkein voimakkaimpana. Ihmisen yksilöllinen alttius kehittyä riippuvaiseksi heroiinista vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Niille, joille riippuvuus kehittyy helposti, jo muutamien viikkojen tai kuukausien toistuva käyttö saattaa johtaa aineen sietokyvyn kasvuun, aineen himoon ja vaikeuksiin lopettaa käyttö.
Oireet voimistuvat melko nopeasti käytön jatkuessa. Tila johtaa kuukausien tai muutaman vuoden kuluessa aineen pakonomaiseen päivittäiskäyttöön. Riippuvuuden kroonisessa vaiheessa aineen aiheuttaman mielihyväkokemuksen merkitys vähenee. Tilalle tulee välttämättömyys saada ainetta hermoston normaalitoiminnan turvaamiseksi. Tätä riippuvuuden vaihetta kutsutaan fyysiseksi riippuvuudeksi. Tällöin heroiinin voi korvata joku muu ominaisuuksiltaan samaan ryhmään kuuluva aine, kuten morfiini, kodeiini, opium-unikon kodista tehty uute (”unikkotee”) tai joku synteettinen lääkeopiaatti (Subutex, Temgesic, metadoni, Tramal). Riippuvuuteen ajautuneen näkökulmasta tila on niin vaikea, että hän hankkii käytännössä millä keinoilla hyvänsä joko ensisijaisesti haluttua ainetta (heroiinia) tai jotain korvikeainetta.
Pakonomaisen tarpeen ja siitä johtuvan pakkokäyttäytymisen takana ovat nykykäsityksen mukaan aivojen mielihyväkeskuksessa tapahtuvat monimutkaiset opiaatin aiheuttamat toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset. Muutokset johtavat aivojen luonnollisen opioidin, endorfiinin, vähenemiseen aiheuttaen tilalle tyypilliset oireet. Muutokset ovat nykykäsityksen mukaan ainakin osalla ihmisiä hitaasti palautuvia tai vaikeimmissa tapauksissa pysyviä. Tämä selittää vaikeasti heroiiniriippuvaisten taipumuksen retkahtaa pitkienkin päihteettömyyskausien jälkeen ja huonot hoitotulokset nopeasti tapahtuneiden vieroitushoitojen jälkeen.
Endorfiinipuutosta korvaavat lääkehoidot ovat osoittautuneet myös käytännössä tehokkaiksi hoitokeinoiksi ja edellytykseksi valtaosassa tapauksia vaikeasti opiaattiriippuvaisen psykososiaalisessa kuntoutuksessa. Puutosta korvaavissa lääkehoidoissa käytetään lääkkeenä metadonia ja buprenorfiinia. Lääkehoitoja voidaan käyttää potilaan tilasta riippuen lyhytaikaisesti (muutamista viikoista kuukausiin) tai pitkäkestoisemmin (joitain vuosia tai useita vuosia).
Amfetamiini- ja kokaiiniriippuvuudessa heroiiniriippuvuuden kaltainen fyysinen komponentti ei ole niin voimakas. Ainehimo kuitenkin on miltei yhtä voimakas ja retkahdusriski onnistuneenkin vieroituksen jälkeen suuri. Amfetamiini- ja kokaiiniriippuvuudelle ei tunneta toistaiseksi tehokasta lääkehoitoa. Hoidossa onnistutaan kuitenkin kohtuullisen hyvin lääkkeettömillä yhteisöhoidollisilla kuntoutusohjelmilla lääkehoitoa usein vaativan akuutin vieroitushoidon jälkeen.
Psykedeelit, kuten sienet ja LSD eivät aiheuta yhtä selvää riippuvuustaudin kuvaa kuin opiaatit ja stimulantit, mutta nekin saattavat aiheuttaa psyykkistä mieltymystä aineiden käyttöön. Näiden aineiden käytössä riippuvuutta suurempi vaara on riski kontrolloimattomiin sekavuustiloihin, joihin liittyy välitön hengenvaara tai vaarallisuus ympäristölle.
Antti Holopainen
ylilääkäri, Järvenpään sosiaalisairaala
Päivittänyt:
Janne Nahkuri
A-klinikkasäätiö
Alkuperäinen julkaisu 20.12.2005.
Lähteet
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus opioidiriippuvaisten vieroitus- ja korvaushoidosta eräillä lääkkeillä 33/2008. Lähde saatavilla sähköisesti.
Tykkää, jaa