Kirjaudu sisään tai rekisteröidy sivustolle, jotta voit käyttää kirjanmerkkejä

Hallusinogeenit

Julkaistu 26.10.2020

Päihteet jaetaan yleensä kolmeen pääkategoriaan: piristäviin, lamaaviin ja hallusinogeenisiin aineisiin. Hallusinogeenit on kattokäsite usealle alakategorialle: psykedeelit, empatogeenit, dissosiatiivit, deliriantit ja epätyypilliset hallusinogeenit.

Terminä ”hallusinogeeni” on jossain määrin harhaanjohtava, sillä aistiharhat ovat vain yksi osa hallusinogeenien vaikutuksista eivätkä ne ole yleisiä tavallisesti käytetyillä annoksilla. Hallusinogeeneiksi ei myöskään lasketa kaikkia päihteitä, jotka voivat joissain tilanteissa aiheuttaa hallusinaatioita. Tällaisia ovat mm. amfetamiini ja opioidit.

Monesti hallusinogeenien aiheuttamat aistiharhat ovat niin sanottuja pseudohallusinaatioita, eli käyttäjä ymmärtää niiden johtuvan aineen vaikutuksesta. Muutoksia ei myöskään välttämättä tapahdu aistihavainnoissa sinänsä, vaan siinä, miten aistikokemus tulkitaan. Aistikokemuksia merkityksellisempiä vaikutuksia voivat olla laajemmat mielentilan muutokset, tunne-elämykset, muutokset merkitysten kokemisessa ja muutokset ajatusten sisällössä ja kulussa.

Hallusinogeenien vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä, ja niiden aiheuttamaan kokemukseen vaikuttaa merkittävästi käyttäjän sen hetkinen mielentila ja ympäristö. Kokemukset voivat vaihdella eri käyttökertojen välillä dramaattisesti. Kokemus voi myös muuttua merkittävästi saman kerran aikana.

Osa hallusinogeeneistä esiintyy kasveissa ja alkuperäiskansat ovat käyttäneet näitä kasveja perinteisesti uskonnollisissa menoissa sekä parantamistarkoituksessa jo tuhansia vuosia. Osaa artikkeleissa mainituista hallusinogeeneistä käytetään nykyään myös lääkkeenä. Lääkekäytössä jo olevien aineiden lisäksi kiinnostus useiden hallusinogeenisten aineiden lääketieteellistä käyttöä kohtaan on lisääntynyt, mutta toistaiseksi näyttöä niiden käytön tuloksellisuudesta ei ole riittävästi.

Psykedeelit

Niin sanottuihin klassisiin psykedeeleihin luetaan LSD, psilosybiinisienet, meskaliini ja DMT. Näiden vaikutukset ovat pääpiirteittäin hyvin samanlaiset, mutta eroja ilmenee mm. vaikutusajan pituudessa. Psykedeeleille yhteistä on, että niiden pääasiallinen vaikutus välittyy serotoniinireseptorien kautta. Keskeisessä roolissa on 5-HT2A -reseptorit, joiden osittaisaktivoijia edellämainitut aineet ovat. Lisäksi on olemassa lukuisia synteettisiä psykedeelejä, kuten 2C-B, Bromo-DragonFly ja 25I-NBOMe, joilla on laajempi kirjo vaikutuskohteita ja ne voivat olla tiettyjen serotoniinireseptorien täysaktivoijia. Näillä aineilla on toisinaan myös psykedeelisten vaikutusten lisäksi stimulanteille tyypillisiä vaikutuksia.  Nämä ominaisuudet tekevät niistä yliannostustilanteissa vaarallisempia, kuin klassiset psykedeelit.

Psykedeelejä on kuvattu tarkemmin psilosybiinisieniä ja LSD:tä käsittelevissä tietoiskuissa.

Empatogeenit

Empatogeeneiksi tai toisinaan entaktogeeneiksi kutsutaan ekstaasin eli MDMA:n tavoin vaikuttavia aineita, kuten MDA, MDEA, 6-APB ja metyloni. Empatogeenien vaikutukselle ominaista on lisääntynyt läheisyyden ja sosiaalisuuden tunne. Empatogeenien vaikutusmekanismi perustuu lisääntyneeseen serotoniinin ja vähäisemmissä määrin dopamiinin ja noradrenaliinin lisääntyneeseen vapautumiseen ja takaisinoton estämiseen. Mekanismi on hyvin samanlainen kuin stimulanteilla, joiden vaikutukset painottuvat dopamiiniin ja norepinerfiiniin. Ekstaasi luokitellaankin usein myös stimulantiksi.

Lue lisää ekstaasia koskevasta tietoiskusta.

Dissosiatiivit

Dissosiatiiveihin kuuluvat mm. dekstrometorfaani (DXM), fensyklidiini (PCP), ketamiini ja ilokaasu. Edellemainituista aineista on myös olemassa lukuisia muunnelmia kuten metoksetamiini (MXE) ja 4-MeO-PCP. Dissosiatiiveille yhteistä on NMDA-reseptorin salpaaminen, joskaan se ei ole niiden ainoa vaikutusmekanismi. NMDA-reseptori on yksi kiihdyttävän välittäjäaineen glutamaatin kiinnittymispaikoista.

Ketamiinia ja ilokaasua käytetään nukutusaineina ja myös fensyklidiini kehitettiin alun perin siihen tarkoitukseen. Dissosiatiiveille ominaista onkin suuremmilla annoksilla tajunnan tason lasku. Kaikista hallusinogeenien ryhmistä dissosiatiivien käyttöön on liitetty eniten riippuvuuskäyttäytymistä.

