Aine- ja toiminnalliset riippuvuudet

Päivitetty 3.2.2021

Riippuvuus voi kehittyä päihteiden ohella myös erilaisiin välitöntä tyydytystä tuottaviin toimintoihin, joihin ei liity minkään kemiallisen aineen nauttimista. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi uhkapelaaminen, jatkuva sukupuolikumppanien vaihtaminen tai seksipuhelimien ylenpalttinen käyttö, buliminen syöpöttely, pakonomainen liikunta, ostovimma tai muut vastaavanlaiset nopeaa tyydytystä tuottavat tekemiset.

Päihderiippuvuuden tavoin toiminnallisiin riippuvuuksiin liittyy voimakasta halua tai pakkoa, kyseisen toiminnan hallinnan heikkenemistä ja sen lopettamisen vaikeutta. Tyypillistä on myös, että toimintaa jatketaan sen tuottamista suuristakin haitoista huolimatta. Vaikka toiminnallisissa riippuvuuksissa ei nautita mitään kemiallista ainetta, aivojen välittäjäaineiden tasolla niiden tuottamat reaktiot ovat samansuuntaisia kuin päihteitä nautittaessa. Kaikki riippuvuutta aiheuttavat toiminnot lisäävät aivojen dopamiinitasoa mielihyvää säätelevässä hermoverkostossa.

Toiminnallisia riippuvuuksia verrataan usein pakkoneuroottiseen käyttäytymiseen. Yhteistä molemmissa on niiden pakonomaisuus, toistuvuus ja se missä määrin ne dominoivat ihmisen muuta toimintaa. Haitoista huolimatta kummastakin on myös vaikea päästä eroon. Riippuvuus näyttää alkavan impulsiivisena, seurauksia harkitsemattomana toimintona ja kehittyy pakonomaiseksi tavaksi aivojen sopeutuessa aineeseen tai riippuvuutta tuottaneeseen toimintaan. Riippuvuudessa ei kyetä lykkäämään mielihyväkokemusta, kun taas pakonomaisessa toiminnossa ei kyetä sopeuttamaan käyttäytymistä asianmukaiseksi ympäristöön nähden.

Riippuvuus on yleensä tilan alussa mielihyvähakuista ja myöhemmässä vaiheessa negatiivisia tunteita torjuvaa mielihyvä siirtyessä toissijaisiin kohteisiin kuten mielikuviin ja odotuksiin tyydytyksestä. Pakkotoiminnoissa on kyse lyhyistä, kaavamaisesti toistetuista toimintasarjoista, jotka eivät itsessään tuota mielihyvää, vaan niiden avulla pyritään säätelemään ahdistusta. Kun pakkoneurootikkoa estetään toteuttamasta hänelle ominaisia rituaaleja (esim. jatkuva käsien pesu, siivoaminen), hän kokee ahdistusta tai suoranaista paniikkia. Riippuvuudesta kärsivät taas kokevat saman tilanteen lähinnä turhauttavana, masentavana tai suututtavana. Vaikka riippuvuuskin on tiukasti sidottu kohteen saavuttamiseen, keinot päämäärään pääsemiseksi voivat vaihdella hyvinkin joustavasti. Pakkotoimintoihin ei myöskään liity riippuvuuksille ominaista toleranssin kasvua ja vieroitusoireita.

Toiminnalliset riippuvuudet palvelevat muiden riippuvuuksien tavoin monenlaisia tarpeita. Joku tavoittelee niiden avulla esimerkiksi turvallisuutta, toinen seikkailua tai jännitystä ja kolmas yhteyttä muihin ihmisiin. Toiminnallisten riippuvuuksien kasvualusta ja niistä irtautuminen voivat kuitenkin vaihdella riippuvuuden lajin mukaan. Esimerkiksi ostovimma on huomattavasti tyypillisempää naisille kuin miehille ja peliriippuvuus taas miehille naisia tavallisempaa. Useissa tutkimuksissa sukupuolten suhde on ollut noin 10:1 naisten hyväksi. Päihderiippuvuudet taas ovat yleisempiä miesten kuin naisten keskuudessa, samoin uhkapelaaminen.

Toiminnalliset riippuvuudet eivät tavallisesti lyö kovin näkyvää leimaa ihmisen fyysiseen olemukseen. Niistä irtautumisen prosessissakin saattaa näin ollen ilmetä olennaisia eroja suhteessa esimerkiksi päihderiippuvuuksista irtautumiseen. Esimerkiksi seksiaddikteja löytyy yhteiskunnan kaikista kerrostumista, eikä tämä riippuvuus välttämättä suista ihmistä sosiaalisesti heikompaan asemaan tai johonkin omaan alakulttuuriinsa samalla tavalla kuin esimerkiksi huumeriippuvuus usein tekee. Osteleminenkin jää usein yksilön salaisuudeksi ellei siitä koidu taloudellisia vaikeuksia. Useimmilla riippuvuuksilla on kuitenkin siinä mielessä samansuuntaisia seurauksia, että hävettävinä ja salattavina käyttäytymismalleina ne yleensä eristävät ihmistä – elleivät fyysisesti niin ainakin henkisesti – sellaisista kanssaihmisistä, joilla kyseistä ongelmaa ei ole.

Anja Koski-Jännes
Sosiaalipsykologian professori, Tampereen yliopisto

Päivittänyt 3.2.2021:
Jyrki Korkeila
Psykiatrian professori, Turun yliopisto

Ensimmäinen päivitys 14.10.2009
Alkuperäinen julkaisu 20.12.2005