Dissosiatiiveja on kuvattu tarkemmin DXM:ia, ketamiinia ja ilokaasua käsittelevissä tietoiskuissa.

Deliriantit

Deliriantteihin kuuluu monia kasveja, jotka sisältävät delirianteiksi laskettavia aineita kuten skopolamiinia ja atropiinia. Tällaisia kasveja ovat mm. Datura stramonium eli hulluroho ja Hyoscyamus niger eli hullukaali. Myös jotkin antikolinergiset lääkeaineet aiheuttavat suurina annoksina vastaavia vaikutuksia.

Delirianttien vaikutus perustuu muskariinisten asetyylikoliinireseptoreiden salpaamiseen. Ne ovat siis antikolinergisia. Normaalissa tilassa välittäjäaine asetyylikoliini aktivoi näitä reseptoreita ja niitä sisältävät hermosolut osallistuvat vireystilan ja unen säätelyyn sekä oppimiseen ja muistiin.

Kun antikolinergiset deliriantit salpaavat suurina annoksina näitä reseptoreita, seurauksena on tajunnan tason häiriöitä, kognitiivisten kykyjen häiriöitä, muistinmenetystä sekä delirium -tyyppinen sekavuustila, jossa on vaikeuksia erottaa, mikä on totta.

Delirianttien vaikutukseksi mielletään niin sanotut aidot hallusinaatiot, eli käyttäjä voi luulla harhoja todeksi. Tämä on harvinaista muille hallusinogeeneille tavanomaisella annostuksella. On epäselvää, johtuuko aidot hallusinaatiot siitä, että delirianttien aiheuttamat hallusinaatiot olisivat laadullisesti erilaisia, vaiko siitä, että käyttäjä ei sekavuustilan takia pysty erottamaan niitä todellisuudesta.

Koska vaikutukset perustuvat antikolinergiseen myrkytystilaan on hengenvaarallisen yliannostuksen ja elinvaurioiden vaara todellinen. Delirianttien käyttö onkin harvinaista, todennäköisesti niiden myrkyllisyyden ja epämiellyttävien sivuvaikutusten vuoksi.

Epätyypilliset hallusinogeenit

Edellisiin kategorioihin helposti luokiteltavien aineiden lisäksi on joitakin aineita, joilla on hallusinogeeninen vaikutus, mutta ne eivät vaikutusmekanisminsa perusteella sovi yksiselitteisesti mihinkään edellä mainittuihin kategorioihin.

Tunnetuin tällainen aine on kannabis. Kannabis monesti luokitellaan kaikkiin eri huumausaineiden kategorioihin: piristäviin, lamaaviin ja hallusinogeenisiin aineisiin. Tähän on selityksenä se, että kannabis on kasvi, joka sisältää monia eri vaikuttavia aineita ja eri kannabislajikkeet sisältävät näitä vaikuttavia aineita eri suhteessa. Tämän seurauksena eri kannabislajikkeilla voi olla toisiinsa nähden lähes päinvastainen vaikutus. Täten kannabiksen vaikutukset voivat tietyllä lajikkeella ja annostuksella muistuttaa hallusinogeeneille tyypillisiä vaikutuksia.

Vähemmän käytettyjä mutta hyvin tunnettuja epätyypillisiä hallusinogeeneja ovat myös kasvit mazatecinsalvia (Salvia divinorum) ja ibogapensas (Tabernanthe iboga) sekä niiden vaikuttavat aineet. Mazatecinsalvian vaikuttava aine salvinoriini A vaikuttaa k-opioidireseptoreita aktivoimalla. Sen vaikutusta kuvaillaan monesti dissosiatiiviseksi. Ibogapensaan tärkein vaikuttava aine on ibogaiini, jolla on vaikutuksia kaikkiin edellämainittuihin välittäjäainejärjestelmiin.

 

Janne Nahkuri
projektisuunnittelija, Verkko-Vinkki, A-klinikkasäätiö

Butelman, E. R., & Kreek, M. J. (2015). Salvinorin A, a kappa-opioid receptor agonist hallucinogen: pharmacology and potential template for novel pharmacotherapeutic agents in neuropsychiatric disorders. Frontiers in pharmacology, 6, 190.
Lähde saatavilla sähköisesti.

Garcia-Romeu, A., Kersgaard, B., & Addy, P. H. (2016). Clinical applications of hallucinogens: A review. Experimental and clinical psychopharmacology, 24(4), 229–268.

Isometsä, E. (2020). Onko huumeesta hoidoksi? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 136(13):1511-3
Lähde saatavilla sähköisesti.

Korpi, E. R. & Linden, A-M. (2019). Psykotomimeetit ja hallusinogeenit. Teoksessa Ruskoaho, H. ym. (toim.) Lääketieteellinen farmakologia ja toksikologia (5. painos) Suomi: Duodecim, 523–529.

Litjens, R. P., & Brunt, T. M. (2016). How toxic is ibogaine?. Clinical toxicology (Philadelphia, Pa.), 54(4), 297–302.

Morris, H., & Wallach, J. (2014). From PCP to MXE: a comprehensive review of the non-medical use of dissociative drugs. Drug testing and analysis, 6(7-8), 614–632.
Lähde saatavilla sähköisesti.

Uusi-Oukari, M., (2018) Riippuvuus ja väärinkäyttö. Teoksessa Koulu, M., Mervaala, E. (toim.) Farmakologia ja toksikologia (10. painos) Suomi: Kustannusosakeyhtiö Medicina, 491–500.

Volgin et al (2019). Understanding Central Nervous System Effects of Deliriant Hallucinogenic Drugs through Experimental Animal Models. ACS Chemical Neuroscience, 10, 143−154